Matkailu | Matkailua Euroopassa kesällä 2020 | 13.7.2020
Matkailua Euroopassa kesällä 2020 osa 5: Suuri alppitie – pitkä ja kapea kuin valtion leipä
Liikennemerkki vuoren huipulla varoittaa seuraavan 27 kilometrin matkalla tien leveyden olevan vähimmillään 2,4 metriä ja korkeuttakin tunneleissa olevan vain tasan kolme metriä. Moottoripyörille tilaa on riittävästi, mutta virheisiin ei ajaessa ole varaa.
Lentäen Espanjaan ja ajamalla takaisin. Ajamme heinäkuun aikana kaksi moottoripyörää Espanjasta Suomeen ja raportoimme matkan varrelta miten matkailu Euroopassa onnistuu ja miten koronan leviämisen estämisestä on huolehdittu Euroopan eri maissa. Viidentenä päivänä nousemme kohti pohjoista Route des Grandes Alpes -reittiä, eli Ranskan suurta alppitietä pitkin. Sarjan aiemmat jutut voit lukea täältä.
Aamulla Hotelli Le Relais du Becassierin omistajatar todistaa vääräksi mielikuvani siitä, että ranskalainen hotelliaamiainen olisi pelkkä croissantti ja kupillinen automaattikahvia. Mehukkaat kinkkuviipaleet ja juustot leivän päällä maistuvat samalla, kun seuraamme hotellin terassilta paikallisen tuottajan tuovan pienellä pakettiautollaan lisää salaatteja ja vihanneksia hotellille. Takuulla tuoretta ja todellista lähiruokaa. Kuten todennäköisesti kaikki täällä tarjottava ruoka.
Solateitä toisensa perään
Ajopäivä alkaa 40 kilometrin siirtymällä Guillaumesiin, josta on tarkoitus jatkaa Route de Grandes Alpesia eli suurta alppitietä pitkin kohti pohjoista. ”Siirtymä” tosin on vähättelevä sana alkuosuudelle, joka mutkittelee vuoren rinteitä pitkin maisemien ollessa yhtä hienoja kuin Verdonin kanjonilla edellisenä päivänä. Erikoisuutena on vanhat kapeat tunnelit, jotka ovat vain yhden ajokaistan levyisiä. Ratkaisuksi on louhittu toiselle ajokaistalle tilaa tai toinen tunneli ulommas vuoren rinteille, jolloin tie on välillä kaksisuuntainen, välillä eri suuntiin menevät kaistat erkanevat toisistaan.
Kuvassa näkyvät mustat aukot ovat maantietunnelin suita. Eri suuntiin johtavilla kaistoilla on omat tunnelinsa.
Tankit huutavat molemmissa pyörissä tyhjyyttään, mutta navin huoltoasemalistauksen mukaan Guillaumesissa ei tankit täyttävää keidasta ole. Onneksi takana ajava Elmo on tarkkana ja bongaa kylän pääkadun varressa vanhan bensapumpun, josta ratsuille saadaan lisää menovettä. Reitti jatkuu kapeaa ja mutkittelevaa ränniä pitkin ylös vuorelle. Lisäksi tie on melko pomppuinen, joten ranteissa ja istumalihaksissa saattaa illalla tuntua.
Guillaumesin keskustassa on huoltoasema, jota navi ei tunne. Saattaa muutenkin jäädä ohikulkijalta helposti huomaamatta.
Solateitä vuorotellen ylös ja alas. Col de la Cayolle, Col du Lautaret ja Col du Calibier. Solateillä ja ylityksillä on hienot nimet, mutta nimet eivät silti vedä vertoja jylhille maisemille. Kun tien varressa näkyy kyltti Col de la Bonnette, tyrkkään vilkun päälle ja suuntaamme sinne. Siitäkin huolimatta, että reitti poikkeaa Jausiersin kohdalla suurelta alppitieltä ja vie vieläpä väärään suuntaan, kohti kaakkoa. Kyseessä on Alppien korkein läpiajettava solatie, jonka korkeus lähteestä riippuen on 2802 tai 2820 metriä. Ja mikä parasta, saamme ajaa saman reitin vielä takaisin palataksemme alkuperäiselle reitillemme.
Col d’Iseranin huipulla varsinainen ravintola oli kiinni mutta matkamuistomyymälä oli auki. Sen yhteydessä olevalta tiskiltä sai sentään ostaa kahvit ja croissantit. Ja myymälästä ”kaikkea hyödyllistä” mukaan kotiinvietäväksi.
Myös Col de l’Iseranin kohdallakin tarkka korkeus jää kysymysmerkiksi, sillä useimmissa lähteissä korkeusasemaksi ilmoitetaan 2764 metriä, mutta huipulla sijaitsevassa kyltissä lukee 2770 metriä. Korkea sekin joka tapauksessa on.
Euroopan korkeimman läpiajettavan solatien Col de la Bonnetten rinteillä on kahvila, josta saa kaiken mitä nälkäinen tai janoinen turisti tarvitsee.
Suomalaista historiaa Les Arcsissa
Kun sammutamme pyörät Val d’Iseren jälkeen Les Arcsin hiihtokylässä hotellin pihalle, näyttää matkamittari vain 400 kilometriä suurempaa lukemaa kuin päivän alussa. Siitä huolimatta, että koko päivä on ajettu ”tosissaan”. Les Arcsin rinteillä käytiin mm. Albertvillen talviolympialaisten nopeuslaskukisat vuonna 1992. Sikäli erikoinen tapaus, että kyseessä on tähän mennessä ainoat olympialaiset, joissa nopeuslasku on ollut mukana, tosin silloinkin näytöslajina. Ja toinen suomalaisittain miellyttävä erikoisuus, että naisten kisan Albertvillessä voitti Tarja Mulari ennätysnopeudellaan 219,245 kilometriä tunnissa.
Lämmintä on Col de l’Iseranin huipullakin +15 astetta, mutta lumi ei vielä heinäkuun puolivälissä ole sulanut pohjoisrinteeltä.
Ranskalainen palvelu yllättää jälleen positiivisesti. Hotellin respasta juoksee rouva vastaan parkkipaikalle ja osoittaa pyörillemme parkkipaikat hotellin oven edestä, jossa liikennemerkkien mukaan pysäköinti on ankarasti kielletty. Hiihtokeskuksen ravintola-alueella on vain pieni osa ravintoloista auki. Valitsemassamme pizzeriassa meidät pysäytetään heti ovella ja vaaditaan laittamaan hengityssuojaimet kasvoille. Kävelemme kaksi metriä ensimmäiseen pöytään, jonka jälkeen maskit saa ottaa pois. Toisaalta älytöntä, mutta kun miettii pidemmälle, niin tehokasta. Ihmiset pysyvät paremmin omissa pöydissään eivätkä hyöri ympäri ravintolaa, kun aina pöydästä noustessa on asennettava ”suodatinpussi” naamalle. Pizzat naamariin ja vielä ennen nukahtamista tehdään suunnitelma seuraavan päivän ajoreitiksi.
Euroopan katolla. Col de la Bonnetten huippu on 2802 metrin korkeudella. Siellä kelpaa ikuistaa maisemia.
Päivän reitin löydät Google Mapsista.
Keskustelu