11.1.2018

Vuosi sähköllä: latausasemilla riittää kehitettävää

Hyundai Ioniq Electric lataus

Sähköautojen kannan orastava kasvu paljastaa ensimmäisten latausasemien suunnittelun heikoimmat lenkit.

Sähköautojen latausasemilla käytetään joko omaa latausjohtoa tai latausaseman johtoja. Kummassakin tapauksessa pysäköinti vaatii tarkkuutta. Hyundai Ioniq Electric on kooltaan ihan normaali perheauto ja latauspaikka löytyy tutulta bensatankin täyttöaukon kohdalta. Silti muutaman kerran on pikalatausasemalla pitänyt korjata auton pysäköintiä ennen kuin lataus onnistuu.

Yhden latausaseman johto oli esimerkiksi niin lyhyt, että jos Ioniq oli pysäköitynä parkkiruudun keskelle, johto ei yltänyt perille asti, vaikka auton perä oli lähinnä lataustolppaa. Lataus onnistui vasta, kun Ioniq parkkeerattiin aivan ruudun takalaidalle.

Yhdellä latausasemalla paljastui myös toinen erikoinen tilanne. Lataustolpan kohdalle on maalattuna kaksi parkkiruutua sähköautojen latausta varten. Ruudut on maalattu alueen reunakivetyksen suuntaisesti. Vuosi sähköllä -testimme Hyundai Ioniq Electric oli latauksessa ensimmäisessä ruudussa perä mahdollisimman lähellä lataustolppaa. Kun samalle tolpalle tuli latausvuoroaan odottamaan toinen Ioniq, kävi ilmi, että kahta samanlaista autoa ei pysty paikalla lataamaan niin, että molemmat autot olisivat parkkiruutujensa sisällä. Takimmaiseen ruutuun parkkeeraavaan Ioniqiin latausjohto ei yllä mitenkään, ei edes perät vastakkain pysäköitäessä, koska silloin Ioniqin latauspaikka jää auton ulommaiseen kylkeen, eikä lataustolpan johto yksinkertaisesti yllä sinne.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tolpan ja autopaikkojen sijoittelu on avainasemassa

Tilanne paljastaa suunnitteluhaasteen. Vanhoille huoltoasemakiinteistöille voi olla haasteellista suunnitella latausasemien sijoittelu niin, että ne ovat mahdollisimman monen sähköauton käytettävissä yhtä aikaa tai heti toisen auton latauksen valmistuttua. Lataamisen joustavuutta edesauttaa se, että ensimmäisen auton latauksen valmistuttua seuraava kuljettaja voi irrottaa latausjohdon ensimmäisestä autosta ja aloittaa oman autonsa latauksen, vaikka ensimmäisen auton kuljettaja olisi vielä kahvilla.

Esimerkkitapauksessamme latausaseman ongelma olisi voitu ratkaista kohtisuoraan lataustolppaa ja reunakivetystä kohden maalatuilla pysäköintiruuduilla. Pihan muun tilankäytön kannalta tällainen ratkaisu ei kuitenkaan ole mahdollinen.

Tarkkaa pysäköintiä

Latausjohtojen pituuden rajallisuus vaatii sähköauton kuljettajalta täsmällistä pysäköintiä. Oman auton mitat on tunnettava, jotta pystyy kerralla pysäköimään riittävän lähelle latauspistettä. Tässä tehtävässä suureksi avuksi ovat Hyundai Ioniq Electricin pysäköintitutkat edessä ja takana. Ne ovat ilman muuta yksi sellainen varuste, joka pitää jokaisessa sähköautossa olla. Latausasemien rakenneratkaisut vaihtelevat, mutta aina auto pitää saada pysäköityä lähelle latauspistettä. Latauspistettä saattaa esimerkiksi suojata paksu putkikaide, jonka havaittavuutta tutka voi esimerkiksi peruutustilanteessa parantaa merkittävästi.

Opasteilla on tarkoituksensa

Sähköautoilun uutuuteen ja toistaiseksi vähyyteen liittyvä haaste on myös latauspisteiden löytäminen. Vaikka netti tarjoaakin ajantasaista tietoa latauspaikoista, ei niiden täsmällisen sijainnin löytäminen aina ole ihan yksinkertaista.

Isohko kauppakeskus valtatien varrella valikoitui yhdeksi etapiksi, koska siellä oli tarjolla latauspiste. Alueelle ajettaessa mikään merkki ei kuitenkaan kertonut, missä päin isoa parkkialuetta latauspisteet sijaitsevat. Etsimällä ne löytyivät, mutta turhaa kiertelyä olisi voinut välttää muutamalla yksinkertaisella opasteella.

Viimeistään uuden tieliikennelain voimaantulo korjannee tätä ongelmaa. Lakiesitykseen sisältyy tukku uusia liikennemerkkejä ja joukossa ovat myös sähköautojen latauspisteille opastavat viralliset merkit.

Teksti ja kuvat: Eila Parviainen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat