21.7.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Näin syntyi Alfa Romeon viimeinen hyötyajoneuvomalli Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alfa Romeolla on merkillepantava historia hyötyajoneuvojen valmistajana, vaikka viimeinen sen nimellä tehty pakettiauto poistui markkinoilta jo yli kolme vuosikymmentä sitten. Nykyään Alfa Romeo mielletään yleisesti omaperäiseksi, urheilullisia premium-tason henkilöautoja valmistavaksi yritykseksi. Merkin yli 110-vuotinen historia käsittää paljon muutakin, lentokonemoottoreista kuorma-autoihin ja meridieselmoottoreihin asti, sanottakoon nämä nyt vain esimerkkeinä. Mercedes-Benzin tarina liippaa tässä kohtaa jokseenkin läheltä Alfaa, mutta eroaa italialaisesta siinä, että sen hyötyajoneuvorepertuaari on sittemmin saavuttanut maailmalla merkittävää suosiota. Näin on toki jossain määrin ollut Alfa Romeonkin kohdalla, ainakin mikäli liikutaan juuri oikeissa maissa. Esimerkiksi Etiopiassa sana ”romeo” on yleinen synonyymi ja puhekielen termi kuorma-autolle. Alfa Romeo Romeo Naapurimaa Eritreassa on puolestaan ollut 1930-luvulla Alfa-hyötyajoneuvojen tuotantoa, ja sen pääkaupungin Asmaran ydinkeskustasta löytyykin Alfa Romeo-niminen kortteli. Nämä liittyvät Italian siirtomaa-aikaan Itä-Afrikassa, jolloin Asmarasta löytyi myös keskisen Eritrean jylhissä maisemissa kiemurrellut kilparata. Siellä kilpailtiin totta kai muiden muassa Alfa Romeoilla. Niin ikään Espanjassa ja Brasiliassa on valmistettu Alfa-hyötyautoja lisensseillä. Alfa Romeo F12 ja kyydissä Alfa Romeo TZ. Alfa Romeon kuorma-autotuotanto päättyi vuoteen 1967. Samaan aikaan päätettiin myös 1950-luvun puolivälissä esitellyn Romeo-pakettiauton valmistus, mutta sille tehtiin seuraaja, F11/A11, ja edelleen F12/A12. Niitä valmistettiin vuoteen 1983 asti Alfasudin tehtaalla Napolin liepeillä. Viimeiset Alfa Romeon valmistamat hyötyajoneuvot kantoivat nimiä AR6 ja AR8. Niitä käsittelemmekin seuraavaksi. AR8 ja jopa perheen koira katsoo tulevaisuuteen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Jotain Alfaa, jotain lainattua ”Bulldoggi"-keulaisten 12-sarjan pienten pakujen vanhennuttua 80-luvun alkupuolella, tuli Alfalle tarve suunnitella uutta tilalle. Henkilöautopuoleen keskittynyt valmistaja ei kuitenkaan lähtenyt enää luomaan omaa, vaan kääntyi maanmiestensä puoleen. Merkki oli nimittäin jo vuonna 1978 hypännyt Ivecon kelkkaan, ja tuonut markkinoille samana vuonna esitellyn isomman kokoluokan Daily-pakettiauton nimellä Alfa Romeo AR8. Vuonna 1985 sama tehtiin pienemmässä luokassa, kun Fiatin ja PSA:n ensimmäinen yhteistyöpakusukupolvi oli ollut hetken aikaa tuotannossa. Fiat Ducato sai näin Alfa Romeon ”scudetto”-maskin ja nimen AR6. Muut samasta puusta veistetyt mallit olivat ranskalaiset Peugeot J5, Citroën C25 sekä tuntemattomammaksi jäänyt Talbot Express. Kaikki autot valmistettiin Italiassa, osa niistä tässäkin jutussa tutuksi tulleessa Alfasud-tehtaassa Pomigliano d’Arcossa. AR6 oli pykälää pienempi versio AR8:n ideasta. Voimanlähteet olivat AR6:ssa ja -8:ssa luonnollisesti samat kuin sisarmalleissa. Tarjolla oli PSA:n erikokoisia bensiinimoottoreita ja Fiatin dieseleitä. Sisaristaan ne eivät eronneet muiltakaan osin mainittavasti. AR-pakettiautomalleja myytiin vain Italiassa, ja viimeiset autot rullasivat ulos tehtaalta vuonna 1988. Piakkoin mallisarjaan tehtiin päivitys, johon Alfa Romeo ei enää lähtenyt mukaan. Tämän jälkeen Alfa ei ole valmistanut hyötyajoneuvoja. Teksti: Benjamin Helander Kuvat: Alfa Romeo Lisää aiheesta Nimi muutettu: Alfa Romeo Arna – joskus surkea tarina tekee mielenkiintoisen auton Nimi muutettu: Chery Amulet on tarina siitä, kuinka kiinalaiset tekevät vanhasta Seatista vaarallisen Nimi muutettu: Citroën C-Crosser on japanilais-ranskalainen katumaasturi, jonka taustalla oli monikansallinen sekamelska Nimi muutettu: Honda Crossroad on valmistajansa ainoa V8 Nimi muutettu: japanilainen Volkswagen Taro Nimi muutettu: Lancia Thema ja kulttuurikonflikti Nimi muutettu: Peugeot P4 – kun ranskalaiset rakensivat kirjaimellisesti oman G-Mersun Nimi muutettu: Seat Marbella oli omaa sukuaan Panda, mutta sitten tuli välirikko Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan 17.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: 355 by Evoluto on 1990-luvun Ferrari F355 tuotuna 2020-luvun standardeille – tuloksena on upea superauto 16.7.2024 Ajoneuvot Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen: ”Vanhoissa autoissa kiehtovat tuoksut, äänet ja historia” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan