20.6.2019

Liikenneturva: Tavarat tavaratilaan, ei matkustamoon

Tavarat tavaratilaan

Juhannuksen ajan mökkeilykauden alkaessa Liikenneturva muistuttaa tavaroiden oikeaoppisesta pakkaamisesta.

Moni valmistautuu juhannuksen alla mökkireissuun ja autoon kertyy helposti paljon painoa muun muassa ostoskasseista ja mökkitarvikkeista. Kuormaaminen kannattaa suunnitella ja toteuttaa huolellisesti jättäen matkustamon ihmisten käyttöön.

– Onnettomuuden sattuessa matkustamossa irrallaan oleva tavara voi sinkoilla pitkin autoa ja aiheuttaa vakaviakin haavereita. Eikä välttämättä tarvita edes kolaria, vaan huolimattomasti pakatut tavarat voivat lähteä lentoon töyssyissä tai äkkijarrutuksissakin, Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara ohjeistaa.

Tavarat ja matkustajat eivät saa häiritä kuljettajan näkymää tai ajoneuvon käsittelyä. Kuormasta kannattaa pyrkiä tekemään mahdollisimman matala kokonaisuus, jonka painopiste on mahdollisimman matalalla.

– Hyvänä sääntönä on, että raskaimmat tavarat laitetaan tavaratilassa alimmaiseksi ja kiinni takapenkin selkänojaan. Irtain tavara on hyvä sitoa kiinni kuormaliinoilla tai kuormaverkolla, Elovaara jatkaa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hyödynnä suksiboksia

Tilan loppuessa kesken myös suksiboksia voi hyödyntää. Boksin suurin sallittu kuorma tulee kuitenkin tarkistaa ennen sen lastaamista.

Elovaaran mukaan kattoboksia voi hyödyntää lisätavaratilana, mutta painavia tavaroita sinne ei voi laittaa. Esimerkiksi kaasupulloa tai työkalua kuljettaessa tulee pohtia etukäteen niiden kuormaamista.

Katolla tavaraa kuljettaessa tulee huomioida myös lain sille asettama raja: katolle kuormattava massa saa olla enimmillään 10 prosenttia auton omamassasta.

– Pitkät automatkat taittuvat helposti, kun niihin valmistautuu hyvin ja lähtee matkaan virkeänä. Suoraan töistä rattiin säntääminen ei ole järkevää. Kannattaa vetää hetki henkeä ja pysähtyä miettimään matkaa, varsinkin jos esimerkiksi vedät mukana peräkärryä tai autossa on lemmikkieläimiä”, Elovaara muistuttaa.

Viisi vinkkiä auton lastaukseen

  • Pakkaa tavarat tavaratilaan, älä matkustamoon.
  • Lastaa painavimmat ensin ja tue ne hyvin.
  • Sido irtain kiinni hyvin.
  • Muista kunnolliset valjaat lemmikkieläimille.
  • Jos kuorma ei mahdu tavaratilaan, käytä peräkärryä tai suksiboksia.
Tavarat tavaratilaan

Lähde: Liikenneturva Kuva: Liikenneturva / Nina Mönkkönen

Luetuimmat