16.10.2024 Yleinen Pääkirjoitus: Näe ja näy – kaksi parasta turvaa liikenteessä Teksti Eila Parviainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ilman törmäystä vastaanottavia ajoneuvoja olisimme saaneet lukea vielä useammasta turhasta kuolemasta kesken pelastustehtävien. Havaintojen teko ympärillä tapahtuvista asioista on meille kaikille hyvin luontaista. Silti se on vaikeaa. Havaitsemme ja havainnoimme toki ympäristöämme, mutta joskus havainnot ovat valikoivia. Huomiomme kiinnittyy asioihin, jotka ovat juuri itseä eniten kiinnostavia. Yleensä tästä ei ole haittaa, kuin korkeintaan havainnoitsijalle itselleen, jolta kenties jää valikoivan havainnoinnin vuoksi jotain vielä kiinnostavampaa huomaamatta.Liikenteessä valikoivat havainnot tai havaitsemisen puute voivat olla kohtalokkaita.Kaikkein julmimmalla tavalla tämä on tullut esiin viime aikojen uutisoinnissa, kun on kerrottu onnettomuuspaikalla pelastustehtävissä olleiden pelastajien kuolemasta kesken työtehtäviensä. Hinausauto vilkkuvine valoineen ja sen kuljettaja ovat tehneet työtään ja ohikulkeva ajoneuvo on törmännyt paikalle tuhoisin seurauksin. Kenenkään ei pitäisi kuolla tieliikenteessä, mutta kaikkein vähiten sellaisen henkilön, joka on tekemässä siellä työtään pelastaakseen muita. Näissä viimeaikaisissa tilanteissa on ollut kyse nimenomaan havainnoinnin vajavaisuudesta, ei siitä, etteivätkö vilkkuvalot ja kirkkaat työasut erottuisi liikenteessä.Mitä ihmeen merkitystä jalankulkijan heijastimella siis on, ellei edes työtehtävässä oleva hinausauto tule huomatuksi?Vaikka vakavia onnettomuuksia on sattunut huomiovaatteissakin oleville pelastustyöntekijöille, on kaikenlainen oman näkymisen varmistaminen silti erittäin tärkeää juuri nyt, kun pimein vuodenaika lähestyy.Ajoneuvojen kirkkaat valot heijastavat ja joskus häikäisevätkin, valojen reunamille syntyy varjoisia katveita, mutta oikein kiinnitetty heijastin toimii silloinkin, kun omat silmät häikäistyvät. Heijastinta on markkinoitu halvimpana henkivakuutuksena. Sitä se onkin, mutta parhaimmillaan oma turvallisuus on silloin, kun heijastimesta ja muista huomiovaatteista huolimatta muistaa, että aina sinua ei nähdä, vaikka olisit kuinka näkyvä. Jalankulkija voi aina tämän muistaessaan ottaa liikenteeseen mukaan aimo annoksen lisää valppautta siltä varalta, että muut tekevät liikenteessä virheitä.Kolaritilanteissa näkee nykyään yhä useammin ennen kolaripaikkaa tien reunaan pysäköidyn, törmäystyynyllä varustetun ajoneuvon. Sen tarkoituksena on varmistaa kolaripaikalla tiealueella työtään tekevien turvallisuus estämällä ohiajavien autojen törmäys heihin. Kolaripaikalle siis lähtee yhden hinausauton lisäksi myös toinen ajoneuvo, jonka tarkoituksena on nimenomaan suojata hinausauton työskentelyä. Ratkaisu on kallis ja nostaa tieltä pelastamisen kustannuksia, mutta se pelastaa ihmishenkiä. Esimerkiksi Uudellamaalla jokaiseen törmäysautoon on törmätty viimeisen vuoden aikana vähintään kerran. Ilman törmäystä vastaanottavia ajoneuvoja olisimme siis saaneet lukea vielä useammasta turhasta kuolemasta kesken pelastustehtävien.Näe ja näy ovat molemmat yleensä hyvin halpoja keinoja varmistaa oma ja muiden turvallisuus. Nyt on oikea aika ottaa nämä keinot käyttöön, yhdessä toisiamme kannustaen – olemmepa liikenteessä auton ratissa, jalkaisin tai pyöräillen. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”