7.7.2021 Ajoneuvot Maistiainen: Polestar 1 ei ole järin urheilullinen, mutta silti monipuolinen auto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Polestar 1 on ihastuttanut muodoillaan maailmalla jo parin vuoden ajan. Nyt myös Moottori pääsi testaamaan kiinanruotsalaista coupéa. Polestar 1:stä on helppo nähdä, että yhtiön johdossa on uransa muotoilupuolella, muun muassa Bugatilla, Lamborghinillä ja viimeisimpänä Volvon muotoilujohtajana tehnyt Thomas Ingenlath. Isokokoiset coupét eivät ole enää kovin yleinen näky markkinoilla, joten jo auton kaksiovinen rakenne ilahduttaa, mutta jylhät muodot ja yhteneväisyydet Volvo P1800:n kanssa tekee Polestarin esikoisesta oikeasti uniikin ja komean tuotteen.Auton erikoisuus herättää kiinnostusta katukuvassakin. Tuntemattomien kyselyt autosta ei jää yhteen kertaan ja suurin osa kääntyy kadulla katsomaan auton perään – yleensä hymyillen.Kaupungissa autolla ajaa mieluiten täysin sähkön voimin sen hiljaisuuden, riittävän suorituskyvyn ja tietysti omatunnon vuoksi. Suuren 34,2 kWh korkeajänniteakun ansiosta lähipäästöttä voi kruisailla WLTP-syklin mukaan 124 kilometriä. Sekalaisen ajon perusteella sanottakoon, että oikeassa elämässäkin toimintamatka yltää ainakin sataan kilometriin – tarkempaa analyysia emme voi antaa lyhyehkön koeajon vuoksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPäästöttömästi bulevardeja pitkinKruisailussa Polestar 1 onkin parhaimmillaan – oli kyse sitten kaupungista, maantiestä tai moottoritiestä. Urheilulliseen ajoon auto tuntuu hieman painavahkolta hiilikuiturakenteilla saavutetusta 230 kilogramman säästöstä huolimatta. Ohjaus on tarkka, mutta suodatettu, joka tuo selkeästi mieleen Volvo-sukujuuret. Lisäksi reippaammin kaasuttaessa auto käyttäytyy myös hyvin etuvetomaisesti, vaikka auton muuhun tyyliin takavetopainotteinen käyttäytyminen sopisi paremmin.Hieman kosteassa kesäillassa kaasun painaminen pohjaan tarkoittaa pientä odottelua ennen varsinaista kiihdytystä, sillä vetoluistonesto puuttuu renkaiden toimintaan voimakkaasti, joka saa voimalinjan tuntumaan hieman töksähtelevästä. Kovemmassa vauhdissa epätasaisuus jää taakse ja kuljettaja saa nauttia jopa 1000 newtonmetrin yhteisväännöstä ja 609 hevosvoiman tehosta.Yhdistelmä tuntuu voimakkaalta, mutta auto käyttäytyy kuitenkin hienostuneesti. 21-tuumaiset renkaat aiheuttavat pientä vetelyä ja auto kertoo terävistä tien pinnan rikoista selvästi, mutta kuitenkin sivistyneesti. Muuten autolla on miellyttävä taittaa pidempääkin matkaa, eli volvomaisuus tuntuu alustaosaamisessakin.Ensituntumalta auto jättää erittäin ilahduttavan kuvan, heikot osa-alueet ovat harvassa ja autolla ajaa erittäin mielellään missä vain – paitsi mukulakivellä. Tarkemmin auton ominaisuuksiin palataan kuitenkin vasta hieman myöhemmin varsinaisen koeajon muodossa.Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 13.3.2025 Laivat Päivän kuva: Prinsessa ehostumassa 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Mazda 6e – sähkö pukee Mazdaa 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 9.3.2025 Laivat Rauman telakka rakensi Tallinnan-laivan ja Tasmanian-laivan - näin käyttötarkoitus erottaa ulkoisesti hyvin samanlaiset alukset toisistaan 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija