Ajoneuvot | Uutinen | 1.8.2020

Uusien henkilöautojen kysyntä elpymässä – hitaasti

Autoalan Keskusliiton arvio: uusien autojen myynti jää tänä vuonna 85 000 autoon.

Jaa artikkeli

Suomalainen automarkkina ei ole vielä kokonaan palautunut koronan kaupanteolle langettamasta iskusta, mutta ilmassa on merkkejä hitaasta elpymisestä. Uusien autojen kysynnän lasku alkoi kesäkuussa loiventua.

Autoalan Keskusliitto AKL ennustaa, että uusien autojen myynti hiipuu 85 000 autoon. Vielä vuoden alussa ennuste oli toista luokkaa eli 116 000 autossa.

Keväällä syntynyt autotilausten kuoppa leikkaa edelleen ensirekisteröintejä lähikuukausien aikana. Henkilöautojen kysyntä on autoalan arvion mukaan tänä vuonna jäämässä noin neljänneksen viime vuoden luvuista.

Kesäkuussa ensirekisteröitiin 8 023 henkilöautoa, joka on 23,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Uusia henkilöautoja on vuoden alusta laskien rekisteröity 47 385, joka on 21,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana.

Ensirekisteröintien määrän lasku taittui selvästi kesäkuussa, sillä vielä toukokuussa eroa viime vuoteen oli noin 53 prosenttia.

Ladattavat hybridit houkuttavat

– Sähköautojen hankintatuki tulisi pikaisesti uudistaa, sillä sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on jäänyt keväällä viime vuoden loppupuolen kehitykseen nähden vaatimattomaksi, toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta linjaa.

Rissan mukaan ladattavien autojen osuus kävi helmi–maaliskuussa jo yli 17 prosentin lukemissa, mutta osuus on laskenut alkukesään mennessä noin viidellä prosenttiyksiköllä.

Alan toiveissa hankintatuet

Autokaupan ala toivoo hankintatukien piristävän markkinoita. Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio ottaa vertailun vuoksi esiin Saksan hankintatukijärjestelmän.

– Saksassa uuden täyssähköauton hankintaan voi saada enimmillään 9 000 euron ja ladattavan hybridin hankintaan 6 750 euron hankintatuen.

Kallion mukaan Suomessa tukitaso tulisi nostaa vähintään kaksinkertaiseksi ja tuki tulisi laajentaa myös ladattaville hybrideille.

– Tuki tulisi avata myös yritysten autohankinnoille ja ladattavien pakettiautojen hankintaan. Näillä toimilla voitaisiin nopeuttaa merkittävästi ladattavien autojen yleistymistä jo kuluvan vuoden aikana, Kallio arvioi.

Käytetyillä on kysyntää

Käytettyjen henkilöautojen kaupanteko Suomessa on vilkastunut: kauppa kävi kesäkuussa jo 13,0 prosenttia viime vuoden kesäkuuta vilkkaammin, kun vielä huhtikuussa lukemat olivat 18,5 prosenttia ja toukokuussa 3,6 prosenttia pakkasella.

Jaa artikkeli

Keskustelu