29.1.2016

Rengasalalla kaipaillaan jääpitomerkintöjä kitkarenkaisiin

Renkaan urasyvyys

Aikaisintaan merkintöjä kitkarenkaan jääominaisuuksista voitaisiin vaatia vuonna 2020.

Keski-Euroopan olosuhteisiin suunnitellut talvirenkaat koetaan ongelmallisiksi Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Kuluttajan kannalta tilanteen tekee vaikeaksi se, että verkkokaupan ja käytettyjen autojen maahantuonnin myötä Suomeen päätyy erilaisia ympärivuotiseen ajoon ja keski-eurooppalaisiin olosuhteisiin suunniteltuja talvirenkaita. Tilanne mutkistuu entisestään, sillä pelkästään kumiseoksen, kuvioinnin tai lumipitoa koskevien rengasmerkintöjen avulla kuluttajan on vaikea saada tietoa siitä, soveltuuko kyseinen rengas Pohjoismaisiin jäisiin olosuhteisiin.

Nokian Renkaat haluaisikin edellyttää, että tulevaisuudessa talvirenkaista merkittäisiin lumipidon lisäksi myös jääpito, jotta tiedettäisiin niiden soveltuvuus pohjoisiin olosuhteisiin. Jarrutuksessa 50 km/h nopeudesta pohjoismaisen ja keskieurooppalaisen kitkarenkaan välillä voi jarrutusmatkassa olla jopa 20 metriä. Teknologian tutkimuskeskus VTT arvioikin muutama vuosi sitten, että Suomessa käytettävistä kitkarenkaista vajaa viidennes on sopimattomia suomalaiseen talveen.

– Suomessa, aivan kuten muissakin Pohjoismaissa, olisi tarpeellista edellyttää, että talvikäyttöön hyväksyttyjen renkaiden talvipito-ominaisuudet on myös osoitettu.Tämä parantaisi kaikkien tielläliikkujien turvallisuutta, kommentoi Nokian Renkaiden kansainvälisistä standardeista vastaava johtaja Jarmo Sunnari.

Ratkaisuksi ehdotetaankin standardoitua jääpitotestia, jollaisen rengasvalmistajat ovatkin kehittäneet yhdessä eurooppalaisen ETRTO-rengasjärjestön (European Tyre and Rim Technical Organisation) kanssa. Testi on tällä hetkellä standardeista vastaavan ISO:n standardoinnissa. Testistä pääsisivät läpi tuotteet, jotka on suunniteltu aidosti talvisiin olosuhteisiin. Myös testauskulujen odotetaan jäävän niin pieniksi, ettei testaaminen vaikuttaisi renkaan hintaan.

VTT:n Nokian Renkaille tekemässä raportissa jääpitomerkinnän edellyttäminen maksaisi itsensä takaisin jo samana vuonna alentuneina onnettomuuskuluina, mutta asettaisi Suomen vaikeaan välikäteen mikäli muut Pohjoismaat eivät lähtisi vaatimukseen mukaan.

– Todennäköisesti Ruotsissa ja Norjassa olisi kiinnostusta asiaa kohtaan, sillä kuluttajatutkimukset osoittavat kansalaisten enemmistön kaikissa Pohjoismaissa toivovan jääpitomerkintää ja lisäksi läntisissä naapurimaissamme tarve on vähintään yhtä suuri kuin Suomessa, Sunnari pohtii.

Nokian Renkaiden tuoreessa talvirengastutkimuksessa kolme neljäsosaa suomalaisista vastaajista on sitä mieltä, että hyvä jääpito on talvirenkaan tärkein ominaisuus. Talvirenkaiden hyväksyttämistä standardoidulla jääpitotestillä piti tärkeänä tai erittäin tärkeänä 71 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista. Ruotsalaisista ja norjalaisista autoilijoista 75 % liputtaa suomalaisten tavoin jääpitomerkinnän puolesta.

Aivan ensi kummassa muutos ei olisi kuitenkaan tapahtumassa. Yhtiön mukaan ripein aikataulu olisi saada renkaiden talviominaisuudet osaksi tieliikennelain uudistusta syksyllä 2016, jonka jälkeen liikenteen turvallisuusvirasto Trafi voisi tarkentaa vaatimuksia. Aikaisintaan vaatimus astuisi voimaan 2020, antaen myös rengasvalmistajille aikaa reagoida.

Lähde: Nokian Renkaat

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat