Liikenne Liikennepolitiikka Liikenneturvallisuus 3.7.2022

Minne peltipoliisi sijoitetaan kaupunkialueella ja millä perusteilla?

Helsingissä on käytössä tällä hetkellä 38 kiinteää automaattivalvontapaikkaa, Turussa vastaavia valvontapaikkoja on 22.

Liikenteen automaattinen nopeusvalvonta kameratolpin eli peltipoliisien avulla herättää herkästi vilkasta keskustelua autoilijoiden keskuudessa.

Moottori päätti selvittää, millä perusteilla kameratolpat sijoitetaan kaupunki- ja taajamaympäristössä. Asiantuntijoiksi ja vastaajiksi lupautuivat Helsingin osalta ylikomisario Dennis Pasterstein, Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja ja Turun osalta ylikomisario Mika Peltola, joka työskentelee Lounais-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin johtajana.

Moottori selvitti, että Helsingissä uusia kameratolppia tulee lisää lähinnä keskustaan suuntautuvien pääväylien sekä lähiöiden pääväylien varteen. Niiden sijaintien määrittelyssä on hyödynnetty suunnitteluperiaatteita, jotka perustelevat niiden käyttöä mm. koulujen läheisyys, onnettomuusmäärät ja liikennemäärät, taustoittaa liikenneinsinööri Inga Valjakka Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Missä Helsingin alueen kameratolpat sijaitsevat ja paljonko niitä on?

– Helsingissä on käytössä tällä hetkellä 38 kiinteää automaattivalvontapaikkaa, ylikomisario Dennis Pasterstein kertoo.

Helsingin peltipoliisit:

  • Kehä I (Helsinki) (15 kameraa)
  • Kehä III (Helsinki) 1
  • Vt 1 Helsinki 1
  • Mannerheimintie 132 E
  • Ruoholahdenkatu 18 I
  • Särkiniementie, Lahnalahden puisto E
  • Mäkelänkatu, Sofianlehdonpuisto P
  • Kustaa Vaasan tie x Väinö Auerin katu E
  • Huopalahdentie 12 E
  • Kaupintie x Näyttelijäntie I
  • Käskynhaltijantie, Patomäenpuisto L
  • Viikintie 25 E
  • Suutarilantie 32 E
  • Itäväylä x Meripellontie I
  • Meripellontie x Rusthollarintie P
  • Mäkelänkatu Vaakalinnuntien risteys E
  • Mannerheimintie Postikadun risteys E
  • Tie 170 Itäväylä Kalasatama 2 L
  • Junatie Kalasatama L
  • Tie 170 Itäväylä Kalasatama 1 L
  • Mechelininkatu x Et Hesperiankadun risteys E
  • Mechelininkatu x Et Hesperiankadun risteys P
  • Kaivokatu Keskuskadun risteys L
  • Keskustan huoltotunneli 3

kameratolppa

Kaupungin ja poliisin yhteistyönä

Turussa tienpitäjä eli Turun kaupunki on taho, joka liikenneturvallisuustolpat asentaa ja kustantaa, ylikomisario Mika Peltola kertoo.

– Poliisi puolestaan suorittaa valvonnan eli kierrättää hankkimiaan kameroita tolpissa. Poliisin käsitys on, että Turku on edelleen yksi edelläkävijä tässä asiassa ja suunnitelmia uusille liikenneturvallisuustolpille on harkinnassa.

– Tienpitäjä ja poliisi pohtivat yhdessä kamerapaikat ja tavoitteena on, että ne vaikuttavat mahdollisimman tehokkaasti liikenneturvallisuuteen.

Montako kameratolppaa Turussa on kaikkiaan ja missä ne sijaitsevat?

– Kiinteitä valvontapisteitä on 22 kappaletta, ylikomisario Mika Peltola taustoittaa.

Turun peltipoliisit:

  • Satakunnantie x Rieskanlähteentie I 50
  • Satakunnantie x Kähärin puistotie L 50
  • Vakkasuomentie x Untolankatu E 50
  • Vakka-Suomentie x Untolankatu P 50
  • Vähäheikkiläntie 52  50
  • Hautausmaantie 3  40
  • Vanha Hämeentie 62  50
  • Varusmestarintie x Signalistinkatu E 40
  • Kärsämäentie 22  40
  • Halistentie x Töykkälänkatu P 40
  • Satakunnantie x Räntämäenkatu P 40
  • Satakunnantie x Räntämäenkatu E 40
  • Satakunnantie x Pyrkivänkuja P 40
  • Satakunnantie x Pyrkivänkuja E 40
  • Stålarminkatu x Nokiankatu L 40
  • Stålarminkatu x Nokiankatu I 40
  • Uudenmaantie, Kurjenmäki P 50
  • Uudenmaantie, Kurjenmäki E 50
  • Kalevantie x Tuulitie L 50
  • Kalevantie x Tuulitie I 50
  • Littoistentie, Laukkavuori L 50
  • Littoistentie, Laukkavuori I  50
Peltipoliisi Turku

Liikennekamera Vähäheikkiläntiellä Turussa. Sijainti on hyvä, sillä läheisyydessä sijaitsee muun muassa ammattiopisto, kaksi koulua, päiväkoti, kauppa, katsastusasema ja asuintaloja. Alueella on runsaasti autoliikennettä, jalankulkijoita ja pyöräilijöitä sekä useita suojateitä.

Uusi valvontatekniikka lisääntyy

Sekä Helsingissä että Turussa uudet kameratolpat perustuvat moderniin tutkamittaukseen pohjaavaan tekniikkaan. Uusi tekniikka mahdollistaa myös mittausetäisyys joustavan valitsemisen, mikä ei ole vanhalla tekniikalla mahdollista.

– Valvontalaitteilla pystytään valvomaan ajonopeuksien lisäksi punaisen liikennevalon noudattamista ja linja-autokaistojen käyttöä, Pasterstein taustoittaa.

Voidaanko nopeusvalvonnan lisäksi moderneilla kameroilla valvoa esimerkiksi turvavyön tai kännykän käyttöä ajon aikana? Käynnistyykö edellä mainittu kameravalvonta vain ylinopeutta ajaville?

– Voidaan valvoa, mutta vain niiden kuljettajien osalta, jotka tulevat kuvatuksi ylinopeuden vuoksi. Jos kuvasta voidaan nähdä, että kuljettajalla on matkapuhelin kädessä tai turvavyö ei ole kiinnitettynä, niin nämä huomioidaan liikennevirhemaksumääräyksessä, Pasterstein taustoittaa.

Sijoitetaanko kameratolppia aikaisempaa enemmän taajamiin, missä on kevyttä liikennettä?

– Monet kaupungit ja kunnat ovat lähteneet hienosti mukaan tekemään liikenneturvallisuustyötä automaattisen liikennevalvonnan keinoin, Pasterstein toteaa.

– Kaupungit ja kunnat tienpitäjinä ovat olleet aktiivisia sekä halukkaita lisäämään kiinteitä valvontapisteitä taajamiin ja todennäköisesti ne tulevat lisääntymään. Poliisi tukee kyseistä kehitystä. Meillä on myös siirrettäviä laitteita eli kamera-autoja, jotka sopivat erittäin hyvin myös taajamavalvontaan, Peltola kertoo.

Peltipoliisi Turku

Stålaminkadulla Turun Martissa on runsaasti läpiajoliikennettä. Martissa on runsaasti asuntoja ja kevyttä liikennettä. Peltipoliisi rauhoittaa vauhtia ja lisää suojatien käyttäjien turvallisuutta.

Mitkä ovat automaattisen kameravalvonnan suurimmat edut taajamisssa ja maanteillä?

Kameravalvonta säästää resursseja muihin poliisin tehtäviin. Mitä muita etuja?

– Perinteinen liikennevalvonta voi olla ahtaassa katutilassa haastavaa, mihin pysäyttää ajoneuvot turvallisesti. Tähän ongelmaan automaattivalvonta on erinomainen ratkaisu. Lisäksi automaattivalvonta valvoo 24/7 ja vaikka kameralaitteisto ei olisi edes päällä kuljettajat noudattavat paremmin liikennesääntöjä valvontatolppien kohdalla, Dennis Pasterstein toteaa.

– Tekniikalla hoidetaan sellaisia töitä mitä voidaan ja se vapauttaa runsaasti työaikaa perinteiseen liikennevalvontaan.

Mika Peltolan mukaan kameravalvonnan suurin etu on liikenneturvallisuuden lisääntyminen kaikkien tienkäyttäjien kannalta.

– Kameravalvonta täydentää poliisin muuta liikennevalvontaa ja lisää merkittävästi poliisin liikenneturvallisuustyön vaikuttavuutta, Peltola linjaa.

Mitä tuloksia kameravalvonnalla on saavutettu liikenneturvallisuuden kannalta?

Dennis Pasterstein tuo esiin tuoreen Vantaalla tehdyn opinnäytetyön aiheesta (Pasi Harmaala, Juha-Pekka Puska: Automaattisen liikennevalvonnan vaatimukset liikenneturvallisuuden edistämiseksi Vantaan kaupungin katuverkossa / Laurea 2021).

Samaisen opinnäytetyön johtopäätöksenä on, että ajonopeudella on vaikutusta liikenneturvallisuuteen ja onnettomuuksien syntyyn. Pienikin keskinopeuden muutos alaspäin vaikuttaa positiivisesti liikenneturvallisuuteen ja onnettomuuksien vaikutuksiin. Sekin tuodaan esiin, että ”onnettomuuksien syntyy vaikuttaa toki muitakin muuttujia, kuten esimerkiksi kuljettajan ajokunto, tieliikenneolosuhteet, sääolosuhteet, muut tiellä liikkujat sekä tien kunto.”

Johtopäätöksenä todetaan, että pelkästään nopeutta muuttamalla voidaan vaikuttaa vain osaan liikenneturvallisuutta.

Vantaan selvityksessä todetaan myös, että aiemmin tehdyt tutkimuksen osoittavat, että ylinopeudet ja keskinopeudet laskevat, mikäli alueella on automaattista liikenteen valvontaa. ”Lisäksi tutkimuksista on luettavissa, että ajonopeudella ja erityisesti ylinopeudella tai liiallisella tilannenopeudella on vähintäänkin osittaista vaikutusta liikenneonnettomuuksien syntyyn. Erityisesti vahinkojen laajuuteen ja vakavuuteen.”

Jaa artikkeli