Yli 300 000 km ajettu Peugeot, 3 000 kilometrin roadtrip ja lehdistöralli – mitä tästä voi edes seurata?

Moottori osallistui Liettuassa järjestettyyn lehdistöralliin toimittajan omalla Peugeot 306 GTI-6:lla. Kommelluksilta ei vältytty tälläkään kertaa.

Jo viikon – tai ehkä kahden – ajan yöunieni laatu on ollut heikkoa. Taustalla on paha tapa jännittää pienintäkin asiaa aivan kohtuuttoman paljon. Nyt taustalla on osallistuminen liettualaisten autotoimittajien kollegoilleen järjestämään Press Rally -nimiseen tapahtumaan omalla Peugeot 306 GTI-6 -viistoperälläni, jonka kilometrimittarin ensimmäinen luku on ehditty jo aikaa sitten rullata kolmoseksi.

Mitään erityistä syytä jännittämiseen ei oikeasti ole. Itse asiassa Peugeot on yksi vähiten ajetuista autoista mitä olen ikinä omistanut – paljon ajetulla autolla liikkuminen ei siis ole minulle mitään uutta. Eikä tien päälle jättäviä ongelmia ole omilla autoillani sattunut kertaakaan.

Ralliharrastajat usein naureskelevat sille, että autot valmistuvat vasta kilpailua edeltävän yön pikkutunneilla. Itse aloitin ralliharrastuksen rikkomalla heti alkuunsa perinteitä. Kevättalvella alkaneen kunnostusurakan aikana vaihdoin Peugeotiin muun muassa jakohihnasarjan, taka-akselin, pari jarruputkea, jarrunesteet sekä takajarrulevyt ja -palat.

Kilpailun rengastaktiikkaa jouduin pohtimaan pitkään, mutta päädyin lopulta valitsemaan miedomman pään semislicksit. Sen lisäksi, että niiden kuvioinnin ansiosta märkäpito ei olisi aivan olematon, nopeammilla erikoiskokeilla ei tarvitsisi myöskään pelätä renkaiden sulamista.

Reissu on pääpiirteittäin seuraavanlainen: torstaina 29.5. siirrytään 1 000 kilometrin päähän kotoa Liettuan eteläosiin, siellä ajetaan kahden seuraavan päivän aikana suljetuilla alueilla erikoiskokeita vajaan 40 km:n verran ja tämän lisäksi kolmisen sataa kilometriä siirtymiä. Kisan jälkeen sunnuntaina 1.6. on vuorossa siirtyminen takaisin koti-Suomeen. Ei siis oikeastaan kovinkaan kummoinen tempaus, vaikka onhan vanha auto rata-ajossa tietysti kovilla.

Pyritään rentouteen

Tarkoituksena ei ole tavoitella luokan nopeimpia aikoja. Kun voi rehellisesti tunnustaa ettei itsestä löydy nopean rattimiehen vikaa, voi tyytyä pitämään hauskaa rennoin ottein ja keskittyä pitämään ajokaluston ehjänä.

Ensimmäiseen reissupäivään mahtui pääkaupunkiseudulle siirtyminen ja esivalmisteluja. Tavarat ahdettiin konttiin, nestetasot tarkastettiin ja sääntöjen vaatima vaahtosammutin kiinnitettiin etumatkustajan jalkatilaan. Paatuneena pessimistinä pakkasin mukaan myös reilusti työkaluja.

Vaikka autoon tekemäni remontit autoon olivat varsin yksinkertaisia, vahvasti stressaamiseen taipuvana ihmisenä kuvittelin jotain asennuksistani pettävän hetkenä minä hyvänsä. Lähtöä edeltävänä yönä ei paljoa nukuttanut.

Helpoin katsastus ikinä

Torstaina kampesimme itsemme aamuvarhain autolauttaan kohti Tallinnaa. Pahin jännitys oli yön aikana hävinnyt, mutta olo oli yhä epävarma. Onneksi lautan rantauduttua Muugan satamaan sain muuta ajateltavaa, kun oli aika keskittyä navigoimiseen ja ajamiseen.

Via Baltica oli sellainen kuin aina: suora, hidaskulkuinen ja tympeä. Ja tietyömaitakin totta kai löytyi. Olimme varanneet seuraavan yön majoituspaikan sen mukaan, että sinne olisi lyhyt matka katsastuspaikalta. Jossain Latvian tienoilla ajellessamme saimme kuitenkin ilmoituksen, että katsastuspaikka on siirtynyt – ja tietysti huomattavasti alkuperäistä sijaintia kauemmaksi majoituksestamme.

Autojen katsastus suoritettiin Vilnassa, ilmeisesti jonkin teknisen opiston kampuksella. Paikallisen lehdistön katsastusaika oli ollut jo aiemmin, joten olimme paikalla samaan aikaan kilpailun yleisluokkien kanssa – jonka kalustossa riitti variaatiota. Läsnä oli esimerkiksi Porsche 911 ja Toyota MR2. Onneksi paikalla oli myös oletettavasti eri kastiin kuuluva Lada Samara.

Pitkästä reissupäivästä ja vesisateesta huolimatta viimeinenkin reissujännitys vaihtui hetkessä innostukseksi. Mukana olisi selvästi monen tasoisia autoja ja kuljettajia. Olemattomista ajotaidoista huolimatta saattaisimme löytää itsellemme samantasoisia kilpakumppaneita! Sormenpäissä alkoi tuntua innostuksen aiheuttamaa kihelmöintiä, jollaista en muista vuosiin kokeneeni. Ensimmäinen autokilpailuni olisi katsastuksen jälkeen huomattavaa loikkaa lähempänä.

Aiemmin ralliin osallistuneet kollegat olivat kertoneet, ettei tapahtuman katsastusta pidä ajatella minään oikeana katsastuksena. Pessimisti ei kuitenkaan pety, ja olin käynyt päässäni läpi kymmenisen eri skenaariota, joiden vuoksi meidät suljettaisiin kilpailusta ja olisimme pyörineet Baltiassa aivan turhaan. No, sitä katsastusta ei todellakaan voinut kutsua miksikään katsastukseksi: kukaan ei edes käynyt katsomassa autoamme. Niin ilmoittautuminen kuin auton katsastuskin oli siis hyvin suurpiirteistä.

Esimerkiksi ajoneuvon vakuutukseen liittyen toimitsija ei ymmärtänyt tulostamastamme Green Cardista mitään, mutta epäili, ettemme olisi päässeet Vilnaan asti ilman vakuutusta. Kypäristä sentään tarkastettiin kiinnityshihnojen kunto. Tarkastuksen rentous tartutti saman ilmapiirin autokuntaamme: tämänkö takia olin oikeasti jännittänyt koko päivän?

Liimahommia hämärässä

Kun saavuimme majapaikkaan, ilta alkoi jo hämärtyä. Sauna odotti toisen autokunnan toimesta lämpimänä. Mahdollisuus hypätä saunan ja iltapalan kautta suoraan pehkuihin houkutteli vahvasti. Löysimme kuitenkin vielä kakkoskuljettaja Lampisen kanssa itsestämme sen verran virtaa, että liimailimme kilpailuun pakollisena kuuluvat sponsoritarrat autoon.

Pimeässä asennukset näyttivät jopa yllättävän hyvältä, mutta päivänvalo todennäköisesti paljastaisi ikävän totuuden. Lisäksi auto oli kurainen kuin mikä, eikä sellaisella olisi kiva lähteä kisaamaan. Aamulla pitäisi siis kehitellä vielä jokin tapa auton puunaamiseen. Värivahaa ei tosin olisi enää aikaa kokeilla.

Tuttavallista tulkkaamista

Unta ei ehtinyt kertyä taaskaan kovin montaa tuntia. Illan saunomisen jälkeen yritimme etsiä tapahtumasta videoita aiemmalta vuosilta, jotta tietäisimme edes suurin piirtein mikä meitä odottaa. Aamulla herätys oli aikainen, sillä ennen lähtöä täytyi luonnollisesti puunata mökki sekä kilpuri. Aamupala ei oikein maittanut, vatsassa väänsi ja kaiken lisäksi olin jo tässä vaiheessa reissua hukannut käytettynä halvalla hankkimani kypäräkameran. No, ei se olisi kypärään Peugeotissa enää mahtunutkaan.

