4.1.2023

Nimi muutettu: Volkswagen Meteor – suurikokoisin Volkkari on silmänkääntötemppu

Euroopassa suurimmat Volkswagenit edustavat ison pakettiauton kokoluokkaa, mutta Etelä-Amerikassa niitä on jopa kaukoliikenneautoina. Kuten kuvasta näkyy, kyseessä on lähinnä tapa saada MAN TGX:ää myytyä etelässä.

MAN TGX on menestyneimpiä kaukoliikennevetureita Euroopan teillä. Vuonna 2020 auto siirtyi toiseen polveensa, ja voitti heti kättelyssä eurooppalaisen Vuoden Kuorma-auto 2021 -tittelin. Moottori otti uutuudesta myös tyypit täysperävaunun vetoautona tuoreeltaan.

Tässä artikkelissa käsitellään kuitenkin yli 20 vuotta tuotannossa ollutta ykköspolven TGX:ää - tai siis sen brasilialaisversiota. MAN osti vuonna 2009 Volkswagenin emokonsernilta sen brasilialaiset, kuorma-autoihin ja busseihin keskittyneet toiminnot, jotka aiemmin kulkivat osana Volkswagenin hyötyautosiipeä. MAN Latin America -tytäryhtiö jatkoi aiempien mallien, kuten Volkswagen Constellation -kuorma-auton valmistusta, mutta aikoi myös ottaa omalla nimellään jalansijaa uudella mantereella.

Vuodesta 2005 valmistettu Constellation on Meteoria pienempi ja rujompi, mutta hyvin suosittu monilla kehittyvillä markkinoilla.

MAN aikoi myydä VW Constellationia suurempaa TGX:ää Etelä-Amerikassa ainoana omalle nimelleen brändättynä mallina, premium-hengessä, tasoltaan Volkswagenin yläpuolella. Ongelmana vain oli, ettei MAN -kuorma-autoja tuolla seudulla tunnettu oikeastaan lainkaan, ja muutoinkin premium-aseman luonti raskaiden ajoneuvojen maailmassa ei ole yhtä yksinkertaista kuin mitä esimerkiksi Audin ja Volkkarin eroavaisuudet henkilöautoissa ovat. Scania, Mercedes-Benz ja kumppanit, kuten myös itse Volkswagen, olivat MAN:in sijaan vakiinnuttaneet vuosikymmenten kuluessa asemansa erityisesti Argentiinan ja Brasilian teillä. MAN:illa ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin brändätä kruununjalokivensä TGX suoraan Volkswageniksi. Näin debytoi Volkswagen Meteor vuonna 2020.

Vuodesta 2021 lähtien raskassarjalaiset eli MAN yhdessä Scanian, yhdysvaltalaismerkki Navistarin sekä näistä Brasilian toiminnoista vastaavan Volkswagen Truck & Busin kanssa ovat olleet uuden Traton SE -tytäryhtiön kautta tasavertaisesti Volkswagen AG:n alaisia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tyypillinen logonvaihto

MAN siis lanseerasi Volkswagenin latinomaineella ratsastaen suurimman kaukoliikenneautonsa Etelä-Amerikan markkinoille, ja ryhtyi valmistamaan sitä tehtaallaan Brasilian Resendessä. Suurin koskaan VW-logolla varustettu ajoneuvo poikkeaa MAN-esikuvastaan vain vähän eli kyseessä on tyypillinen logonvaihtotuote. Meteorin keulaan on tuotu Volkswagenin kromattu vaakaripamaski, jonka keskeltä löytyy keskimääräistä suurempi VW:n merkki.

Voimanlähteekseen vanhan sukupolven raamit ovat saaneet uuden sukupolven MAN D26 -moottorin, jota nyt ensi kertaa valmistetaan Euroopan ulkopuolella. Kuusisylinterisestä ja 13-litraisesta moottorista irtoaa versiosta riippuen joko 460 tai 520 hevosvoimaa. Päivitetyn voimanlähteen ohella uutta Meteorissa on komposiiteista valmistettu hytin katto, joka valmistajan mukaan muiden hyötyvaikutusten ohella keventää kattoa neljänneksellä.

Sisällä muutokset rajoittuvat ratin keskiöön, jossa MAN:in leijona on vaihtunut VW-kiekkoon.

Ensimmäisten parin vuoden perusteella veturin myyntiluvut ovat olleet konsernin kannalta rohkaisevia, vaikka Meteoria ei olekaan pienemmistä VW -kuorma-autoista poiketen lähdetty viemään Etelä-Amerikan ulkopuolelle.

Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Volkswagen, Satrucker.co.za, Newsy-today Kuvat: Volkswagen

Lisää aiheesta

Luetuimmat