4.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Alfa Romeo 147 Alfa Romeo 147 -kesäauto kertoo, miksi kaksioviset autot ovat kuolleet sukupuuttoon Teksti Jussi Saarinen Kuva Vesa Eskola ja Alfa Romeo Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alfan takapenkille on tuskallista könytä, mutta yllätyksiäkin on luvassa. Avaan leveän oven ja katson ahdasta aukkoa epäuskoisena. Tuostako pitäisi kömpiä sisään valokuvaaja-Vesan naureskellessa vieressä – aivan kuin 190-senttinen varteni olisi joutunut jonnekin lasten leikkipuiston seikkailuluolastoon, josta pienemmät ja ketterämmät teletapit tulevat ja menevät. Seuraa muistikuvia 1980-luvulta. Isäni ajoi tuolloin kaksiovisella Saab 90 -mallilla, johon nelihenkinen perheemme mahtui oikein hyvin, mutta takapenkille kulkeminen vaati voimistelua. Opinkin jo pitkänä teininä saapumaan lähtöhetkellä auton luokse viimeisenä, jolloin apukuskin paikka etupenkillä oli sopivasti jäänyt vapaaksi. Tuolloin, miltei puoli vuosisataa sitten, kaksi- tai kolmiovisissa (kolmanneksi oveksihan on tavattu kutsua katon reunasta asti avautuvaa takaluukkua) autoissa ei ollut vielä mitään outoa. Oli pikemminkin täysin yleistä, ettei etenkin malliston alkupään versioissa ollut takaovia, ja myös arkitekniikkaa edustaneet, mutta vauhdikkaammin muotoillut coupé-versiot olivat haluttuja. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentit (2) 2/3-ovisissa autoissa on etujakin! Etuovet ovat lähes poikkeuksetta pidemmät eli b-pilari on taaempana. Varsinkin pienemmissä autoissa ja pitkän kuljettajan tapauksessa 4/5-ovisen auton b-pilari osuu juuri kuskin olkapään kohdalle kaventaen sisätilan leveyttä aika paljonkin, toisin sanoen hartia on kiinni pilarissa. Kun ovi on pidempi, hartia mahtuu oven (ikkunan) kohdalle jolloin auto tuntuu huomattavasti tilavammalta. Lisäksi turvavyö tulee oleellisesti paremmassa kulmassa hartian yli. Jos autolla liikutaan pääosin yksin tai kaksin, nämä edut saattavat monella ylittää takaovien mahdolliset hyödyt. 2/3-ovinen auto lienee lisäksi halvempi valmistaa, se on hieman kevyempi ja sisältää vähemmän rikkoutuvia osia. Ulkonäkökin miellyttänee enemmän joitakin. En siis täysin ymmärrä nykyistä vimmaa ängetä jokaiseen pieneenkin kirppuun takaovia vakiona. 2-ovinen sedan kuoli sukupuuttoon jo yli 20 vuotta sitten, 3-ovinen viistoperä on nyt myös äärimmäisen uhanalainen, vieläköhän niitä edes tehdään? Kaksi- tai kolmeovisen auton ovien suuresta leveydestä on suurta haittaa parkkipaikoilla: Ahtaissa parkkiruuduissa leveää ovea ei saa riittävän suureen kulmaan, jotta autoon pääseminen ja siitä poistuminen on hankalaa. Nykyisten autojen ovissa on paksu rakenne jo törmäysturvallisuudenkin vuoksi, minkä vuoksi ovi on saatava riittävästi auki, jotta sisään pääseminen ja poistuminen sujuisivat helposti. Parkkiruudut ovat ahtaita, joten isoa ja paksua ovea ei aina saa riittävästi auki ja silloin lisääntyy mahdollisuus, että ovi osuu viereiseen parkkiruutuun pysäköityyn autoon. Rakennusnormien RT-korttien minivaatimukset täyttävät parkkiruudut ovat kapeita leveille nykyautoille. Asuintalon parkkiruudun minimivaatimus on 2,5 metrin leveys ja 5 metrin pituus. Kauppakeskuksiin suositellaan nykyisin vähintään 2,7 metriä leveitä ja 5 metriä pitkiä parkkiruutuja. Lue lisää: https://moottori.fi/uutinen/parkkiruudussa-ahdistaa-autot-kasvavat-mutta-parkit-ei/ Neljä- tai viisiovisen auton kapeamman oven saa parkkiruuduissa auki isompaan kulmaan- sisään ja uloskäynti helpottuu. Jotkut grynderit tekevät osan taloyhtiöiden parkkipaikoista edelleen RT-kortin vähimmäisvaatimuksia kapeammiksi jopa ensi vuonna valmistuvissa kohteissa. Jos parkkiruutu on 2,5 metriä kapeampi, kaksi- tai kolmiovisen auton haltija on suuremmissa vaikeuksissa kuin neljä- tai viisiovisen auton haltija. Kuten jutussa todettiin, yksin tai kaksin ajettaessa usein tulee tarve laittaa jotain tavaraa takaistuimen jalkatilaan tai takaistuimelle. Meikäläinen laittaa esimerkiksi salkun tai kassin takaistuimen jalkatilaan ja takin takaistuimelle. Kaksi- ja kolmeovisessa autossa tämä on hankalaa. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan