Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat

B3-korimallin Volkswagen Passat on erinomainen osoitus sellaisesta arkiautosta, joita vielä hetki sitten tuntui vilisevän liikenteessä viljalti, mutta jotka ovat sekä käyneet harvinaisemmiksi, että yllättävän iäkkäiksi. Museoautoiksi kun lasketaan autot, joiden valmistusvuoden päättymisestä on 30 vuotta, ja nämä Passatit menevät jo melkein nelikymppisten kerhoon. Siksipä jokainen harvinaisen siisti yksilö alkaa jo erottua muun liikenteen seassa, jopa tavallisen harmaatkin.

Kolmoskorin Passat tuli markkinoille keväällä 1988. Siinä missä kaksi edellistä olivat olleet kohtalaisen särmikkäitä ja isoikkunaisia, pitkäkeulaisia ja pitkittäismoottorisia autoja, oli kolmannen sukupolven edustaja täysin erinäköinen auto. Aiemman Auto 2000 -konseptiautojen linjoja noudattelevan Passatin keula oli hämmästyttävän tylpän näköinen, sillä siinä ei ikään kuin ollut etusäleikköä lainkaan.

Volkswagen Auto 2000 -konsepti esiteltiin jo vuonna 1981, ja sen keula päätyi vuosikymmenen loppuun mennessä tuotanto-Passatiin melkein sellaisenaan. Auto 2000:ssa kokeiltiin myös kolmisylinterista, 1.2-litraista dieseliä, jollaisia Volkswagen käyttikin sittemmin muun muassa Polossa ja Lupossa.

B3-korisen Passatin moottorin ilmanotto hoitui osin etupuskurin alaosan, osin ”läpihengittävän” keulamerkin kautta. Erityisesti valkoisia B3-korisia on sittemmin kutsuttu muun muassa ”muumipassateiksi”, mikä on lisänimistä varmaan pätevimmästä päästä. Aikanaan B3 faceliftattiin B4:ksi, ja tuo ”välimallin Passat” sai kuin saikin tavallisen keularitilän etuvalojensa väliin. Toisin kuin B2-mallia, tätä Passatia ei myöskään myyty Santana-nimisenä, saati muilla mallinimillä kuin Passat missään päin maailmaa. Sedan-mallin ohella myytiin myös farmaria, mutta viistoperämallia ei enää kolmoskoriin tarjottu.

Markkinoille tullessaan nämä Passatit olivat luokassaan kohtalaisen arvokkaita autoja. Kun tavallisen Ford Sierran tai Toyota Camryn sai halvimmillaan noin sadallatuhannella markalla, piti hinnat alkaen-mallin Passatista pulittaa parikymmentä tonnia enemmän. Eikä Passatilla ajelu ollut välttämättä mitään varustelun juhlaa: halvimman pään autoista puuttui ohjaustehostin sekä viitosvaihde, ja 1.6-litrainen moottori tarjosi vain 75 hevosvoimaa. 1.8-litraisessa moottorissa oli sentään jo 90 hevosvoimaa, mutta hintakin nousi taas parillakymmenellä tuhannella.

Eivätkä edellämainitut Sierrat ja Camrytkään mitenkään lyhytikäisiä autoja olleet, vaikka ruoste iskikin niihin Passatteja kovemmin. Toisaalta nämä Passatit pysyivät myös huomattavasti pidempään siistikorisempina, kuin 2000-luvun alussa esitellyt B6-korin Passatit, jollaista on nykyisin kovin vaikea löytää vähäruosteisena.

Heinävedellä myytävä 1988-mallin Volkswagen Passat on tuontiauto, eli se on uitettu maahan vasta parinkymmenen vuoden iässä, vuonna 2007. Veromuutoksen tultua voimaan vuoden 2003 alusta, ryhdyttiin Suomeen tuomaan merkittäviä määriä käytettyjä autoja pääosin Saksasta, ja vaikka ensihuuma ehti tämän Passatin kilvittämiseen mennessä hieman laantua, se on silti tuon ajan tuominen. Tässäkin Passatissa on erikoinen varuste, jonka kuvittelisi löytävän ennemmin ylellisestä Phaetonista: säädettävä takaistuin, jonka istuinosa liikkuu pituussuunnassa ja selkänojaa pääsee hieman kallistamaan. Autossa on myös kattoluukku, mikä muistuttaa ehkä enemmän sen tuontihistoriasta. Sähköikkunoita ei tästä Passatista silti löydy, vaan laseja raottava pääsee käyttämään kampia. Sisusta on 200,000 kilometriä ajetussa autossa erittäin siisti, eikä mikään näytä repsottavan tai roikkuvan. Myös ovien alaosat on jaksettu kuvata ilmoitukseen, eikä niissä näy ruostetta. Ulkokuoressa melkein 40 vuoden historia näkyy parina pienenä osumana, sekä lommona etulokasuojassa. Katsastus on museostatuksen ansiosta voimassa kesään 2029.

Hopeanharmaa neliovinen Passat ei kenties ole niitä urheilullisimman näköisimpiä Volkkareita, mutta museorekisteröitynä se on muistutus siitä, miten tasokkaita autoja Volkswagen aikoinaan rakensi tähän luokkaan. 1990-luvulla nämä Passatit ansaitsivat vielä oman maineensa työjuhtina, erityisesti dieseleinä ja farmarikorisina, kun itä-Euroopan maat alkoivat nousta jaloilleen Neuvostoliiton sorruttua.