10.2.2017 Ajoneuvot Hyviä uutisia venealalta – vienti vetää ja kotimainen myynti pitää pintansa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Venemessujen avajaisten yhteydessä tilastokatsauksen tarjoillut Finnboat kertoo venealan kokonaisliikevaihdon nouseeen. Suurin kiitos kuuluu viennille. Venealan Keskusliitto Finnboat ry kertoo suomalaisen venealan kannalta positiivisia uutisia. Vuonna 2016 viennin kasvu vei alaa eteenpäin. Kotimaan myynti pysyi vakaalla tasolla, joten alan kokonaisliikevaihto nousi. Vuosi 2017 on vasta alussa, mutta hyvän vireen uskotaan säilyvän. Kovin suuria harppauksia ei voine odottaa, mutta laahaavien talouslukujen jälkeen pienikin piristys erottuu edukseen. Verokeskustelun aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta toimialan tunnelmat ovat yllättävän myönteiset: jäsenkyselyn perusteella tasan puolet Finnboatin jäsenkunnasta arvioi yritystensä liikevaihtojen nousevan vuonna 2017. Lisää henkilöstöä suunnittelee palkkaavansa peräti joka viides yritys. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ruotsi on ykkönen Vienti Ruotsiin kasvoi vuonna 2016 lähes 60 miljoonaan euroon ja samalla Ruotsi nousi Suomen ykkösvientimarkkinaksi. Koko toimialan tuotteiden ja palvelujen kotimainen euromääräinen myynti nousi kaksi prosenttia ja kokonaisliikevaihto kasvoi kolme prosenttia. Finnboatin jäsenkunnan, eli muun muassa venevalmistajien, telakoiden ja alan kaupan kokonaisliikevaihto oli 518 milj. euroa vuonna 2016. Summa on laskettu valmistus- ja maahantuontihinnoin. Arvonlisävero laskelmassa on nolla. Toimiala työllisti Suomessa noin 3 500 henkeä. Verokaavailu syö kasvua Kotimaan venemyynnissä nähtiin Finnboatin mukaan alkuvuonna 2016 merkkejä noususta. Koko vuoden venemyynti pysyi edellisen vuoden tasolla, vaikka taloudessa nähtiin jo piristymistä. – Venekaupoissa käytävää keskustelua on sävyttänyt 2016 kesästä lähtien hallituksen kaavailema vene- ja moottoriajoneuvovero. Ennakoitu vero on vaikuttanut kuluttajien käyttäytymiseen ja syönyt orastavaa kotimaan kasvua, Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo sanoo. Pajusalon mukaan alan ammattilaiset ja verotuksen asiantuntijat kokevat tällaisen kohdennetun pisteveron hyvin vahingolliseksi ja Finnboatin tekemä kansainvälinen selvitys vahvistaa käsityksen. Nyt esitetyn näkemyksen mukaan venevero toisi toteutuessaan suunniteltua alhaisemman tuoton valtion kassaan, aiheuttaisi Suomen taloudelle ja työllisyydelle haitallisia ohjausvaikutuksia kuluttajien käyttäytymisen muutosten kautta ja johtaisi lisääntyneeseen hallinnointitarpeeseen ja tehottomuuteen, mikä ei ole linjassa hallituksen normien purku- ja työllisyystavoitteiden kanssa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Rekisteröinnit ennallaan Venerekisteröinnit pysyivät kappalemääräisesti edellisen vuoden tasolla päätyen 3644 rekisteröityyn veneeseen. Eniten rekisteröitiin moottoriveneitä (2878 kpl), ja Timo Soinin juppikoottereiksi ristimiä vesijettejä rekisteröitiin 645 kpl ja RIB/ilmatäytteisiä veneitä 46 kpl. Myös euromääräisesti kotimaan venemyynti pysyi edellisen vuoden tasolla. Purjeveneiden kokonaismyynti Suomessa (yli 20 jalkaa) kasvoi päätyen 29 veneeseen, mikä on huippuvuosiin verrattuna edelleen hyvin vähän, mutta jo seitsemän venettä enemmän kuin edellisenä vuonna. Pienveneiden myynti (soutuveneet ja alle 4,5 m veneet) pysyi noin edellisvuoden tasolla päätyen 2 987 kappaleeseen (-1,4 %). Veneala tuo vientituloja Euromääräinen veneviennin laskutuksen arvo vuonna 2016 oli yrityksiltä saadun tiedon mukaan 222 miljoonaa euroa, jossa muutosta vuoteen 2015 verrattuna oli kuusi prosenttia. Viennin osuus veneteollisuuden kokonaistuotannosta vuonna 2016 oli 73 prosenttia. Tullitilastoja vuodelta 2016 on saatavissa vasta tammi-marraskuulta ja siten varsinaisesti rajan yli kulkeneiden veneiden määrä koko vuoden osalta ei ole vielä tiedossa. Tammi-marraskuun aikana vienti kasvoi 13 prosenttia ja vientitilasto kymmenen suurimman maan osalta näyttää seuraavalta: MaaKplMilj. euroaMuutosRuotsi417458,8(+ 16,9 %)Norja390455,6(+ 2,2 %)Malta336,5(+93,1 %)Italia328,2(+77,3 %)Saksa2507,5(+12,7 %)USA46,5(+572,4%)Ranska815,3(+121,6 %)Iso-Britannia764,2(+33,6 %)Hollanti523,6(+140%)Venäjä1173,2(-67,4 %) Vienti Ruotsiin kasvoi lähes 60 miljoonaan euroon ja samalla Ruotsi nousi Norjan ohi Suomen ykkösvientimaaksi. Yli miljoonan euron vientimaita em. ajanjaksona ovat lisäksi olleet Sveitsi, Chile, Viro, Grönlanti, Caymansaaret, Puola ja Tanska. Kaikkiaan veneitä vietiin 2016 aikana 36 eri maahan yhteensä 7716 kappaletta. Edelliseen vuoteen verrattuna kasvua on 13,1 %. Vietyjen veneiden arvosta purjeveneiden osuus vuonna 2016 oli 38 prosenttia, mikä on Finnboatin mukaan selvä todiste korkealuokkaisten suomalaisten purjeveneiden kansainvälisestä kilpailukyvystä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tuonti kasvaa myös Venetuonnista saatavilla olevat tullitilastot ovat toistaiseksi vain tammi-marraskuulta. Finnboatin mukaan venetuonnin arvo mainitulta ajanjaksolta on 40,9 miljoonaa euroa. Edellisvuoteen verrattuna kasvua on peräti 40,1 prosenttia. Tästä tilastosta on tosin jätetty pois kaikki alle 840 euroa maksavat veneet. Tuontitilasto viiden suurimman maan osalta tammi-marraskuussa näyttää seuraavalta: MaaKplMilj. euroaMuutosPuola1666,2(+19,5 %)Iso-Britannia22,5(-45,5 %)Ranska102,2(+248,7%)USA2302(+37,4 %)Ruotsi791,7(-29,18 %) Yli 22 000 perämoottoria Suomalaisten maahantuojien kautta toimitettiin jälleenmyyntiin yhteensä 22 426 perämoottoria. Vaikka luku on suuri, kirjattiin edellisvuoteen verrattuna laskua 2,9 prosenttia. Myydyistä perämoottoreista Suomeen toimitettiin 10 734 konetta. Loput myytiin ulkomaille. Suomalaiset maahantuojat vievät koneita muun muassa Venäjälle ja Baltiaan. Suomessa myydyistä perämoottoreista yli 80 prosenttia on alle 40 hv moottoreita ja Finnboat kertoo, että Suomessa myydään selvästi vähemmän suuritehoisia perämoottoreita. Finnboat on perinteiseen tapaan kerännyt jäsenistöltään liikevaihtoon ja henkilöstöön kohdistuvia arvioita vuodelle 2017. Alan odotukset ovat lievästi positiivisia ja työllisyyden odotetaan edelleen hieman kohentuvan. Lähde: Finnboat Kuvat: Antti Hentinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää Vene17 messutarjonnasta: Vene17: Messujen suurin vene – jättimalli Nord Star 47 SCY Vene17: Euroopan paras perhevene – Sargo 33 Maailman tehokkain sarjavalmisteinen perämoottori – 2.6 litraa ja 400 hevosvoimaa Vene17: Kymmenmetrinen Buster Phantom – tilaa kahdelletoista Vene17: Jalka lisää – Grandezza 28 DC Vene17: Mullistava muotoilu – Aquador 35 AQ Edustuskyytiä 1920-luvulta – nämä veneet veivät presidentit vesille Vene17: Merten Land Rover – Targa 30.1 Hyviä uutisia venealalta – vienti vetää ja kotimainen myynti pitää pintansa Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?