Matkailu | Uutinen | 14.5.2020

Kuumottaako korona lennoilla? Finnairin viisi vinkkiä koronan välttelyyn

Kotimainen matkustajalentoyhtiö Finnair kokosi viiden ohjeistuksen listan koronaviruksen välttelemiseksi tulevilla lentomatkoilla. Yhtiö myös huomauttaa koronaviruksen tarttumisriskin lentomatkoilla olevan pieni.

Jaa artikkeli

Covid-19 -pandemian vuoksi lentoliikenne laski minimaalisiin lukemiin hetkessä. Lentämisen lähtiessä hiljalleen lisääntymään voi ihmisiä huolettaa turvallisuus lentokoneessa. Finnair kertoo omat tapansa matkustajien turvallisuudesta huolehtimiseksi.

Lentokoneiden tehostetun siivoamisen ja asiakkaiden toisistaan kauemmaksi sijoittelun lisäksi Finnair kertoo ryhtyneensä muihin toimiin matkan aikaisten lähikontaktien määrän vähentämiseksi turvaväleistä huolehtimisen, turhan koneessa liikkumisen vähentämisen ja erittäin korkean hygieniatason avulla. Lisäksi Finnair keräsi matkustajille parhaat toimintaohjeet viruksen välttämiseksi lentomatkoilla.

1. Mahdollisimman vähän matkatavaroita

Lennolle kannattaa nyt pakata mahdollisimman kevyesti viruksen välttämiseksi. Matkatavaroiden käsittelyyn kuuluu useita eri vaiheita, jotka pidentävät kentillä oleskeluaikaa ja kontakteja toisiin ihmisiin.

Lennolle mukaan otettavien käsimatkatavaroiden olisi hyvä sopia edessä olevan istuimen alle, jottei tavaroita tarvitsisi nousta ottamaan ylälokeroista, mikä puolestaan on turhaa liikettä matkustamossa.

2. Kontaktit minimiin kentällä

Lähtöselvitys kannattaa tehdä netissä etukäteen lähtöselvityskioskeille jonottamisen välttämiseksi.

Kontaktien minimoimiseksi pidä etäisyyttä muihin ihmisiin, Helsinki-Vantaan lentokentällä on lattiaan merkityt turvavälitarrat. Lisäksi palvelutiskeillä on muovisuojat ja Finnairin henkilökunta käyttää suu-nenäsuojia. Käsidesiä on saatavilla lähtöselvityspuolella ja porttialueella.

Kontaktien vähentämiseksi myös lentokentän bussit täytetään vain puoliksi koneeseennousun yhteydessä.

3. Maskin käyttäminen ja turhan liikehdinnän välttäminen

Tulevien viikkojen aikana kaikilla Finnairin asiakkailla tulee olla nenän ja suun peittävä suojus koko lentomatkan ajan. Suojus voi olla esimerkiksi nenä-suusuojus, tai itse tehty maski, sillä suojuksen prioriteettina on estää pisaroiden lentäminen ja peittää nenä ja suu. Suojus kehotetaan laitettavan päälle viimeistään koneeseen nousussa, mutta sitä voi käyttää myös jo kentälle saavuttaessa.

Oman maskin puuttuessa sellaisen saa matkustamomiehistöltä, mutta omaa suositellaan, koska maskien riittävyydestä ei ole takeita ja ilman maskia matkustavalta voidaan evätä pääsy lennolle.

Maskin voi ottaa pois ainoastaan syömisen ja juomisen ajaksi. Lisäksi alle 7-vuotiaiden ei tarvitse käyttää suojusta. Muiden esteiden kohdalla siitä tulee antaa selvitys Finnairille viimeistään 72 tuntia ennen matkaa.

Turhaa liikehdintää matkustamossa tulee välttää, mutta liikkumisen ollessa välttämätöntä esimerkiksi terveydellisistä syistä, se on toki sallittua. Koneisiin nousu ja niistä poistuminen tapahtuu ohjeistetussa järjestyksessä.

4. Lennoille ei asiaa sairaana

Lennoille ei saa mennä sairaana. Finnairin henkilökunta tarkastelee asiakkaita lähtöportilla ja hengitystieinfektio-oireista ei oteta lennolle. Jos lento on ostettu 1.4.–30.6. Finnairin myyntikanavista, voi matkustuspäivän siirtää joustavasti eteenpäin.

5. Luottavaisin mielin lennolle

Lentoyhtiön mukaan tämänhetkisen tiedon valossa riski koronatartunnan saamiseen on lennoilla alhainen, vertauksena infektion tarttumisen kerrotaan olevan lentokonetta todennäköisempää esimerkiksi ostoskeskuksessa tai toimistossa. Lisäksi uusilla varotoimenpiteillä vähennetään lennon aikaista tartuntariskiä ennestään.

Finnair kertoo seuraavansa tarkasti alan kehitystä ja viranomaisten ohjeita, sillä uutta tietoa saadaan jatkuvasti.

Lähde: Finnair Kuvituskuva: Moottorin arkisto

Jaa artikkeli

Keskustelu