20.12.2018 Matkailu Seitsemän vinkkiä turvalliseen lentomatkustamiseen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Matkailijan kannattaa hyvissä ajoin ennen aiottua lomareissua ja tulevia lentoja selvittää mitä lentoyhtiöitä kannattaa oman turvallisuuden vuoksi välttää – etenkin, jos matka suuntautuu eksoottisiin kaukokohteisiin. Oma vakuutusturva kannattaa sekin tarkistaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Matkavakuutus on ehdoton Vakuutuksesta pihistäminen on väärä tapa säästää. Äkillinen sairastuminen tai loukkaantuminen ulkomailla voi käydä erittäin kalliiksi, mikäli matkailijalla ei ole vakuutusta. Esimerkiksi ambulanssilento takaisin kotomaan kamaralle voi hyvinkin maksaa 30 000 euroa. Matkavakuutus korvaa esimerkiksi silloin, kun sairastuu matkalla tai ei edes pääse varatulle ja maksetulle matkalle äkillisen sairauden vuoksi. Mieti mihin matkaat Ulkoministeriön matkustustiedotteesta on apua, etenkin jos kohdemaa on uusi tuttavuus. Tiedotteesta selviää maan sen hetkinen poliittinen tilanne, mahdolliset levottomuudet, vältettävät alueet, kulttuurierot sekä se, onko kyseisessä maassa kansainvälisen terrorismin mahdollisuus. Tiedotteet sisältävät myös lyhyen luonnehdinnan kohdemaan liikenneolosuhteista. Lennä turvallisella yhtiöllä Jos lentoyhtiö on tuntematon, kannattaa tarkistaa, ettei se ole EU:n kieltolistalla turvallisuuspuutteiden vuoksi. Vältä tuntemattomia lentoyhtiöitä. Lentoyhtiön taustatiedot voi tarkistaa täältä: www.airlineratings.com Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Valitse isompi lentokone Yli 30-paikkaisissa koneissa on tiukimmat turvamääräykset ja parhaat turvavarusteet. Ne myös antavat paremman suojan hätä- tai pakkolaskussa kuin pienemmät koneet. Suihkukoneet ovat kaikkein turvallisimpia. Suosi suoria lentoja Se vähentää lennon onnettomuusalttiimpia vaiheita, joita ovat nousu, lähestyminen ja laskeutuminen. Kertaa hätätilanneohjeet ja selvitä varauloskäyntien sijainti Kertaa lentokoneen turvaohjeet matkustamohenkilökunnan esityksestä tai näyttöruudulta sekä istuintaskun turvaohjeesta. Selvitä varauloskäyntien sijainti ja toiminta. Tiedot löytyvät istuintaskun turvaohjeesta. Pidä turvavyö kiinni istuinpaikallasi. Opettele turvavyön nopea aukaisu hätätilanteessa poistumista varten. Toimi hätätilanteessa matkustamohenkilökunnan ohjeiden mukaan. Ennakoi aikaerorasitus, jaloittele lennolla Länteen suuntautuneet lennot aikaistavat univaihetta ja itäsuuntaiset, esimerkiksi Japaniin, viivästävät sitä suhteessa paikalliseen aikaan. Matkustaja on länteen päin lennettyään normaalia uneliaampi alkuillasta ja seuraavana päivänä. Uni on pinnallista ja ihminen voi herätä jo aamuyöllä elintoimintojen vilkastuessa. Itään päin suuntautuneen aikaerolennon jälkeen matkustaja on illalla normaalia virkeämpi ja kärsii unettomuudesta, koska sisäinen kello illalla nukkumaan mennessä onkin vasta esimerkiksi kello kolme päivällä. Etenkin pitkät lentomatkat puuduttavat jäseniä ja tekevät olon tukalaksi. Paikoillaan istuminen pitkiä aikoja voi olla myös terveysriski. Lentomatkan aikana kannattaa välillä jaloitella ja venytellä myös selkää ja hartioita sekä käsivarsia, jotta verenkierto elpyy istumisen jäljiltä. Teksti: Marko Jokela Kuva: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Matkailu Onko kaupunkimatkailun aika vähitellen ohi? 25.7.2024 Ulkomaanmatkailu Berliini on teknomusiikin pääkaupunki, ja sen klubeissa voi kokea jotain ennennäkemätöntä 24.7.2024 Matkailu Nousu Normandian huimiin ja sotahistoriallisiin maisemiin 22.7.2024 Matkailu Pihtiputaan Keihäsmuseo – lajinsa ainoan museon tulevaisuus on hämärän peitossa 20.7.2024 Matkailu Päivän kuva(t): Banksyn laaja kattaus Tallinnassa 20.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: kolmatta viikkoa satoja karavaanareita Kiuruvedellä – viimeisimpänä tapahtumana Iskelmäviikko 19.7.2024 Matkailu Tekoäly käy haastamaan matkaoppaita 16.7.2024 Matkailu Matkavinkki Tallinna: visuaalista herkkua Fotografiskassa 16.7.2024 Lentokoneet Lentopelko hallintaan 3/3 – Finnairin lentäjä hälventää vastauksillaan lentopelkoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan