7.9.2017 Ajoneuvot Koeajo: tehty taajamaan – Toyota Yaris Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jotkut pikkuautot yrittävät leikkiä isompiaan. Toiset, kuten uudistettu Toyota Yaris, pysyvät tiukasti alkuperäisessä teemassa. Hyvää: näppäryys, vaivattomuus, helppo kulku autoon. Huonoa: ajoasento, moottorin ääni kiihdytyksissä. Pikkuautoluokassa malli-iät venyvät nykyään varsin pitkiksi, ja tätä suuntausta noudattaa myös Toyota Yaris, jonka nykyinen sukupolvi esiteltiin vuonna 2011. Suuremmissa autosegmenteissä olisi kuuden vuoden jälkeen ollut jo kokonaan uuden mallin aika, mutta Toyotalla tyydyttiin jatkamaan taivalta lievemmällä uudistuksella. Se on nyky-Yarisille muuten jo toinen lajissaan: edellisen faceliftin auto koki vuonna 2014, jolloin maski sai nykyisenkaltaisen, alkuperäistä ahnaamman ilmeen. Nuo pääpiirteet on tällä kertaa säilytetty, ja keulassa on tehty vain pientä hiomista muun muassa jäähdyttimen säleikköön. Takana erot sen sijaan ovat jo selvempiä. Valot ulottuvat nyt takaluukun päälle, ja luukkuun on muotoiltu kaari, joka jatkuu aina puskuriin koverrettuihin aukkoihin asti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Iso pikkulohko Teknisellä puolella uutta on 1,5-litrainen bensiinimoottori, joka korvasi aiemman 1,33-litraiseksi kutsutun koneen. Huipputeho nousi samalla 12 hevosvoimaa, ja maksimivääntö asettuu 11 newtonmetriä korkeampaan lukemaan. Ylemmässä pikkuautoluokassa, missä kilpailijat yleisesti käyttävät kolmipyttyisiä ahdettuja lilliputtimoottoreita, Yarisin puolitoistalitrainen nelonen vaikuttaa melkoiselta isolohkolta. Lisää pesäeroa syntyy siitä, että moottori on valtavirrasta poiketen vapaasti hengittävä. Valmistaja kehuu sekä Otto- että Atkinson-sykleillä toimivan voimanlähteen taloudellisuuden parantuneen 12 prosentilla aiempaan koneeseen verrattuna. Palaamme tähän Moottorin numeron 10/2017 suuressa pikkuautovertailussa, johon ottaa osaa manuaalivaihteinen Yaris 1.5; nyt keskitymme saman auton ominaisuuksiin portaattomalla automaattivaihteistolla varustettuna. Kiva kaupungissa Paitsi pitkät malli-iät, myös ulkomittojen jatkuva kasvu on ollut vuosikausien ajan pikkuautoille leimallinen trendi. Tähän on liittynyt sekin, että juniorimallien ajoasentoja ja ajotuntumia on pyritty saattamaan lähemmäksi suurempia sisariaan. Samalla pikkuautojen ydinosaamisalue, näppäryys kaupungissa, on häipynyt taka-alalle. Yarisissa kehitys ei näy yhtä selvänä. Siitä kielii jo tila-automainen ulkomuoto: lyhyt konepelti ja korkea kattolinja saavat auton näyttämään miltei luokkaa pienemmältä. Pituutta onkin noin 5–10 senttiä vähemmän kuin esimerkiksi edellä mainitun vertailun uutuusautoissa. Painotus näppäryyteen tuntuu Yarisissa muutenkin. Oviaukko on suuri ja istuin korkealla, joten kyytiin on helppo hypätä ja sieltä pikaisesti poistua – kaupunkiautossa arvostettava piirre. Korkealta näkee myös hyvin ulos, mitä auton matala vyötärölinja vain parantaa. Etuistuin on hyvin muotoiltu, mutta ohjauspyörän etäisyyssäätö ei ulotu tarpeeksi taakse, joten käsiä joutuu väkisinkin pitämään liian suorina. Lisäksi kojelaudan keskinäyttöä, joka on sijoitettu auton keskilinjan oikealle puolelle, pitää kurotella. Muuten ohjaamo on tavanomaisen toimiva ja hyvin kootun oloinen. Tilojen kannalta Yaris on onnistuneesti pakattu. Taakse mahtuu jopa 190-senttinen matkustaja toisen samanmittaisen taakse, ja kun istumasessiot eivät kestä kauan, penkin lautamainen muotoilu ei haittaa. Tavaratilassakin on kivasti vaihtoehtoja kahteen eri tasoon aseteltavan välipohjan ansiosta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vaivatonta vauhtia Portaaton automaatti sopii Yarisiin kuin nenä päähän. Valitaan vain vaihdekepin kätevästä sahalaitaisesta kaaviosta ajosuunta, ja sitten mennään, miettimättä mitä voimansiirrossa kulloinkin tapahtuu. Vaivattomuutta korostaa pirteän tuntuinen suorituskyky: automaatti tasaa turbottoman koneen hieman heikkoa alavääntöä onnistuneesti. Melutasoa on valmistajan mukaan parannettu, mutta ainakin kovemmissa kiihdytyksissä moottorin karkea ääni kantautuu kuuluvana matkustamoon. Osasyynä on juuri portaaton vaihteisto, missä kierrokset jäävät junnaamaan samaan tasoon kiihdytyksen ajaksi. Tasaisemmassa ajossa, myös moottoritiellä, koneen melu sen sijaan vaimenee tyystin. Maantienopeuksissa Yaris ei tosiaankaan teeskentele: se tuntuu perinteiseltä pikkuautolta niin ajettavuuden, mukavuuden kuin melutasonkin suhteen. Erityisiä heikkouksia ei näistä löydä, mutta suurempien autojen ominaisuuksia on turha haaveilla. Toisaalta jos pysyy taajamamerkkien sisäpuolella, myös pikkuautomaisuuden edut ovat päivittäin läsnä. Teksti ja kuvat: Jussi Saarinen Toyota Yaris 1.5 Dual VVT-i Launch Edition Multidrive S Hinta alkaen 19 392 € Koeajetun auton hinta varusteineen 20 547 € Moottori Bensiinimoottori 1 496 cm³, 4 sylinteriä, portaaton automaattivaihteisto, etuveto. Teho 82 kW (111 hv), 6000 r/min Vääntö 139 Nm (4400 r/min) Vääntö 139 Nm (4400 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 11,2 s Huippunopeus 175 km/h Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 4,7 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 105 g/km Mitat pituus 3945 mm, leveys 1695 mm, korkeus 1510 mm, akseliväli 2510 mm Euro NCAP 5 tähteä Takuu 3 vuotta / 100 000 km Lue lisää Kaikki artikkelit 17.5.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Urban Cruiser – lainahöyhenissä 15.5.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot Partner Dangel 4×4 – pieni pakettiauto tiettömälle taipaleelle 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 15.5.2026 Ajoneuvot Škoda Auto esittelee uuden sähköautomallin jääkiekon MM-kisoissa – yhteistä taivalta IIHF:n kanssa jo 33 vuotta 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 13.5.2026 Ajoneuvot Osuisiko Onni kohdalle? – OnniBus antaa kokonaisen bussin kilpailun voittajalle 13.5.2026 Koeajo Maistiainen: Cupra Raval VZ – VW-konsernin räyhähenki nostaa uskoa sähköautoiluun 11.5.2026 Koeajo Maistiainen: Toyota bZ4X Touring on enemmän kuin vain konttiperä 11.5.2026 Ajoneuvot Tulevaisuuden huutokauppahelmet: Cadillac CT5-V Blackwing F1 Collector Series 695-hevosvoimaisella V8:lla ja manuaalivaihteistolla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.5.2026 Liikenne Näitä lisää - yksityisellä Fenniarail-junayhtiöllä on ensi vuonna käytössään jo viisi Siemens Vectron -sähköveturia 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 18.5.2026 Lentokoneet FedEx palauttaa kolmimoottoriset lentokiellon jälkeen liikenteeseen, joten ainakin yksi Suomen entisistä MD-11-koneista päässee vielä kerran tositoimiin 18.5.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetty erikoisuus: Luukkulamppuinen Volvo 480 ES '88 17.5.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Urban Cruiser – lainahöyhenissä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 11.5.2026 Kuluttajat Kuluttajariitalautakunta muutti linjaansa autokaupassa – kuluttajalta ei voi enää periä käyttöhyötyä 17.5.2026 Liikenne Näitä lisää - yksityisellä Fenniarail-junayhtiöllä on ensi vuonna käytössään jo viisi Siemens Vectron -sähköveturia 12.5.2026 Käyttötesti käytetyllä Tässä on Moottorin uusi ja ennen kaikkea halpa kesäauto 7.5.2026 Uutinen Suomeen ei saa enää uusia amerikkalaisia avolava-autoja kevyiksi kuorma-autoiksi – viranomaisen linjanmuutos pysäytti maahantuonnin 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti 28.4.2026 Kuorma-autot Tiedätkö miksi Sisun tehtaan pihalta löytyy useita Mercedes-Benzin ohjaamoita? 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin?