25.1.2022 Liikenne Moottoripyöräily kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta – prätkäkauppa käynyt kuumana Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä 2021 oli neljäs vuosi peräkkäin, kun moottoripyörien myynti kasvoi. Moottoripyörien pariin intoutui myös monia uusia harrastajia. Moottoripyöräilyssä on kaiken muun lisäksi houkuttelevaa se, että sitä voi harrastaa, oli kulkutautitilanne mikä tahansa. Pyörän selässä sitä on mahdollista olla omissa oloissaan, ja arjen murheet jäävät tehokkaasti maantien varteen. Moottoripyöräily on myös yhteisöllistä toimintaa, mutta sellaisenakin ehdottomasti terveysturvallisimmasta päästä. Parina viime kautena moottoripyöräilyn hohdon on huomannut entistä useampi: ”Vuoden 2020 komeiden myyntilukujen jälkeen moottoroitujen kaksipyöräisten satulaan löysi vakiintuneen harrastajajoukon lisäksi myös viime vuonna uusia kuskeja”, iloitsee Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Jarkko Tuomisto. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Viime vuonna kasvua erityisesti harrastekokoisissa Ensimmäinen moottoripyörä ostetaan yleensä kokoluokasta 256–755 kuutiota. ”Myynnin kasvu johtuu osin siitä, että pienempiin kokoluokkiin on tullut viime vuosina tarjolle paljon uusia mielenkiintoisia pyörämalleja eri valmistajilta”, Tuomisto sanoo. Näiden pyörien myyntiin ja sen 16 prosentin kasvuun on vaikuttanut A2-moottoripyöräkortin kasvava suosio. Vuonna 2020 isojen pyörien kysynnässä koettiin 28 prosentin kasvuharppaus, ja mukavasti niitä meni kappalemäärissä laskettuna myös viime vuonna. Niin ikään mopojen myynti kasvoi useiden viime vuosien tapaan. Prätkäkauden startti lähestyy taas kovaa vauhtia, ja moni varmasti potee tällä hetkellä pyöräkuumetta. Siihen ensiapua saadaan maaliskuussa järjestettävillä MP 22 -messuilla, joiden yhteydessä koeajoradalla on mahdollista ottaa tuntumia lukuisista uutuusmalleista. Lähde: Teknisen kaupan liitto Kuvat: Moottorin arkisto Teksti: Benjamin Helander a:9:{i:0;s:5:"91403";i:1;s:6:"104998";i:2;s:5:"46350";i:3;s:6:"106619";i:4;s:5:"62617";i:5;s:5:"90677";i:6;s:5:"29484";i:7;s:5:"21502";i:8;s:6:"106417";} Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Liikenne Turhauttava viritelmä purettiin Tampereella – väliaikainen liikenneympyrä vaihtui viimein liikennevaloihin 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 9.9.2026 Liikenneturvallisuus Autoliitto muistuttaa: nämä asiat kannattaa opettaa lapselle turvallisesta bussin käytöstä 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?