26.4.2016 Ajoneuvot Kylmää kyytiä ranskalaisilta – Renault Koleos isompaan maasturiluokkaan Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Ensi vuonna Eurooppaan saapuva D-segmentin katumaasturi Renault Koleos on valmistajan mukaan puuttuva pala malliston uudistumisprojektissa. Joitain vuosia sitten hiljaisesti mallistosta kadonnut Renault Koleos palaa uusin voimin. CMF-C/D-arkkitehtuurille rakennettava Koleos jakaa pohjarakenteitaan esimerkiksi Nissan X-Trailin ja Qashqain sekä Renault Espacen kanssa. Myös uusi Renault Talisman mainitaan uutukaisen lähisukulaisena. Koleosilla on kuitenkin selkeä maali: niin sanotun D-segmentin isompi katumaasturi Nissan X-Trailin ja esimerkiksi Hyundai Santa Fen ja Kia Sorenton kokoluokkaan. Ulkoisesti Koleos ei yllätä, sillä malli on Renaultin mukaan viimeinen pala vuodesta 2012 asti käynnissä olleessa mallistomuutoksessa. Pääsuunnittelijana Koleosin kohdalla on toiminut Alexis Martot, jonka Renault Talisman sai alkuvuodesta palkinnon vuoden 2015 kauneimpana autona. 4,67 metrinen Koleos on venyttänyt akselivälinsä 2,71 metriin, joka Renaultin mukaan on luokkansa pisimpiä, merkiten samalla segmenttinsä parhaita sisätiloja. Sisällä Talismanin vaikutus näkyy ainakin Koleosin etuistuimissa "inspiraationa". Takapenkkiläisille luvassa on 289 millimetriä polvitilaa ja kahdessa vaiheessa säädettävä istuinlämmitys. Tavaratilaa luvataan 624 litraa takapenkkien ollessa käytössä. Tilantuntuun on pyritty tuttuun tapaan vaikuttamaan myös sisävalaistuksella sekä suurella kattoluukulla. Perhekäyttöä on Renaultin mukaan ajateltu siten, että sisätilojen materiaalien pitäisi olla naarmunkestäviä. Keskikonsolia hallitsevan R-Link 2 -järjestelmän saa valinnaisesti joko 7-tuuman vaakamuotoisella tai 8,7-tuuman pystysuuntaisella näytöllä. Katumaasturina Koleosin ajoasento on valmistajan mukaan 150 millimetriä korkeampi kuin vastaavassa sedanissa. 213 millimetrin maavara ja 19° lähestymiskulma tosin viittaavat siihen, että Koleosin maasturiominaisuuksista löytyy hiukan kykyäkin. All Mode 4x4-i -nelivedon lisäksi tarjolle tulee myös etuvetoinen versio, joskin nähtäväksi jää mitkä markkina-alueet saavat myös etuvedon ohjelmaansa. Moottorivaihtoehtoja nähdään kaksi bensiinille, kaksi dieselille, tehojen vaihdellessa 130 hevosvoimasta 175 hevosvoimaan. Kuusivahteisen manuaalivaihteiston lisäksi tarjolle tulee muuttuvavälityksinen X-tronic CVT-automaattivaihteisto. Turvavarusteissa Koleos noudattelee Renaultin nykylinjaa, eli aktiivisen hätäjarrutusavustimen lisäksi apuja löytyy liikennemerkkien tunnistuksesta kaukovaloavustimeen ja pysäköintiin. Seitsenpaikkainen versio on valmistajan mukaan harkinnassa. Eurooppaan Etelä-Koreassa rakennettava Koleos saapuu näillä näkymin alkuvuodesta 2017. Lähde ja kuvat: Renault Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 12.11.2025 Autokauppa Haussa leijonan osa – Peugeotin sähkökatumaastureihin neliveto 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo – eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 11.11.2025 Autoilu Yksityisen taukopaikan valtteina oma leipomo, laaja aukiolo ja sijainti 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 12.11.2025 Laivat Risteilylaivojen "trendsetter" AidaPrima vaihtoi Lähi-idän levottomuudet pohjoiseurooppalaiseen kaamokseen - neljä joulusesongin pistäytymistä Helsinkiin 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan