28.10.2019 Matkailu Tekninen vika pysäytti Silja Symphonyn – lähtöjä peruttu, laiva seisoo Tukholmassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Silja Symphonyn lähtöjä on peruttu teknisen vian vuoksi. Laiva seisoo Tukholmassa korjattavana. Silja Symphonyn evävakaimessa ilmennyt vika pysäytti laivan liikennöinnin Helsinki-Tukholma-reitillä. Eilisen iltalähdön perumisen myötä myös tälle päivälle suunniteltu lähtö Helsingistä Tukholmaan on peruttu. Laivan evävakaimessa ilmeni vikaa laivan saapuessa Tukholmaan sunnuntaina 27.10. aamulla. Tekniset asiantuntijat ja laivan miehistö yrittivät laivayhtiön mukaan ratkaista vikaa päivän aikana satamassa, mutta vikaa ei saatu korjattua yrityksistä huolimatta. Yhtiö kertoo laivamatkalla olevan noin 2 100 matkustajaa, joista osa yöpyi viime yön laivassa. Osa laivan ravintoloista, kahvilat ja muutamat kaupat ovat olleet auki myös satamassa. Kansainvälisiä matkustajia on pyritty siirtämään Helsinkiin poikkeusjärjestelyin, esimerkiksi yhtiön Tukholma-Turku-reitillä palvelevalla Galaxyllä, jotta he ehtisivät jatkolennoilleen Helsingistä. Tallink Siljan asiakaspalvelu on luvannut olla yhteydessä matkustajiin, joiden matkan laivan tekninen vika peruu tai siirtää tuonnemmaksi. Vielä ei ole täyttä varmuutta, saadaanko vaurioitunut alus kuntoon maanantain aikana, vai onko luvassa lisää peruutuksia esimerkiksi mahdollisen telakoinnin ajaksi. Laivayhtiö on luvannut tiedottaa asiasta muun muassa verkkosivuillaan. Lähde: Tallink Silja Kuvituskuva: Tallink Silja /Marko-Stampehl Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä 1.7.2025 Matkailu Ahvenanmaan elämykset: viiniä, fine diningia ja glamping-unelmia saaristossa 30.6.2025 Matkailu Lähes 30 Rolls-Royce -autoa pian esillä Fiskarsissa – mukana useita harvinaisuuksia 29.6.2025 Matkailu Kivisen tien Karoq ja tehtävä Balkanilla: etsi Euroopan upeimmat maisemat 29.6.2025 Uutinen Kiinan autoteollisuudessa paisutellaan lukuja myymällä uusia autoja ”käytettyinä” ulkomaille 29.6.2025 Uutinen Autoklinikka etsii Suomen parasta parkkihallia – nettiäänestys käynnissä 29.6.2025 Matkailu Sähköautotehtaat nousseet turistikohteiksi Kiinassa – tuhannet jonottavat kierroksille 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?