29.1.2020 Pääkirjoitus: Automaailma muuttuu, mitä tekee Suomi? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Päättyneen vuosikymmenen aikana suomalaisauton keski-ikä kasvoi 10,6 vuodesta vähän yli 12 vuoteen. Sitä on vaikea perustella ympäristöllä tai turvallisuudella. Saataisiinkohan tähän uudella vuosikymmenellä muutos? Ohjauspyörän takaa katseltuna vuosikymmen vaihtui tyypilliseen tapaansa. Kymmenen vuoden aikana uusiin autoihin tuli lisää tekniikkaa, ja keskiverron käytetyn varustelu alkoi kattaa ajonvakautusjärjestelmän. Ajamme kuitenkin yhä itse. Moitimme edelleen tiestön kuntoa. Autoverosta emme vieläkään päässeet.Vielä tänään maailma jatkaa entisellä vakaalla radallaan, mutta matka vie muutosta kohti. Päättyneellä vuosikymmenellä automaailmassa, liikenneympäristössä ja koko maailmassa tapahtui paljon asioita, joiden tulokset näkyvät vasta tulevina vuosina.Autoilijoille on annettu suuri vastuu eurooppalaisen yhteiskunnan päästötalkoissa. Autoteollisuus kamppailee miljardisakkojen uhalla tiukkoja päästörajoja vastaan. Ajatus on ylevä, mutta markkinoiden tiukkaan ohjailuun sisältyy aina riskejä.Päästörajat nopeuttanevat ladattavien hybridien ja täyssähköautojen yleistymistä, mikä vaikuttanee myös ympäristötietoisten ihmisten autoilusuhtautumiseen. Mutta riittääkö tavoiteltu hiilineutraalius tekemään autoista ja autoilusta hyväksyttävää ja haluttavaa tulevien sukupolvien silmissä?Autonomia oli 2010-luvun puolivälissä pääteema valmistajien visioissa. Sitten keskustelu laantui, realismi ja sähköistymispaineiden työkuorma palauttivat robottiautot kehittymään laboratorioihin.Teknologian kypsyessä aiheeseen palataan, sillä osittainenkin autonomia tai siihen liittyvä ajoavustinteknologia tarjoaa huimia mahdollisuuksia henkilöautojen ja raskaan liikenteen parissa talouden, turvallisuuden ja ympäristön kannalta.Autoilun kehitystä on alusta alkaen ohjannut kaksi pääteemaa: lait ja asiakkaiden mukavuudenhalu. Päästöjen vähentäminen ja autonomia tarjoavat aihetta kumpaankin teemaan: lait asettavat rajoitteita, ja asiakkaat ostavat vaivatonta liikkumista ja puhdasta omatuntoa.Edellinen vuosikymmen koitui Saabin kohtaloksi. Teslasta kasvoi ihan oikea autonvalmistaja. Aika näyttää, miten tämä vuosikymmen sujuu: miten ranskalaisen PSA:n ja italialaisamerikkalaisen Fiat Chryslerin liitto alkaa? Kestääkö Renaultin ja Nissanin yhteistyö? Valtaako Kiina vihdoin Euroopan markkinat? Kuinka autoilijat ylipäänsä ottavat kohtuuhintaiset sähköautot vastaan?Ja mitä tekee Suomi, kun sähköistymisen myötä liikennepolttoaineiden neljän miljardin euron verotulo epäilemättä laskee, samoin hiilidioksidipäästöistä riippuva miljardin euron autoverotulo. Vuonna 2017 käyttöpohjaiseen verotukseen siirtymistä ehdottanut liikenneverkkoyhtiö floppasi ja lässähti, mutta idea tuskin on unohtunut.Autoverotusta voisi ihan oikeasti miettiä: päättyneen vuosikymmenen aikana suomalaisauton keski-ikä kasvoi 10,6 vuodesta vähän yli 12 vuoteen. Sitä on vaikea perustella ympäristöllä tai turvallisuudella. Saataisiinkohan tähän uudella vuosikymmenellä muutos? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa