27.5.2017

Vältä lentämistä näillä yhtiöillä!

Lentoturvallisuus

Euroopan komission päivitetty musta lista 181 lentoyhtiöstä, joilla on turvallisuuspuutteita.

Euroopan komissio päivitti 16. toukokuuta 2017 listan niistä lentoyhtiöistä, jotka eivät täytä kaikkia kansainvälisiä turvallisuusmääräyksiä. Nämä yhtiöt on joko asetettu kokonaan toimintakieltoon EU:ssa tai niiden lentotoimintaa rajoitetaan Euroopan Unionin jäsenmaiden ilmatilassa.

EU:n kieltolista tunnetaan ”mustana listana”. Listalla on nyt 181 lentoyhtiötä. Kieltolista on päivitetty 28 kertaa. Uusin päivitys tehtiin 16.5.2017.

Uusimmassa päivityksessä Beninin ja Mosambikin lentoyhtiöt vapautuivat rajoituksista. Toisaalta neljä yksittäistä yhtiötä lisättiin kieltolistalle.

– Olen iloinen siitä, että voimme vapauttaa kaikki Beninin ja Mosambikin lentoyhtiöt EU:n kieltolistalta. Heidän tekemänsä uudistukset ovat tuottaneet tulosta, EU:n liikenneasioista vastaava komissaari Violeta Bulc taustoittaa.

– Se on samalla kannustava esimerkki kieltolistalla olevalle 16 maalle ja osoittaa tehokkaan yhteistyön merkityksen.  EU:n komissio ja Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA (European Aviation Safety Agency) ovat valmiita avustamaan lentoturvallisuuden kohentamisessa”, selvitti Bulc.

Uusia puutteita kuitenkin todettiin neljän eri maan lentoyhtiöissä, jotka lisättiin kieltolistalle.

Kustakin maasta kieltolistalle päätyi yksi yhtiö: Ne ovat Med-View Airline (Nigeria), Mustique Airways (Saint Vincent ja Grenadiinit), Aviation Company Urga (Ukraina) ja Air Zimbabwe (Zimbabwe). Näissä yhtiöissä havaittiin turvallisuuspuutteita EASA:n (European Aviation Safety Agency) selvityksessä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

EU:n kieltolista käsittää kaksi erillistä listaa

Kaksi kieltolistaa: Täydellinen lentokielto (Annex A) ja toimintarajoituksia (Annex B).

Ensimmäinen luettelo (Annex A) sisältää ne kaikki lentoyhtiöt, jotka on kielletty lentämään EU:n jäsenmaiden ilmatilassa.

Toinen listaus (Annex B) sisältää ne lentoyhtiöt, joilla on toimintarajoituksia EU:n alueella. Nämä yhtiöt saavat lentää vain tietyillä konetyypeillä.

Kumpaakin listaa päivitetään säännöllisesti ja ne julkaistaan EU:n virallisilla verkkosivuilla: https://ec.europa.eu/transport/modes/air/safety/air-ban_fi.

Kun käytetään listauksen tietoja, on syytä varmistaa, että käytössä on uusin päivitys.

Lentoyhtiöt, joiden toiminta on kielletty EU:n alueella (Annex A)

Täydellinen lentokielto EU:n alueella (Annex A) on kaikkiaan 16 valtion kaikilla rekisteröidyillä 181 lentoyhtiöllä.

Näistä 174 lentoyhtiön lentokielto Euroopassa perustuu pääosin siihen, että kyseisten maiden ilmailuviranomaisten turvallisuusselvityksissä on puutteita.

Nämä maat ovat Afganistan, Djibouti, Eritrea, Kirgisia, Kongon demokraattinen tasavalta, Kongon tasavalta, Liberia, Libya, Nepal, Päiväntasaajan Guinea, São Tomé ja Principe, Sierra Leone ja Sudan.

Edellisten lisäksi Angola (kaikki yhtiöt, paitsi TAAG Angola Airlines, jolla on toimintarajoituksia).  Indonesia: kaikki muut indonesialaiset 56 lentoyhtiötä, paitsi seuraavat seitsemän yhtiötä (Garuda Indonesia, Airfast Indonesia, Ekspres Transportasi Antarbenua, Indonesia Air Asia, Citilink, Lion Air ja Batik Air).

Gabon: kaikki yhtiöt (paitsi Afrijet ja Nouvelle Air Affaires SN2AG, joilla on toimintarajoituksia).

Lisäksi kieltolistalla on seitsemän yhtiötä havaittujen yhtiökohtaisten turvallisuuspuutteiden vuoksi:

Iran Aseman Airlines (Iran), Iragi Airways (Irak), Blue Wings Airlines (Surinam), uusina listalle tulivat: Med-View Airline (Nigeria), Mustique Airways (Saint Vincent ja Grenadiinit), Aviation Company Urga (Ukraina) ja Air Zimbabwe (Zimbabwe).

Valtaosa kieltolistalla olevista yhtiöistä on Afrikasta tai Aasiasta.

Yhtiöt, joilla on toimintarajoituksia lentämiseen EU:n alueella (Annex B)

Nämä yhtiöt voivat lentää EU:n ilmatilassa rajoitetusti vain tietyillä lentokonetyypeillä.

  • Afrijet (Gabon)
  • Nouvelle Air Affaires SN2AG (Gabon)
  • Air Koryo (Pohjois-Korea)
  • Air Service Comores (Komorit)
  • Iran Air (Iran)
  • TAAG Angola Airlines (Angola)

Euroopan komission tekemä uusin kieltolista perustuu EU:n lentoturvallisuuskomitean ASC:n kokoukseen 25.-27 huhtikuuta 2017. (ASC=Air Safety Committee).

Komitea koostuu lentoturvallisuuden asiantuntijoista kaikista EU:n jäsenvaltioista ja niitä tukee Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA (European Aviation Safety Agency).

Arvioinnit perustuvat kansainvälisiin turvallisuusstandardeihin ja kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n (International Civil Aviation Organization) asettamiin standardeihin.

EASA:lla on käynnissä Keski-Afrikan lentoturvallisuuden kohennusohjelma ”Improving Air Transport in Central Africa (ATA-AC) project.  Benin ja Mosambik ovat jo hyötyneet ohjelmasta ja siten ne ovat päässeet pois EU:n kieltolistalta.

Lisätietoja: https://easa.europa.eu/easa-and-you/international-cooperation/technical-cooperation-projects/ata-ac-am%C3%A9lioration-du

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kieltolistat löytyvät täältä:

Mistä sitten löytää tietoja turvallisista lentoyhtiöistä?

Teksti: Timo Turkula Kuva: Antti Hentinen

Luetuimmat