6.12.2022 Ajoneuvot Käyttötesti: Peugeot 308 Hybrid – sähköautoilijan paluu menneisyyteen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Miltä maistuu bensiinimoottorin ja sähkön yhdistelmä kuljettajalle, jolla on takana täyssähköistä autoilua jo neljä vuotta? Tätä päästiin kokeilemaan Peugeot 308 Hybridillä. Ensivaikutelma Peugeot 308 SW Hybrid 180 -käyttötestiautostamme on varsin miellyttävä ja myös tutunoloinen. Liikkeelle lähdetään täydellä akulla ja ensimmäiset kilometrit taitetaan sähkön voimin. Ei siis juurikaan eroa täyssähköisellä autolla ajamiseen. Todellisuus kuitenkin paljastuu hyvin arkisesti jo noin 40 kilometrin ajon jälkeen. Sähkö on käytetty ja nyt ajetaan bensiinillä.Automaattisesti silmät hakeutuvat jäljellä olevaa toimintamatkaa osoittavaan mittariin. Sen mukaan Peugeot 308 Hybrid jaksaa taivaltaa vielä runsaat 300 kilometriä ennen seuraavaa tankkausta. Tieto helpottaa – ja paljastaa samalla, että bensiinitankki oli jäänyt täyttämättä edelliseltä kuljettajalta. Se saattoi jopa olla tarkoituksellista, sillä vahva epäilykseni on, että sähköautoilija haluttiinkin pakottaa tankkaamaan autoon myös bensiiniä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMieleen palautuu hajuPeugeot 308 Hybrid onnistuu siirtymään sähköstä bensiiniin huomaamatta. Vain mittaristo paljastaa totuuden, kun ajaminen samalla jatkuu ihan entisellään. Kuljettajan päässä alkaa kuitenkin heti pyöriä ajatus tankkaamisen väistämättömyydestä. Mieleen palautuu bensiinin haju ja mielikuva mustan töhnän kuorruttamasta tankkauspistoolista. Vai olikohan se sittenkin muistikuva dieselpumpulta?Vielä ei ole tarvetta tankkaukselle, joten on aika keskittyä itse autoon. Silti palaan ajatukseen akun lataamisesta. Pitäisikö pysähtyä seuraavalle latauspisteelle ja ladata akusto, jotta matka voi taas jatkua sähkön voimalla? Hylkään ajatuksen kuitenkin nopeasti. Vain noin 40 kilometrin ajomatkan saavuttaminen kuulostaa ylimääräiseen pysähdykseen nähden turhauttavalta. Samalla muistutan itseäni, että toimintamatka ei suinkaan ole lopussa vaan voin huoleti jatkaa matkaa ja ladata vasta kotona.Lataan siis kotona ja lataan työpaikalla. Ja ajan puuttuvat kilometrit bensiinillä. Vähitellen hyväksyn hybridiajattelun.Tankkaus mutkan kauttaKolmantena päivän Peugeot 308 Hybrid katsoo tarpeelliseksi muistuttaa, että polttoaine on loppumassa. Siis bensiini. Sähkökin on käytetty ja nyt on sitten mentävä tankkaamaan. Siinä samassa koen hämmästyttävän mustan hetken: missä ihmeessä tankkaan? Mieleen tulee toimintansa äskettäin lopettanut asema, joku toinen asema ihan väärällä suunnalla, mutta ei yhtäkään asemaa kotimatkan varrella. Päätän tehdä pienen mutkan reittiini, jotta saan poikettua tankkaamaan yhdelle mieleeni nousseelle asemalle.Luottokortti koneeseen, mittarin valinta ja tankkauspistooli käteen. Bensan haju on tosiaankin tuttu, mutta tällä kertaa kädet pysyvät puhtaina ja tankki saadaan täyteen ilman ylimääräisiä roiskeita. Mutta hui sitä laskua! Polttoaineiden hintojen nousu rävähtää tajuntaan oman tankkaustapahtuman ansiosta ihan uudella tavalla, vaikka litrahintojen noususta onkin aikaisemmin ollut tietoinen. Välittömästi alan laskeskella sähkön hintaa ja oman autoiluni kustannusta.Tankki täynnä ja kuitti visusti lompakkoon piilotettuna vilkaisu mittaristoon saa pienen hymyn huulille. Omaan sähköautooni nähden yli kaksinkertainen toimintamatka ennen seuraavaa tankkausta kuulostaa hyvältä. Olisiko tässä kuitenkin minulle vaihtoehto, kun kilometrejä kertyy vuodessa paljon?Peugeot 308 Hybrid madaltaa kynnystäPeugeot 308 Hybrid on mainio auto, mutta sitä pitää myös käyttää hybridinä. Eli ladata akkua aina, kun mahdollista. Vain sillä tavalla kulutus pysyy kohtuullisena. Edellisessä jutussamme kävi ilmi, että bensiinin kulutus nousi reilusti yli kuuteen litraan sadalla kilometrillä jo kesäkelissä ilman latauksia. Talvikelillä kulutus arvatenkin on vielä isompi, joten pelkällä bensiinillä ajelusta tulee hyvin kallista.Kaksi käyttövoimaa yksissä kuorissa vaatii kuljettajaltakin hybridiajattelua, jotta hyödyt saadaan käyttöön. Siinä missä hybridiratkaisu autossa voi kuulostaa kätevältä, on se paljon ajavalle kuljettajalle kuitenkin tuplavaiva. Pitää ladata jatkuvasti, jotta bensiinin kulutus pysyy hallinnassa, mutta toisaalta lataamisella saavutettava vain noin 40 kilometrin toimintamatka turhauttaa sekin, jos edessä on päivittäistä ajoa parisataa kilometriä.Paljon ajavan sähköautoilijan silmissä tuomio on siis selvä. Kun sähköauto latailee kotona ja töissä kaiken tarvitsemansa energian samalla kun kuljettaja tekee töitä tai nukkuu, on autoilu erittäin vaivatonta ja mukavaa. Peugeot 308 Hybrid ei kykene tätä tilannetta haastamaan edes selkeästi reilummalla kokonaistoimintamatkalla.Täyssähköautoilijalle siirtymä hybridiin merkitsisi taka-askelia, mutta useimmille autoilijoille Peugeot 308 Hybrid tarjoaa monta askelta eteenpäin. Farmarikorinen auto vastaa suomalaisten autoilijoiden mieltymyksiä korinsa puolesta, mutta tarjoaa samalla helpon tavan tutustua ja opetella sähköautoilua. Jos päivittäiset ajot pyörivät kodin lähipiirissä, Peugeot 308 Hybrid liikkuu käytännössä lähes sähköautona, kunhan kuljettaja muistaa vain laittaa auton aina kotona lataukseen. Helppoa ja huoletonta, koska turvana on aina myös se bensiini siellä tankissa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTaas hymyilyttääHymy palautuu huulilleni toisenkin kerran. Tällä kertaa aavistuksen ironisena. Juuri kun olen kääntymässä kotikadulleni, katseeni harhautuu vasemmalle. Siellähän se. Kylmäasema, jota käytin runsaat neljä vuotta sitten säännöllisesti. Nytkin tankkaus olisi sujunut siellä mallikkaasti, ilman mitään ylimääräisiä mutkia reittiin. Aika ja asennoituminen sähköautoiluun vain olivat pyyhkineet mielestäni tämän alle kilometrin päässä kotoa sijaitsevan tankkausaseman, kun ei sitä ole tarvinnut käyttää. No, tuskinpa bensiini- ja diselautoilijatkaan niitä kodin lähellä olevia latauspisteitä muistavat.Teksti: Eila Parviainen Kuvat: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Ajoneuvot DS N°8 on Pariisin viimeisintä luksussähköautomuotia, ihan nimeään myöten – unohtamatta 750 kilometrin toimintamatkaa 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 13.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: päivittämällä paremmaksi – Volvo EX30 13.12.2024 Ajoneuvot Toyota Urban Cruiser tekee paluun sähköcrossoverina – Intiassa valmistettava Suzuki-yhteistyömalli on omalla tavallaan historiallinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”