Elämys korkealla puissa

Aluetta voisi kutsua ongelmanratkaisukentäksi. Etenijän on pähkittävä kuinka suoriutua levyistä, verkoista, tunneleista, tynnyreistä, liaanihypyistä, autonrenkaista ja pitkospuista.

Liikunnanohjaaja Tatu Peltonen nykäisee kokeeksi 11-vuotiaan pojan valjaita. Kireällä ovat.

Kolmannella käskytyksellä parikymmenpäinen poikakatras lopettaa turhan touhun ja tohinan ja hiljentyy kuuntelemaan loputkin turvaohjeet. Niistä tärkein kuuluu: älä lähde liikkeelle, ilman, että turvavaijerit ovat kiinni.

Kiipeilyvarmeet ja -valjaat ovat jämäkkää tekoa ja toimivat fiksusti. Turvavaijerin toinen pää irtoaa vasta kun toisen vaijeripään haka on lukittunut. Tällä varmistetaan, etteivät kiipeilyintoiset lapset tai aikuiset hölmöile korkeuksissa.

Ongelmia ratkaisemassa

Poikajoukko seikkailee mäntymetsikössä Vierumäen urheiluopiston maisemissa. Alue on Suomen monipuolisimpia vapaa-ajankeskuksia, jonka uusin vetonaula on toukokuussa avautunut flowpark-alue.

Kuvaavampi nimitys olisi kutsua aluetta ongelmanratkaisukentäksi. Etenijän on pähkittävä kuinka suoriutua levyistä, verkoista, tunneleista, tynnyreistä, liaanihypyistä, autonrenkaista ja pitkospuista – jotka ovat ylhäällä puiden välissä ja heiluvaista sorttia.

Jokainen osio vaatii ripauksen rohkeutta ja hoksaamista: mistä ottaa käsillä kiinni, minne asettaa jalka, mihin kurottaa seuraavaksi? Vai pitäisikö jättää leikki sikseen? Vai kerätä rohkeutensa ja ylittää itsensä?

Henkilökunta auttaa alas

Tatu Peltonen kertoo, ettei ole laisinkaan harvinaista, että kiipeilijä on haettava henkilökunnan avustuksella alas.

Reipas Onni Palonen, 7, Kotkasta on ehtinyt jo suoriutua useista haasteista korkeuksissa, mutta sitten poika päättää, että tämä oli tässä. Laskuköysi viritellään, ja pian kevyt Onni-poika on jalat tukevasti maan kamaralla.

Tiimihenkeä rakentavien aikuisryhmien jäsenten hakeminen on moninverron työläämpää.

”Tää on paha”

Osuuksien haastavuus kasvaa radan edetessä, mutta se mikä on toiselle helppoa, on toiselle kauhistus.

– Tää on paha, arvioi yksi pojista kolmatta osuutta.

Pidemmälle edenneiltä joukkuekavereilta tulee heti tyly kuitti.

– No eikä ole, seuraava on pahempi, se heilui ihan sikana.

Mäntymetsikkö raikaa kiljahduksista, jossa sekoittuvat innostus ja jännitys.

Joukkuehenkikin kasvaa. – Anna mennä Henkka, kyllä sä hoidat.

Pisin vaijeriliuku on satametrinen. Ohjaaja päästää pisimpään liukuun vain ne, jotka hän arvioi selviytyvän siitä kunnialla.

– Hyvä Saku, makee liuku.

Teksti ja kuvat: Marko Jokela