19.6.2024 Pääkirjoitus: Kesä on liikenteen vaarallisinta aikaa Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Päihdeonnettomuuksia tapahtuu eniten viikonloppuisin. Kuukausista vaarallisin on heinäkuu. Suomessa tehdään ainutlaatuista työtä liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Tätä työtä tekevät liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat, jotka tutkivat jokaisen tie- ja maastoliikenteessä kuolemaan johtaneen onnettomuuden. Tutkinta on lakisääteistä ja tapahtuu virkavastuulla.Tutkinnassa selvitetään, miten onnettomuus tapahtui, sen taustalla olevat riskitekijät, onnettomuushetken olosuhteet ja tietenkin sen seuraukset. Onnettomuuteen johtaneet syyt pyritään selvittämään mahdollisimman tarkoin, jotta vastaava onnettomuus voitaisiin jatkossa välttää.Tutkintaselostusten pohjalta tehdään myös erilaisia raportteja ja selvityksiä, joilla halutaan seurata pidemmän jakson kehitystä.Keväällä ilmestyi yksi hyvin ajankohtainen selvitys: Onnettomuustietoinstituutin päihderaportti. Raportissa tarkastellaan vuosina 2018–2022 tapahtuneita tutkijalautakuntien tutkimia kuolemaan johtaneita päihdeonnettomuuksia. Tällä ajanjaksolla tapahtui 742 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta. Pääaiheuttajista, joista on käytettävissä raportin vaatimat tiedot, 38 prosenttia ajoi yhden tai useamman päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena. Kevyen liikenteen onnettomuuksissa kuolleista jalankulkijoista ja pyöräilijöistä vähintään yhden päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena oli 24 prosenttia.Päihdeonnettomuuksia tapahtuu eniten viikonloppuisin. Kuukausista vaarallisin on heinäkuu, kun taas talvella marraskuusta helmikuuhun päihdeonnettomuuksia sattuu vähiten.Sama linja pätee muihinkin vakaviin onnettomuuksiin: niitä sattuu eniten kesällä ja viikonloppuina.Tuore raportti nostaa jälleen esiin myös karun totuuden. Päihtymys yksin ei edes riitä, vaan usein päihdeonnettomuuksiin liittyy muita riskitekijöitä. Tyypillisimmillään päihtynyt kuljettaja ajaa ylinopeutta, ei käytä turvavyötä tai on ylipäätään piittaamaton liikennesäännöistä. Piittaamattomuus ilmenee päihteiden lisäksi suurina ylinopeuksina, ajokortittomuutena ja toistuvina liikennerikkomuksina.Kesä on liikenteen vaarallisinta aikaa, mutta niin ei tarvitsisi olla. Säännöt eivät kaikkia kuljettajia pitele, mutta sääntöjen kunnioittamiseen voidaan aina kannustaa. Jokaisen oma lähipiiri on siinä paras ja tehokkain vaikuttaja. Tämä nousee esiin usein myös tutkijalautakuntien suosituksissa.Moottori on julkaissut tutkijalautakuntien tutkintaselostusten tiivistelmiä vuodesta 1997. Ne ovat vuodesta toiseen olleet haluttua ja luettua sisältöä. Jatkossa nämä sisällöt löytyvät ja säilyvät tallessa Moottorin verkkosivuilla. Joka kuukausi julkaistavat kolariselostukset on sijoitettu maksumuurin taakse, jolloin niitä pääsee lukemaan kirjautumalla palveluun Autoliiton jäsentunnuksilla. Tiivistelmät toivottavasti jatkossakin herättävät meitä välttämään turhia riskejä ja tunnistamaan salakavaliakin vaaratekijöitä, olivat ne sitten omaan terveyteen tai olosuhteisiin liittyviä. Jokainen vältetty onnettomuus säästää läheiset surulta ja huolelta. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”