Pääkirjoitus: Rajoituksista kasvun tielle?

Nuorten liikenneturvallisuus on parantunut ja paranee koko ajan, vaikka nuorten osuus liikenneonnettomuuksissa onkin ylikorostunut.

Kaksi vuotta sitten tuli mahdolliseksi, että 17-vuotias voi saada poikkeusluvalla ja kokonaisharkinnan perusteella henkilöauton ajo-oikeuden. Nyt lausuntokierroksella on lakiesitys, joka kaventaisi tätä mahdollisuutta. Tilalle kaavaillaan rajoitettua ajo-oikeutta, mikä tarkoittaisi sitä, että lauantaisin ja sunnuntaisin 17-vuotias ei saisi toimia kuljettajana kello 00–05 välisenä aikana. Ajo-oikeus edellyttäisi lisäksi huoltajan suostumusta ja autoon kiinnitettävää alaikäisen kuljettajan tunnusta.

Esityksen tavoitteena on erityisesti nuorten liikenneturvallisuuden parantaminen.

Viime vuosien uudistukset ajokorttikoulutuksessa ovat osoittautuneet pääosin toimiviksi. Nuorten liikenneturvallisuus on parantunut ja paranee koko ajan, vaikka nuorten osuus liikenneonnettomuuksissa onkin ylikorostunut.

Ajokortti-iässä oleva nuori elää keskellä kiivainta itsenäistymisvaihetta, jolloin tyypillisesti kyseenalaistetaan ja kapinoidaan. Aikuisen opetukset eivät uppoa siinä vaiheessa kovin otolliseen maaperään. Jos nuorten liikenneturvallisuutta ja samalla koko elämänhallintaa halutaan tukea, pitäisi se aloittaa jo päiväkoti-iässä.

Opetussuunnitelman tavoitteissa liikennekasvatusta on läpi perusopetuksen, mutta silti sen rooli on liian vähäinen. Liikennekasvatuksen pitää vahvistaa lasten ja nuorten taitoja liikkua turvallisesti, mutta liikennekasvatus ei ole pelkästään sääntöjen tai ajotaitojen opettelua. Liikennekasvatuksen pitää sananmukaisesti kasvattaa. Jo lapsuudesta alkaen pitää syntyä motivaatio turvalliseen liikkumiseen ihan samoin kuin muihinkin elämän turvallisuutta ja laatua lisääviin valintoihin. Minkä tahansa kasvatuksen vaikutus on parhaimmillaan, kun työtä tehdään leikki-iästä alkaen johdonmukaisesti ja pitkällä tähtäimellä.

Nuori, joka jo lapsuudesta alkaen on kasvanut turvalliseen ja muut huomioon ottavaan liikkumiseen, on myös kuljettajana jo lähtökohdiltaan aivan eri tilanteessa kuin ikätoveri, jolle kasvuympäristö ei ole tarjonnut turvallisen liikkumisen malleja.

Nuorten osuuden ylikorostuminen liikenneonnettomuuksissa selittyy osaltaan kokemattomuudella, mutta heijastelee myös erityisesti nuorille miehille tyypillistä riskikäyttäytymistä, mikä näkyy muillakin elämän alueilla. Riskikäyttäytymiseen voidaan ja siihen pitää vaikuttaa jo ennen kuin siitä tulee nuorelle omaksuttu toimintamalli.

Väärällä tiellä ollaan, kun liikennekasvatus joudutaan korvaamaan säännöillä ja määräyksillä.