31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan Teksti Benjamin Helander Kuva Land Rover Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uuden sukupolven Land Rover Defender voisi olla jo facelift-iässä, mutta aivan sellaiseksi tätä elinkaaripäivitystä ei voi kutsua. Yhdeksättä vuottaan käyvälle Discoveryllekin on tehty jotain. Niin siinä on nyt käynyt, että uuden sukupolven Land Rover Defender, tyyppimerkinnältään L663, täyttää seuraavaksi jo kuusi vuotta. Alkuperäinen Defender oli koko Land Roverin arkkimalli ja raavas työkalu, mutta tämä uusi näkemys on tunnetusti paljon ylellisempi tuttavuus. Se on kerännyt Land Roverille uusia asiakkaita, mutta toisaalta vienyt asiakkaita Discoverylta, johon palataan tämän artikkelin lopussa. Sekä Defender, Discovery että myös Range Rover ovat muuten nykyisin Land Roverin ajatustavassa pelkkien mallien tai mallisarjojen sijaan brändejä. Siitä huolimatta, ettei uudella Defenderillä ole teknisesti mitään tekemistä pitkän linjan edeltäjänsä kanssa, on se muotoilultaan jokseenkin samalla tavalla ajaton. Näin ollen Land Rover ei ole kokenut tarpeelliseksi muuttaa sen muotoja liikaa. Kevyen ulkonäköpäivityksen lisäksi Land Rover on koskenut yhtä vähän auton sisätiloihin ja teknologiaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tältä tuntuu kevyt päivitys Todennäköisesti kaikkein huomattavin muttei siltikään kovin huomattava uudistus koskee etuvaloja, joiden led-kuviot ovat nyt hieman erilaiset. Takavalotkin ovat päivittyneet, ja jos edellisversion ajaa uutuuden viereen, voi huomata, että ne ovat nyt aiempaa tummemmat. Sumuvalot ovat tästä lähtien Defenderissä vakiona, ja ne istuvat hitusen verran uudistuneessa etupuskurissa. Loput ulkopuolen uudistukset koskevat uudet kuosit saaneita aksentteja konepellissä ja etusiivessä sekä muutamia uusia väri- ja vannevaihtoehtoja. Sisätiloihinsa Defender on saanut uuden 13,1-tuumaisen kosketusnäytön, joka korvaa aiemman 11,4-tuumaisen. Land Roverin nykytyylin mukaisesti näyttö on kelluva ja muodoltaan kupera. Muut sisätilojen uudistukset tuovat lähinnä asteen lisää käytännöllisyyttä, sillä ne koskevat säilytystiloja keskikonsolissa ja ovissa. Jotta Land Rover Defenderin suppea päivitys olisi mahdollisimman kattava, teknologiapuolella saataville on tuotu All Terrain Progress Controlin seuraava askel, Adaptive Off-road Cruise Control. Se on teknologiaa entistä laajemmin hyödyntävä maastoajoavustin heille, jotka oikeasti aikovat viedä yli sadan tonnin luksusmaasturin kovaan maastoon. Discoverykin on yhä elossa Land Rover Discovery on viidennessä sukupolvessaan, lukien vuonna 1989 debytoineesta ensimmäisestä sukupolvesta. Viides sukupolvi on ollut maisemissa suopeimmallakin laskutavalla jo yli kahdeksan vuotta, eikä se ole sinä aikana juurikaan muuttunut. Land Roverin mallistossa vain yksi malli on Discoverya vanhempi, nimittäin yli kymmenen vuoden ikään ehtinyt Discovery Sport. Viidennen polven Discovery säväytti ensiesittelyvuonnaan 2016 hyvin rohkealla muotoilullaan, joka loi valtaisan pesäeron edeltäjämalleihin Discovery 3:een ja -4:ään, jotka puolestaan olivat monilta osin keskenään sama auto. Discovery oli vuonna 2017 kiistatta Land Roverin mielenkiintoisin malli. Aikaa on kuitenkin kulunut, ja vaikka vitos-Discovery on kunniallisesti sinnitellyt mukana, se ei ole teknisesti enää valmistajansa kehittynein malli. Vielä suurempi ongelma autolle on mainitusti Defenderin vuodesta 2019 lähtien luoma sisäinen kilpailu. Asiakkaat tahtovat maskuliinisemman Defenderin, vaikka siromman näköinen ja pykälää hienostuneempi Discovery tarjoaa suurin piirtein samat tilat sekä maasto-ominaisuudet. Defendereitä myydään nykyisin kahdeksankertainen määrä Discoihin verrattuna. Suomessa yksi spesifi ongelma on varmasti se, että Discovery ei tarjoa kymmenien tonnien verohelpotusta lataushybridin muodossa. Discovery on sen sijaan saatavilla vain 3,0-litraisella rivi-6-dieselillä, kevythybridijärjestelmän kera. Tempest Kaikesta huolimatta Land Rover haluaa edelleen panostaa Discoon, mistä kertovat uudet erikoismallit Tempest ja Gemini. Molemmat mallit tähtäävät ylellisyyteen sekä ulkoisiin erottautumistekijöihin, ja niille on kaivettu hienot nimet, lukien Discoveryn historiakirjoitusta erittäin tarkasti. Tempest oli Land Roverin sisäinen koodinimi toisen polven Discoverylle ennen sen lanseerausta vuonna 1998. Ylellisenä viitospolven Discon erikoismallina Tempest tarjoaa kolmea erilaista mattaväriä, kuparinväristä kontrastikattoa, varta vasten suunniteltuja vanteita sekä asiaankuuluvasti Tempest-logoilla. Gemini oli puolestaan Discovery Series I:n 2,5-litraisen turbodieselmoottorin nimitys. Mallivuoden 2026 Discovery Gemini on sen sijaan hyvin ylellinen perhemaasturi, jossa takapenkkiläisiä hemmotellaan muun muassa omalla jääkaapilla, kolmialueisella ilmastoinnilla sekä älylaitteen pidikkeillä. Kuudella eri värillä saatava Gemini on erotettavissa samalla tavalla ulkoisilla yksityiskohdilla. Gemini Samaan aikaan Land Rover on tuonut Discoveryyn yleisesti saataville kolme uutta lisävarustepakettia, jotka toimittavat olemassaolollaan Discoveryn ultrakevyen päivityksen virkaa. Beach Days, Snow Days ja Road Trip ohjaavat Discon orientaatiota haluttuun suuntaan. Lähteet: Land Rover, Autocar Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 28.5.2026 Ajoneuvot Espoon uusi JLR-showroom on jatkossa ainoa paikka Suomessa, josta voi ostaa uuden Jaguarin 15.3.2026 Ajoneuvot Kävimme kurkkaamassa Solihullissa Range Roverin tuotantolinjalle sekä historialliseen museorakennukseen 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 1.2.2026 Klassikko Jaguar Land Rover Classic Works: maailman hienoimpien kissojen hoitokoti 6.9.2025 Ajoneuvot Ison-Britannian pääministerin haave täyssähköisestä virka-Range Roverista kaatui JLR:n epäilykseen moisen pomminkestävyydestä 4.7.2024 Ajoneuvot 635 hevosvoiman OCTA on Land Rover Defenderin uusi huippumalli – ja huippuudessaan se tahtoo olla jokapaikan höylä 5.5.2024 Ajoneuvot Land Rover valmistelee kahta superuutuutta – virallisissa salakuvissa täyssähköinen Range Rover sekä V8-mörkö Defender Octa 6.1.2024 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – talven töihin Land Rover Defender avolava Turuust Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla