6.2.2022

Matkailuajoneuvoja rekisterissä enemmän kuin koskaan – ja suosio vain kasvaa

Lahti Caravan 2019

Matkailuajoneuvotuojat ry esittelee mielenkiintoisia lukuja karavaanien suosion kasvusta viime vuosilta ja pidemmältäkin ajanjaksolta.

Yhdistys pitää tärkeimpänä syynä matkailuajoneuvoharrastuksen suurelle suosiolle yleistä ympäristötietoisuutta. Nyt ei haluta lentää kauas, vaan ajella maanteitä pitkin, useimmiten kotimaassa, ja reissuista nautitaan pidempään kerrallaan. Myöskään pandemian vaikutusta ei voi sulkea pois. Vuosina 2019 – 2021 esimerkiksi matkailuautojen määrä kasvoi 8,55 prosentilla.

Toisaalta myös tarjonta, turvallisuus ja laatu ovat kaikki yhä vaan korkeammalla tasolla, puhuttiin sitten asuntoautoista, -vaunuista tai vetoautoista.

Dethleffs e.Home Coco tarjoaa tulevaisuudessa omanlaisensa ratkaisun pulmaan nimeltä asuntovaunu & sähköauton toimintamatka.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Matkailuautot menevät kohta määrässä vaunuista ohi

Matkailuajoneuvotuojat nostaa autojen kohdalla esimerkiksi vuoden 1987, jolloin rekisterissä oli ainoastaan 4 600 matkailuautoa. 34 vuodessa niiden määrä on moninkertaistunut, ollen nyt noin 63 500. Vuodesta 2014 matkailuautojen määrä on kasvanut lähes 24 prosentilla.

matkailuajoneuvot kanta

Asuntovaunuja puolestaan on perinteisesti ollut liikenteessä paljon enemmän, esimerkiksi samaisena vuonna 1987 niitä oli miltei 10 kertaa enemmän kuin asuntoautoja. Nyt ero kapenee kapenemistaan, sillä rekisterissä olevien vaunujen määrä on ollut viime vuosina hienoisessa laskussa. Matkailuautot saattavat mennä lukumäärällisesti piankin ohi vaunuista, sillä vaihtoehtojen ero on enää alle 3 000 yksilöä. Toisaalta myös asuntovaunujen määrän odotetaan tulevana kesäkautena jälleen kääntyvän kasvuun.

Kaikkiaan matkailuajoneuvoja on rekisteröitynä 129 629 kappaleen edestä (31.12.2021). Vuoden 1987 tasosta kasvua on näin lähes 279 prosenttia.

Lähde: Matkailuajoneuvotuojat ry Kuvat: Matkailuajoneuvotuojat ry, Moottorin arkisto Teksti: Benjamin Helander

Lisää aiheesta

Luetuimmat