21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat Teksti Antti Kautonen Kuva Nettiauto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä B3-korimallin Volkswagen Passat on erinomainen osoitus sellaisesta arkiautosta, joita vielä hetki sitten tuntui vilisevän liikenteessä viljalti, mutta jotka ovat sekä käyneet harvinaisemmiksi, että yllättävän iäkkäiksi. Museoautoiksi kun lasketaan autot, joiden valmistusvuoden päättymisestä on 30 vuotta, ja nämä Passatit menevät jo melkein nelikymppisten kerhoon. Siksipä jokainen harvinaisen siisti yksilö alkaa jo erottua muun liikenteen seassa, jopa tavallisen harmaatkin. Kolmoskorin Passat tuli markkinoille keväällä 1988. Siinä missä kaksi edellistä olivat olleet kohtalaisen särmikkäitä ja isoikkunaisia, pitkäkeulaisia ja pitkittäismoottorisia autoja, oli kolmannen sukupolven edustaja täysin erinäköinen auto. Aiemman Auto 2000 -konseptiautojen linjoja noudattelevan Passatin keula oli hämmästyttävän tylpän näköinen, sillä siinä ei ikään kuin ollut etusäleikköä lainkaan. Kuva: Volkswagen Volkswagen Auto 2000 -konsepti esiteltiin jo vuonna 1981, ja sen keula päätyi vuosikymmenen loppuun mennessä tuotanto-Passatiin melkein sellaisenaan. Auto 2000:ssa kokeiltiin myös kolmisylinterista, 1.2-litraista dieseliä, jollaisia Volkswagen käyttikin sittemmin muun muassa Polossa ja Lupossa. B3-korisen Passatin moottorin ilmanotto hoitui osin etupuskurin alaosan, osin ”läpihengittävän” keulamerkin kautta. Erityisesti valkoisia B3-korisia on sittemmin kutsuttu muun muassa ”muumipassateiksi”, mikä on lisänimistä varmaan pätevimmästä päästä. Aikanaan B3 faceliftattiin B4:ksi, ja tuo ”välimallin Passat” sai kuin saikin tavallisen keularitilän etuvalojensa väliin. Toisin kuin B2-mallia, tätä Passatia ei myöskään myyty Santana-nimisenä, saati muilla mallinimillä kuin Passat missään päin maailmaa. Sedan-mallin ohella myytiin myös farmaria, mutta viistoperämallia ei enää kolmoskoriin tarjottu. Markkinoille tullessaan nämä Passatit olivat luokassaan kohtalaisen arvokkaita autoja. Kun tavallisen Ford Sierran tai Toyota Camryn sai halvimmillaan noin sadallatuhannella markalla, piti hinnat alkaen-mallin Passatista pulittaa parikymmentä tonnia enemmän. Eikä Passatilla ajelu ollut välttämättä mitään varustelun juhlaa: halvimman pään autoista puuttui ohjaustehostin sekä viitosvaihde, ja 1.6-litrainen moottori tarjosi vain 75 hevosvoimaa. 1.8-litraisessa moottorissa oli sentään jo 90 hevosvoimaa, mutta hintakin nousi taas parillakymmenellä tuhannella. Eivätkä edellämainitut Sierrat ja Camrytkään mitenkään lyhytikäisiä autoja olleet, vaikka ruoste iskikin niihin Passatteja kovemmin. Toisaalta nämä Passatit pysyivät myös huomattavasti pidempään siistikorisempina, kuin 2000-luvun alussa esitellyt B6-korin Passatit, jollaista on nykyisin kovin vaikea löytää vähäruosteisena. Heinävedellä myytävä 1988-mallin Volkswagen Passat on tuontiauto, eli se on uitettu maahan vasta parinkymmenen vuoden iässä, vuonna 2007. Veromuutoksen tultua voimaan vuoden 2003 alusta, ryhdyttiin Suomeen tuomaan merkittäviä määriä käytettyjä autoja pääosin Saksasta, ja vaikka ensihuuma ehti tämän Passatin kilvittämiseen mennessä hieman laantua, se on silti tuon ajan tuominen. Tässäkin Passatissa on erikoinen varuste, jonka kuvittelisi löytävän ennemmin ylellisestä Phaetonista: säädettävä takaistuin, jonka istuinosa liikkuu pituussuunnassa ja selkänojaa pääsee hieman kallistamaan. Autossa on myös kattoluukku, mikä muistuttaa ehkä enemmän sen tuontihistoriasta. Sähköikkunoita ei tästä Passatista silti löydy, vaan laseja raottava pääsee käyttämään kampia. Sisusta on 200,000 kilometriä ajetussa autossa erittäin siisti, eikä mikään näytä repsottavan tai roikkuvan. Myös ovien alaosat on jaksettu kuvata ilmoitukseen, eikä niissä näy ruostetta. Ulkokuoressa melkein 40 vuoden historia näkyy parina pienenä osumana, sekä lommona etulokasuojassa. Katsastus on museostatuksen ansiosta voimassa kesään 2029.Hopeanharmaa neliovinen Passat ei kenties ole niitä urheilullisimman näköisimpiä Volkkareita, mutta museorekisteröitynä se on muistutus siitä, miten tasokkaita autoja Volkswagen aikoinaan rakensi tähän luokkaan. 1990-luvulla nämä Passatit ansaitsivat vielä oman maineensa työjuhtina, erityisesti dieseleinä ja farmarikorisina, kun itä-Euroopan maat alkoivat nousta jaloilleen Neuvostoliiton sorruttua. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.7.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity ja vähän ajettu Volkswagen Golf vuodelta 1992 16.3.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Keväisen oranssi Volkswagen CrossPolo 26.1.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: aito ja alkuperäinen Zamboni-jäänhoitokone Volkswagenin moottorilla vuodelta 1974 8.12.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: mikä on yliampuvampaa kuin Volkswagen Touareg V10:llä? – tietenkin Volkswagen Touareg W12:lla 17.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: tämä näyttävä MAN TGE -retkeilyauto on liikkuva MAN-historiikki ja Rudolf Diesel -tribuutti 23.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volkswagen T-Roc Cabriolet, jopa Euroopan myydyin avoauto 26.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: olisiko Suomen oma Bluesmobile tällainen? 6.1.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volkswagen Golf GTI V5-moottorilla 4.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: elämäntapaversioiden edelläkävijä Volkswagen Golf Country ja toinen kaupan päälle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 20.9.2026 Käyttötesti käytetyllä 3D-tulostetut puslat palauttivat käytetyn Alfa Romeo 147:n vaihteiston herkkyyden 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan