Ajoneuvot | Esittely | Historia | Uutinen | 3.5.2020

Škoda innostui rantakirpuista niin että rakensi aikanaan oman prototyypin

Rantakirppujen kulta-aikaan myös Škoda innostui kehittelemään omaa tuotettaan kruisailijoiden iloksi. Insinöörien kovasta tahdosta ja kehitystyöstä huolimatta markkinat olivat liian pienet ja Škoda Buggy -prototyyppejä valmistettiin vain viisi kappaletta.

Jaa artikkeli

Yhdysvaltojen Kalifornian ja Floridan aavikko- ja rantakirppuvillitys alkoi levitä 1970-luvulla Eurooppaan. Pelkistetyt kirput rakennettiin usein pienen auton tekniikkaan pohjautuen ja korin osat valmistettiin lasikuituvahvisteisesta muovista.

Kirppuja oli saatavilla myös rakennussarjoina. Škodan mukaan useat valmistajat valmistivat kirppuja autokrossissa kilpailemista varten juuri tšekkiläisvalmistajan tekniikan perustalle, etenkin yksilitraisten sarjassa.

Škoda rantakirppu

Škodan rantakirppuprototyypit toimivat lähtölaukauksena merkin vuotuisille oppilastöille.

Škoda 100 toimi kirpun pohjana Belgiassa ja Italiassa

Belgialainen Francois Vermimmen oli yksi Euroopan innokkaimmista rantakirppujen rakentajista. Vuonna 1971 hän otti Škoda 100:n pohjalevyn, vahvisti sitä ja rakensi tästä kaksi kappaletta omia Buggy VF -malleja. Muutostöiden yhteydessä akseliväli lyheni 2 400 millimetristä 2 240 mm:iin.

Katon virkaa kirpussa toimitti pressu ja sisätiloissa oli ainoastaan ratti ja kuppi-istuimet. Taakse asennettu 988-kuutioinen moottori tuotti 42 hevosvoimaa tehoa.

Kyseinen rantakirppu esiteltiin Škodan osastolla Brysselin autonäyttelyssä vuoden 1972 tammikuussa. Kolmessa vuodessa Buggy VF -kirppuja valmistui kolmisenkymmentä kappaletta. Vuonna 1973 ajoneuvo sai suuremman, 1 107-kuutioisen moottorin ja samalla malli nimettiin uudelleen muotoon VF Okap.

Škodan Italian-maahantuoja Motorest myi vastaavanlaisia erikoisuuksia. Bolognan lähellä Pianorossa toiminut pikkuautojen valmistaja Autozodiaco suunnitteli Kirby-auton. Kaksipaikkainen, niin ikään Škoda 100 -malliin pohjautuva Kirby julkistettiin Torinon autonäyttelyssä marrakuussa 1972. Buggy VF:stä poiketen akseliväli oli Kirbyssä säilytetty alkuperäisenä.

Turvallisuuden vuoksi Kirbyssä oli tuulilasia kannatteleva putkikehys ja turvakaari takana kuten Buggy VF:ssäkin. Kirbyn valmistusmäärät jäivät kuitenkin ainoastaan kahteen yksilöön.

Harrastelijoiden innoittamana

Škoda rantakirppu

Škoda seurasi pienempien pajojen kirppurakentelua ja innostui itsekin aloittamaan vastaavanlaisen mallin suunnittelun vuonna 1973. Projekti 736 tunnetaan myös nimellä Škoda Buggy. Tämä ajoneuvo suunniteltiin jotta saadaan selvitettyä sen vientimarkkinat ja taloudellinen kannattavuus.

Kahden vuoden suunnittelun jälkeen 110 L -malliin pohjautuva, mutta akseliväliltään ainoastaan 2 000 millimetrinen prototyyppi selviytyi koeajoon asti. Pohjalevyä vahvistamassa oli kaksi pitkittäistä tukitankoa, tuulilasia ympäröivä putkikehys ja korkea turvakaari kuljettajan ja etumatkustajan yläpuolella. Istumapaikkoja oli 2+2.

Vuoden 1975 lokakuun loppuun mennessä Škoda-tehtaan ammattikoululaiset valmistivat käsin neljä prototyyppiä. Buggyä voidaankin pitää nykyisten Škodan ammattikoulun oppilaiden vuosittain askartelemien konseptiautojen esi-isänä.

Škoda rantakirppu

Pienen auton pienet markkinat

Belgiassa ja Italiassa valmistetuista kirpuista Škodan omat erottuivat edukseen järkevämmillä teknisillä ratkaisuilla. Esimerkiksi jäähdytin, akku ja 40-litrainen polttoainesäiliö oli sijoitettu auton keulalle paremman painojakauman saavuttamiseksi. Auton keula ja perä oli suojattu jykevällä putkikehikolla.

Ainoastaan 710 kiloista Buggya vauhditti VF Okapissakin käytetty 45-hevosvoimainen 1 107-kuutioinen moottori. Huippunopeus oli 107 km/h. Autossa ei ollut erillistä tavaratilaa, mutta jos takapenkillä ei ollut matkustajia, sitä pystyi hyödyntämään tavaroiden kuljettamiseen. Huonolla säällä suurimmalta mielenpahoitukselta suojasi kangaskatto, jonka sivuosat olivat läpinäkyvää muovia.

Škoda rantakirppu

Škoda Buggy -prototyypeillä ajettiin yhteensä 30 000 testikilometriä. Positiivinen palaute ei kuitenkaan riittänyt pienen markkinaraon automallin sarjatuotannon aloittamiseen. Suunnittelijat yrittivät saada sarjatuotannon onnistumaan kaikin keinoin, ehdotettiinpa Buggya jopa poliisin ja rajavartioston käyttöön lasikuituvahvisteisella korilla varustettuna!

Viidestä valmistetusta prototyypistä yksi on esillä Škoda-museossa Mladá Boleslavissa. Auton ovat entisöineet samat opiskelijat, jotka nämä prototyypit olivat aikoinaan valmistaneetkin.

Lähde ja kuvat: Škoda

Jaa artikkeli

Keskustelu