29.1.2016 Liikenne Rengasalalla kaipaillaan jääpitomerkintöjä kitkarenkaisiin Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Aikaisintaan merkintöjä kitkarenkaan jääominaisuuksista voitaisiin vaatia vuonna 2020. Keski-Euroopan olosuhteisiin suunnitellut talvirenkaat koetaan ongelmallisiksi Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Kuluttajan kannalta tilanteen tekee vaikeaksi se, että verkkokaupan ja käytettyjen autojen maahantuonnin myötä Suomeen päätyy erilaisia ympärivuotiseen ajoon ja keski-eurooppalaisiin olosuhteisiin suunniteltuja talvirenkaita. Tilanne mutkistuu entisestään, sillä pelkästään kumiseoksen, kuvioinnin tai lumipitoa koskevien rengasmerkintöjen avulla kuluttajan on vaikea saada tietoa siitä, soveltuuko kyseinen rengas Pohjoismaisiin jäisiin olosuhteisiin.Nokian Renkaat haluaisikin edellyttää, että tulevaisuudessa talvirenkaista merkittäisiin lumipidon lisäksi myös jääpito, jotta tiedettäisiin niiden soveltuvuus pohjoisiin olosuhteisiin. Jarrutuksessa 50 km/h nopeudesta pohjoismaisen ja keskieurooppalaisen kitkarenkaan välillä voi jarrutusmatkassa olla jopa 20 metriä. Teknologian tutkimuskeskus VTT arvioikin muutama vuosi sitten, että Suomessa käytettävistä kitkarenkaista vajaa viidennes on sopimattomia suomalaiseen talveen.– Suomessa, aivan kuten muissakin Pohjoismaissa, olisi tarpeellista edellyttää, että talvikäyttöön hyväksyttyjen renkaiden talvipito-ominaisuudet on myös osoitettu.Tämä parantaisi kaikkien tielläliikkujien turvallisuutta, kommentoi Nokian Renkaiden kansainvälisistä standardeista vastaava johtaja Jarmo Sunnari.Ratkaisuksi ehdotetaankin standardoitua jääpitotestia, jollaisen rengasvalmistajat ovatkin kehittäneet yhdessä eurooppalaisen ETRTO-rengasjärjestön (European Tyre and Rim Technical Organisation) kanssa. Testi on tällä hetkellä standardeista vastaavan ISO:n standardoinnissa. Testistä pääsisivät läpi tuotteet, jotka on suunniteltu aidosti talvisiin olosuhteisiin. Myös testauskulujen odotetaan jäävän niin pieniksi, ettei testaaminen vaikuttaisi renkaan hintaan.VTT:n Nokian Renkaille tekemässä raportissa jääpitomerkinnän edellyttäminen maksaisi itsensä takaisin jo samana vuonna alentuneina onnettomuuskuluina, mutta asettaisi Suomen vaikeaan välikäteen mikäli muut Pohjoismaat eivät lähtisi vaatimukseen mukaan.– Todennäköisesti Ruotsissa ja Norjassa olisi kiinnostusta asiaa kohtaan, sillä kuluttajatutkimukset osoittavat kansalaisten enemmistön kaikissa Pohjoismaissa toivovan jääpitomerkintää ja lisäksi läntisissä naapurimaissamme tarve on vähintään yhtä suuri kuin Suomessa, Sunnari pohtii.Nokian Renkaiden tuoreessa talvirengastutkimuksessa kolme neljäsosaa suomalaisista vastaajista on sitä mieltä, että hyvä jääpito on talvirenkaan tärkein ominaisuus. Talvirenkaiden hyväksyttämistä standardoidulla jääpitotestillä piti tärkeänä tai erittäin tärkeänä 71 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista. Ruotsalaisista ja norjalaisista autoilijoista 75 % liputtaa suomalaisten tavoin jääpitomerkinnän puolesta.Aivan ensi kummassa muutos ei olisi kuitenkaan tapahtumassa. Yhtiön mukaan ripein aikataulu olisi saada renkaiden talviominaisuudet osaksi tieliikennelain uudistusta syksyllä 2016, jonka jälkeen liikenteen turvallisuusvirasto Trafi voisi tarkentaa vaatimuksia. Aikaisintaan vaatimus astuisi voimaan 2020, antaen myös rengasvalmistajille aikaa reagoida.Lähde: Nokian RenkaatMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 30.4.2025 Yleinen Ensin tariffit, sitten U-käännös – Trump höllää autoalan tariffitaakkaa 29.4.2025 Sähköautot Sähkisten osuus Suomen autokannasta nousi jo 11,2 prosenttiin 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 25.4.2025 Yleinen Vapise BMW – uusi kolarikuningas on Tesla 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 24.4.2025 Sähköautot Kiinalaismerkit toivat polttomoottoriversiot nihkeään sähköautomarkkinaan – nyt uhkaavat jo päästösakot 23.4.2025 Esittely Smart #5 – auto, jossa pienintä on 45390 euron hinta 23.4.2025 Autoilu Bensiini yhä suosituin käyttövoima – työsuhdeautoilijat sähköistyvät Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa - lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 27.4.2025 Ajatuksia autoista Polttomoottori sähköauton varavirtana, eikö näiden aika mennyt jo? – Ajatuksia autoista 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous