25.1.2022 Liikenne Moottoripyöräily kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta – prätkäkauppa käynyt kuumana Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä 2021 oli neljäs vuosi peräkkäin, kun moottoripyörien myynti kasvoi. Moottoripyörien pariin intoutui myös monia uusia harrastajia. Moottoripyöräilyssä on kaiken muun lisäksi houkuttelevaa se, että sitä voi harrastaa, oli kulkutautitilanne mikä tahansa. Pyörän selässä sitä on mahdollista olla omissa oloissaan, ja arjen murheet jäävät tehokkaasti maantien varteen. Moottoripyöräily on myös yhteisöllistä toimintaa, mutta sellaisenakin ehdottomasti terveysturvallisimmasta päästä.Parina viime kautena moottoripyöräilyn hohdon on huomannut entistä useampi: ”Vuoden 2020 komeiden myyntilukujen jälkeen moottoroitujen kaksipyöräisten satulaan löysi vakiintuneen harrastajajoukon lisäksi myös viime vuonna uusia kuskeja”, iloitsee Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Jarkko Tuomisto.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyViime vuonna kasvua erityisesti harrastekokoisissaEnsimmäinen moottoripyörä ostetaan yleensä kokoluokasta 256–755 kuutiota. ”Myynnin kasvu johtuu osin siitä, että pienempiin kokoluokkiin on tullut viime vuosina tarjolle paljon uusia mielenkiintoisia pyörämalleja eri valmistajilta”, Tuomisto sanoo. Näiden pyörien myyntiin ja sen 16 prosentin kasvuun on vaikuttanut A2-moottoripyöräkortin kasvava suosio.Vuonna 2020 isojen pyörien kysynnässä koettiin 28 prosentin kasvuharppaus, ja mukavasti niitä meni kappalemäärissä laskettuna myös viime vuonna. Niin ikään mopojen myynti kasvoi useiden viime vuosien tapaan.Prätkäkauden startti lähestyy taas kovaa vauhtia, ja moni varmasti potee tällä hetkellä pyöräkuumetta. Siihen ensiapua saadaan maaliskuussa järjestettävillä MP 22 -messuilla, joiden yhteydessä koeajoradalla on mahdollista ottaa tuntumia lukuisista uutuusmalleista.Lähde: Teknisen kaupan liitto Kuvat: Moottorin arkisto Teksti: Benjamin Helandera:9:{i:0;s:5:"91403";i:1;s:6:"104998";i:2;s:5:"46350";i:3;s:6:"106619";i:4;s:5:"62617";i:5;s:5:"90677";i:6;s:5:"29484";i:7;s:5:"21502";i:8;s:6:"106417";} Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia 5.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow’ssa vieraili jälleen yli 20 000 kävijää 4.5.2025 Ajatuksia autoista Sovelluksia vielä sovellusten jälkeenkin – Ajatuksia autoista 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 2.5.2025 Uutinen Volvo aloittaa 1,6 miljardin säästökuurin – irtisanomisilta ei vältytä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa