Nokian Hakkapeliitta 10 EV

Ajoneuvot Renkaat Uutinen 7.3.2021

Nokian Renkaat: EU-rengasmerkintä kertoo vain ohiajomelusta – auton sisällä tilanne jopa päinvastainen

EU-rengasmerkintä kertoo vain ohiajomelusta. Nokian Renkaiden mukaan tämä saattaa olla jopa vastakkainen ominaisuus auton sisällä havaittavalle äänitasolle.

Rengasostoksille lähtevän kuluttajan on vaikea tietää, mikä tarjolla olevista vaihtoehdoista on hänen autossaan hiljaisin. Renkaiden lisäksi muita muuttujia on valtavasti, kuten esimerkiksi auto, vanteet, tien pinta ja sää. Valitettavasti EU-rengasmerkintä kertoo vain ohiajomelusta, joten siitäkään ei ole oikein apua tähän.

Muutamia yleistyksiä voidaan silti Nokian Renkaiden mukaan tehdä: Mitä pehmeämpi renkaan pintakumisekoitus on, sitä enemmän se yleensä vaimentaa ääntä. Lisäksi korkeaprofiilinen rengas on tavallisesti ajossa mukavampi ja hiljaisempi kuin matalaprofiilinen.

Auton melutaso on eräs merkittävimmistä autoilun mukavuuteen vaikuttavista ja se voi esimerkiksi väsyttää matkustajia. Koska hiljaiset sähköautot yleistyvät, muun muassa rengasmelun minimoiminen kiinnostaa yhä useampia autoilijoita.

EU-rengasmerkintä kertoo vain ohiajomelusta

Kesärenkaissa ja nastattomissa talvirenkaissa eli kitkarenkaissa on nykyään Euroopan unionin rengasmerkinnät. Rengasäänen osalta tämä EU-rengasmerkintä kertoo vain ohiajomelusta eikä siten välttämättä korreloi auton sisätiloihin kantautuvaan kuminaan.

Ohiajomelu ja auton sisällä kuuluva ääni ovat eri asioita, vaikka kumpaakin voi pienentää pitämällä auton ja renkaat hyvässä kunnossa. Nokian Renkaiden mukaan ne saattavat olla jopa vastakkaisia ominaisuuksia: kun toista pienennetään, toinen ehkä suurenee.

– Se, mitä auton sisällä kuullaan, on monen asian yhdistelmä. Rengasäänten alkulähde on tie-rengaskontaktissa: tien epätasaisuudet saavat renkaan rungon värähtelemään renkaan vieriessä niiden yli. Sieltä värähtely kulkee pitkän matkan renkaan, vanteen ja auton muiden rakenteiden kautta ohjaamoon, jossa osa värähtelystä muuttuu kuultavaksi ääneksi, kertoo Nokian Renkaiden Senior Development Engineer Hannu Onnela.

Kompromisseja vaaditaan

Renkaiden suunnittelu on aina parhaan kompromissin etsimistä. Kun yhtä ominaisuutta parannetaan, myös muut ominaisuudet muuttuvat jollakin tavalla. Turvallisuus on ykkösasia, mutta muutkin ominaisuudet pyritään hiomaan parhaalle mahdolliselle tasolle.

– Mittarit eivät kerro koko totuutta, joten teemme paljon myös subjektiivista eli ihmisten arvioihin perustuvaa testausta. On tärkeää, että saamme selville, onko jokin ääni häiritsevä, vaikka mittari ei havaitse sitä, sanoo Onnela.

Kun renkaiden kausivaihto lähestyy, kannattaa huomioida, että muutos herkistää korvat. Varsinkin syksyllä, kun kesärenkaat ovat silottaneet tiet, nastarenkaat saattavat kuulostaa äänekkäiltä ennen kuin korvat tottuvat uuteen äänimaailmaan. Lisäksi vanhoissa renkaissa urasyvyys on usein kulunut matalaksi, joka tavallisesti nostaa melutasoa uuteen renkaaseen verrattuna.

Autoilija voi vaikuttaa rengasääneen jonkin verran. Ensimmäisenä kannattaa varmistaa, että niin auto kuin renkaatkin ovat kunnossa.

Jos esimerkiksi auton alustageometria ei ole valmistajan ohjearvoissa – eli käytännössä renkaiden ohjauskulmat ovat vääriä – renkaat kuluvat epätasaisesti ja syntyy ylimääräistä melua. Vaikka ohjauskulmat olisikin säädetty, renkaiden paikkoja autossa kannattaa vaihtaa, jotta ne kuluvat mahdollisimman tasaisesti.

Myös ilmanpainetasoa säätämällä voi vaikuttaa rengasääneen. Vaikutusta voi kokeilla vaihtelemalla painetasoa. Silti lopulta auton sijoittuminen tiellä saattaa olla suurin vaikuttava tekijä.

– Jos tiessä näkyy kaksi kulumisuraa, kannattaa ajaa urien sivulla, niin äänimaailma muuttuu miellyttävämmäksi, ehdottaa Onnela.

 

Kuvituskuva ja lähde: Nokian Renkaat

Jaa artikkeli

Kaikki koeajot

Uusimmat