Siirryimme Kaunasiin kisakeskukseen, jossa meille ulkomaalaisille toimittajille pidettiin pieni ohjeistus. Paino sanalla pieni. Kilpailun päätuomarin kysymykseen ”te varmaan tiedätte miten aikakorttia luetaan ja merkitään?” vastasimme kieltävästi – mikä aiheutti aivan ymmärrettävää hämmästystä. Yhtä hämmästyneitä olimme itsekin, sillä emme osanneet ajatella tapahtuman olevan niin lähellä oikeaa rallia, että meillä olisi käytössä oikea aikakortti.

Onneksi eräässä suomalaisautokunnassa on mukana todellinen ralliaktiivi, joka oli myös halukas opettamaan muulle porukalle miten aikatarkastuspisteet ja aikatarkastuskortti toimivat.

Rallin lähdön lähestyessä jännitys ei ottanut laantuakseen. Kävimme kartturin kanssa läpi erikoiskokeita ja niiden merkintöjä. Onneksemme paikalle saapui sinisellä Peugeot 206 RC:llä paikallisia kollegoita, jotka tulkkasivat meille tiekirjan merkintöjä – olivathan kyseessä käytännössä tallikaverit! Bazé tarkoitti, että auto täytyi pysäyttää maaliviiva akselien välille. Finišas iš eigos tarkoitti puolestaan ”lentävää” maalia. Mitähän edes maaliin ajamisesta olisi tullut ilman tätä tulkkaustuokiota?

Rallin virallisessa lähdössä osallistujilta toivottiin autosta nousemista ja iloista vilkuttelua – mikä oli itselleni aivan tekemätön paikka. Yritin parhaani, mutta en uskoakseni onnistunut saamaan minkäänlaista hymynkaretta naamavärkkiini. Nyt alkavan koitoksen stressaaminen vei keskittymiskyvystä liian ison osan.

Todellista tohelointia

Ensimmäiselle siirtymälle päätimme tarkastaa reitin paperisen kartan lisäksi puhelimen navigointisovelluksella, joka näyttikin liikenteen ruuhkautuneen siirtymäreitillä niin, että sitä pitkin myöhästyisimme heti ensimmäisellä AT-asemalla. Risteyksen liikennevalojen vaihtuessa vihreiksi täytyi tehdä nopea päätös – mennäkö oikeaa reittiä vai soveltaa toista ja toivoa voittavansa sitä kautta aikaa.

Valitsimme jälkimmäisen taktiikan, ja totesimme sen hyvin nopeasti vääräksi. Tie oli täälläkin niin ruuhkautunut, ettei aikataulua pystynyt ajamaan kiinni. Tämän lisäksi tajusimme, että vaikka olisimme oikeaa reittiä pitkin myöhästyneet ja saaneet siitä aikasakkoa, niin olisivat tehneet kaikki muutkin.

Nyt tulimme AT-asemalle neljä minuuttia myöhässä, kun meidän perässä lähteneet muut suomalaiset ovat jo pelipaikoilla. Kiilaamme suoraan pisteelle ja luovutamme aikakortin virkailijalle ensimmäistä kertaa. Saamme korttiin ennustetun lähtöajan, joka osuu oikeaan. Karttaa on tutkittu jo moneen otteeseen, mutta nyt tuntuu etten osaa hahmottaa erikoiskoetta laisinkaan. Lähtöpaikan jälkeen reitti kaartuu heti oikealle puuston taakse, joten lähtöä odotellessa ei voi edes kurkkia miten rata oikeasti kulkee.

Vihdoin tulee vuoromme rullata lähtöviivalle. Sammutan radion ja säädän puhallusta pienemmälle. Peugeot on matala, ja joudun istumaan turhan takakenossa, jotta mahdun kypärä päässä auton sisälle. Kypärä on muuten vaarallinen varuste, sillä se päässä tuntuu heti unohtavan kaikki itsesuojeluun liittyvät asiat.

Lähtökelloon syttyvät punaiset valot, jotka alkavat sammua yksi kerrallaan. Tunnen kypärän sisällä sykkeen jyskytyksen. En tiedä mikä on fiksuin kompromissi lähteä rivakasti, mutta rasittamatta autoa. Häslingistä turhautuneena annan autolle tiukan kytkinpommin ja lähden kiihdyttämään radan suuntaisesti.Auton sääliminen unohtuu täysin.