16.3.2020 Matkailu Finnair pulassa – leikkaa lentoliikenteestään peräti 90 prosenttia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lentoyhtiö Finnair kertoo pörssitiedotteessaan huonoja uutisia. Korona-virus iskee lentoliikenteeseen. Tuoreessa pörssitiedotteessaan omaa tilannettaan avaa Finnair, joka kertoo leikkaavansa lentoliikennettään tuntuvasti. Normaalista tasosta pudotusta on peräti 90 prosenttia. Syyksi kerrotaan arvattavasti kansainvälisen kriisin aiheuttanut korona-virus. Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Yle. Lentojen leikkaus ei ole ainoa huono uutinen tiedotteessa. Yhtiö antoi myös tulosvaroituksen toistamiseen. – On selvää, että koronavirus on suurin kriisi lentoliikenteen historiassa, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner. Lentoliikennettä leikataan tämänhetkisen tiedon mukaan siten, että tärkeimmät reitit pyritään lentämään edes osittain. Poikkeustilanteen kerrotaan jatkuvan kunnes korona-viruksen aiheuttama epävarmuus helpottaa. Lisäksi Finnair perui ennusteensa, jonka mukaan kapasiteetti olisi vuonna 2020 kasvanut noin 4 %, ja ilmoitti sopeuttavansa lähikuukausien aikana verkostoaan ja kapasiteettiaan vastaamaan lentoliikenteen kysyntää, minkä vuoksi lentosidonnaiset kustannukset, kuten lentopolttoainekulut ja lentokenttä- sekä muut maksut pienenevät kapasiteetin muutosten mukaisesti. Verkosto- ja kapasiteettimuutosten lisäksi Finnair ilmoitti myös arvioivansa keinoja sopeuttaa muita kustannuksiaan 40 - 50 miljoonalla eurolla toimin, jotka kohdistuisivat henkilöstöön, myyntiin ja markkinointiin, kehityshankkeisiin ja muihin projekteihin. Sijoittajien kannalta tilannetta kurjistaa entisestään tieto siitä, että korona-vaikutukset heijastuvat myös vuoteen 2019. Samassa tiedotteessa kerrotaan, että yhtiön hallitus on harkinnut osingonjakoehdotustaan ja on olosuhteiden nopean heikkenemisen vuoksi todennut, että osingonjaosta tulisi pidättyä. Myös Suomen valtio on ilmoittanut yhtiölle, että se aikoo äänestää 0,20 euron osakekohtaista osinkoehdotusta vastaan muuttuneiden olosuhteiden takia. Ehdotettu osinko vuodelta 2019 ei siten toteudu. Suomen hallitus on vahvistanut yhtiölle tukevansa Finnairia aktiivisesti tämän poikkeuksellisen ajanjakson aikana, tiedotteessa kerrotaan. Lähde: Finnair, Yle Kuvituskuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Matkailu Onko kaupunkimatkailun aika vähitellen ohi? 25.7.2024 Ulkomaanmatkailu Berliini on teknomusiikin pääkaupunki, ja sen klubeissa voi kokea jotain ennennäkemätöntä 24.7.2024 Matkailu Nousu Normandian huimiin ja sotahistoriallisiin maisemiin 22.7.2024 Matkailu Pihtiputaan Keihäsmuseo – lajinsa ainoan museon tulevaisuus on hämärän peitossa 20.7.2024 Matkailu Päivän kuva(t): Banksyn laaja kattaus Tallinnassa 20.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: kolmatta viikkoa satoja karavaanareita Kiuruvedellä – viimeisimpänä tapahtumana Iskelmäviikko 19.7.2024 Matkailu Tekoäly käy haastamaan matkaoppaita 16.7.2024 Matkailu Matkavinkki Tallinna: visuaalista herkkua Fotografiskassa 16.7.2024 Lentokoneet Lentopelko hallintaan 3/3 – Finnairin lentäjä hälventää vastauksillaan lentopelkoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan