Mika Tamminen

Ajoneuvot Uutinen 24.3.2016

Päijänteen ympäriajon tulokset muuttuvat

Poliisi totesi kilpailussa menestyneen ajo-oikeudettomaksi.

Poliisiviranomaiset ovat sunnuntaina päättyneen kilpailun jälkeen tiedottaneet kilpailun järjestäjää siitä, että kilpailijan numero 37 Mika Tammisen ajo-oikeus ei ollut voimasssa kilpailun aikana. Tämän vuoksi kilpailun tuomaristo on päättänyt hylätä Mika Tammisen suorituksen 81. Päijänteen ympäriajossa. Kilpailun tulokset muuttuvat ja yleiskilpailun 3. nousee Marko Tarkkala ja hän saa myös täydet SM pisteet molemmilta kilpailupäiviltä E3 luokassa.

Team Everlast Weldsin mukaan heidän kuljettajansa Mika Tamminen olisi kertonut tiimille saaneensa Päijänteen ympäriajoa varten väliaikaisen ajoluvan, ja että hänen ajokieltonsa jatkuisi normaalisti kilpailuviikonlopun jälkeen. Tammisen ajokielto on seurausta aiemmin yleisessä liikenteessä ajetusta ylinopeudesta. Tammisen tiimilleen antama tieto oli erheellinen, sillä ajokielto oli voimassa eikä voimassa olevaa väliaikaista ajolupaa ollut myönnetty.

Suomen Moottoriliitto on langettanut Mika Tammiselle tapahtumien johdosta kilpailukiellon. Kielto alkaa 23.3.2016 ja päättyy 22.4.2016. Rangaistuksen viralliseksi syyksi Moottoriliitto ilmoittaa ”muu tarkoituksellinen vilpin käyttö (EN lajisääntö 061.13.1)”.

Mika Tamminen täys

Lähde: Suomen Moottoriliitto, kuva: Virpi Miettinen/RaceFoto

Jaa artikkeli

Kaikki koeajot

Uusimmat