12.10.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Zotye Multiplan – kun kaikkien muistama Fiat Multipla sai syntyä uudelleen Kiinassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Häikäilemättömistä kopioinneistaankin tunnettu Zotye Auto osti aivan rehellisesti Multiplan oikeudet Fiatilta. Tuloksena oli etenkin taksikäyttöön päätynyt tila-auto, jonka sai myös erikoisella täyssähköratkaisulla. Fiat Multipla tuskin kaipaa esittelyjä. Vuonna 1998 esitelty kompakti tila-auto oli luokassaan suorastaan ennennäkemättömän käytännöllinen, mutta ulkonäöltään vähintäänkin psykedeelinen. Auto on äänestetty ties monessako maassa rumimmaksi automalliksi koskaan, mutta päätyihän se taideteoksena New Yorkin Museum of Modern Artin näyttelyyn Different Roads – Automobiles for the Next Century vuonna 1999. Lisäksi Multipla hankki rohkeudellaan ja tilaratkaisullaan useita arvostettujakin palkintoja.Vuonna 2004 Multipla koki ison ulkonäöllisen päivityksen, jonka myötä tilaihme sai pienemmältä Fiat Idealta lainatut tavallisemman näköiset ajovalot ja myös muun muassa koko tuulilasin alareunaa hallinnut "makkara" sai lähteä. Tällaisenaan Multiplaa tuotettiin vielä toiset kuusi vuotta, ennen kuin malli poistui Fiatin paletista lopullisesti vuonna 2010. Kiinassa oli kuitenkin päätetty ottaa Multiplasta koppi.Multiplan koripituus ei alkujaan ylittänyt edes neljää metriä, mutta reilun 1,8 metrin leveys takasi erittäin väljät tilat kuudelle hengelle, kolmelle kummallakin rivillä. Tilaa ja avaruutta riitti auton kompakteihin ulkomittoihin nähden varsin ruhtinaallisesti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTunnettiin muun muassa nimellä Zotye MultiplanZotye Auto Zhejiangin maakunnassa itäisessä Kiinassa päätti siis ostaa Fiatilta sekä Multiplan oikeudet että sen tuotantolinjan Italiasta. Zotye Multiplanin tuottaminen Kiinassa paikallisista osista osoittautui huomattavasti halvemmaksi kuin euroversion. Tehdasuusi Multiplan olisi maksanut euroissa hädin tuskin kymppitonnia. Moottori ja vaihteisto lainattiin aluksi niin ikään suoraan Fiatilta, ainoan vaihtoehdon oltua 1,6-litrainen vapaastihengittävä bensiini 103 hevosvoiman teholla, viisivaihteiseen manuaaliin yhdistettynä.Tekniikaltaan paljon mielenkiintoisemmaksi muodostui kuitenkin Multipla-kloonista jatkokehitetty täyssähköversio. Jos Zotye Multiplan ei kuulostanut nimenä riittävän UFO:lta, entä sitten Zotye M300 Languye tai -M300EV? Jälkimmäisessä pyöriä pyöritti vain 82 hevosvoiman mutta peräti 250 newtonmetrin sähkömoottori. Auton lähtökohtaisestikin epätavallisen korkean lattian alle oli sijoitettu neljä 65 kilon akkua. Jotta auto ei seisoisi tuntitolkulla latausjohdon päässä, oli akusto vaihdettavissa täyteen ladattuun viidessä minuutissa, ei kuitenkaan toki yhden miehen voimin, saati ilman työvälineitä.Halpoja kopioitaZotye tuotti kolmen vuoden aikana vain noin 25 000 Multiplania/M300:aa, joista suurin osa meni taksikäyttöön. Seuraavien tuoteideoiden laillinen tai moraalisesti pätevä hankinta olisi mitä ilmeisimmin tullut aivan liian kalliiksi, joten Kiinan lain suojassa esikuvat päädyttiin härskisti kopioimaan. Tuleeko vuosina 2016 - 2019 Mitsubishin moottorilla valmistetusta Zotye SR9.stä kenties jollain tavalla mieleen Porsche Macan? Entä sitten SR7: Onko tätä mitenkään mahdollista sekoittaa esimerkiksi Audi Q3:een?Kuten monista muistakin kiinalaiskopioista, myös edellämainituista laitettiin Porschen ja Audin toimesta oikeusjutut vireille, mutta tavallisestihan ne eivät tuota Kiinassa mitään tulosta. Eivät toki kaikki Zotyenkaan mallit suinkaan kopioita olleet, mutta kaikkinensa tilanne ratkesi Zotye Auton konkurssiin vuonna 2021.Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Fiat, Carscoops Kuvat: Fiat, ZotyeLisää aiheestaNimi muutettu: Audi amerikkalaisella moottorilla ja punalipuilla – muun muassa sitä oli Hongqi CA7220 Nimi muutettu: Chery Amulet on tarina siitä, kuinka kiinalaiset tekevät vanhasta Seatista vaarallisen Nimi muutettu: Dodge Journey on nyt kiinalainen, mutta mihin juontavatkaan Hornetin sukujuuret?Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista 10.7.2025 Ajoneuvot Toyotan multi-pathway solution ulottuu nyt myös rallipolulle – vetykonsepti GR Yaris Rally2:sta tullaan näkemään Suomen MM-ralleissa 10.7.2025 Ajoneuvot Tiedätkö mikä auto on Suomen edullisin ja samalla Euroopan ostetuin? 10.7.2025 Ajoneuvot Tässä on uusi Mazda CX-5 – erottuvuustekijöitä riittää, eikä vähäisimpänä ahtamaton 2,5-litrainen bensiinimoottori vuonna 2025 10.7.2025 Ajoneuvot Hyundai tylyttää: ”kukaan ei enää halua manuaalivaihteistoja” 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi nykyautoissa on start-stop-järjestelmä? 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen