6.12.2022 Ajoneuvot Käyttötesti: Peugeot 308 Hybrid – sähköautoilijan paluu menneisyyteen Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Miltä maistuu bensiinimoottorin ja sähkön yhdistelmä kuljettajalle, jolla on takana täyssähköistä autoilua jo neljä vuotta? Tätä päästiin kokeilemaan Peugeot 308 Hybridillä. Ensivaikutelma Peugeot 308 SW Hybrid 180 -käyttötestiautostamme on varsin miellyttävä ja myös tutunoloinen. Liikkeelle lähdetään täydellä akulla ja ensimmäiset kilometrit taitetaan sähkön voimin. Ei siis juurikaan eroa täyssähköisellä autolla ajamiseen. Todellisuus kuitenkin paljastuu hyvin arkisesti jo noin 40 kilometrin ajon jälkeen. Sähkö on käytetty ja nyt ajetaan bensiinillä. Automaattisesti silmät hakeutuvat jäljellä olevaa toimintamatkaa osoittavaan mittariin. Sen mukaan Peugeot 308 Hybrid jaksaa taivaltaa vielä runsaat 300 kilometriä ennen seuraavaa tankkausta. Tieto helpottaa – ja paljastaa samalla, että bensiinitankki oli jäänyt täyttämättä edelliseltä kuljettajalta. Se saattoi jopa olla tarkoituksellista, sillä vahva epäilykseni on, että sähköautoilija haluttiinkin pakottaa tankkaamaan autoon myös bensiiniä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mieleen palautuu haju Peugeot 308 Hybrid onnistuu siirtymään sähköstä bensiiniin huomaamatta. Vain mittaristo paljastaa totuuden, kun ajaminen samalla jatkuu ihan entisellään. Kuljettajan päässä alkaa kuitenkin heti pyöriä ajatus tankkaamisen väistämättömyydestä. Mieleen palautuu bensiinin haju ja mielikuva mustan töhnän kuorruttamasta tankkauspistoolista. Vai olikohan se sittenkin muistikuva dieselpumpulta? Vielä ei ole tarvetta tankkaukselle, joten on aika keskittyä itse autoon. Silti palaan ajatukseen akun lataamisesta. Pitäisikö pysähtyä seuraavalle latauspisteelle ja ladata akusto, jotta matka voi taas jatkua sähkön voimalla? Hylkään ajatuksen kuitenkin nopeasti. Vain noin 40 kilometrin ajomatkan saavuttaminen kuulostaa ylimääräiseen pysähdykseen nähden turhauttavalta. Samalla muistutan itseäni, että toimintamatka ei suinkaan ole lopussa vaan voin huoleti jatkaa matkaa ja ladata vasta kotona. Lataan siis kotona ja lataan työpaikalla. Ja ajan puuttuvat kilometrit bensiinillä. Vähitellen hyväksyn hybridiajattelun. Tankkaus mutkan kautta Kolmantena päivän Peugeot 308 Hybrid katsoo tarpeelliseksi muistuttaa, että polttoaine on loppumassa. Siis bensiini. Sähkökin on käytetty ja nyt on sitten mentävä tankkaamaan. Siinä samassa koen hämmästyttävän mustan hetken: missä ihmeessä tankkaan? Mieleen tulee toimintansa äskettäin lopettanut asema, joku toinen asema ihan väärällä suunnalla, mutta ei yhtäkään asemaa kotimatkan varrella. Päätän tehdä pienen mutkan reittiini, jotta saan poikettua tankkaamaan yhdelle mieleeni nousseelle asemalle. Luottokortti koneeseen, mittarin valinta ja tankkauspistooli käteen. Bensan haju on tosiaankin tuttu, mutta tällä kertaa kädet pysyvät puhtaina ja tankki saadaan täyteen ilman ylimääräisiä roiskeita. Mutta hui sitä laskua! Polttoaineiden hintojen nousu rävähtää tajuntaan oman tankkaustapahtuman ansiosta ihan uudella tavalla, vaikka litrahintojen noususta onkin aikaisemmin ollut tietoinen. Välittömästi alan laskeskella sähkön hintaa ja oman autoiluni kustannusta. Tankki täynnä ja kuitti visusti lompakkoon piilotettuna vilkaisu mittaristoon saa pienen hymyn huulille. Omaan sähköautooni nähden yli kaksinkertainen toimintamatka ennen seuraavaa tankkausta kuulostaa hyvältä. Olisiko tässä kuitenkin minulle vaihtoehto, kun kilometrejä kertyy vuodessa paljon? Peugeot 308 Hybrid madaltaa kynnystä Peugeot 308 Hybrid on mainio auto, mutta sitä pitää myös käyttää hybridinä. Eli ladata akkua aina, kun mahdollista. Vain sillä tavalla kulutus pysyy kohtuullisena. Edellisessä jutussamme kävi ilmi, että bensiinin kulutus nousi reilusti yli kuuteen litraan sadalla kilometrillä jo kesäkelissä ilman latauksia. Talvikelillä kulutus arvatenkin on vielä isompi, joten pelkällä bensiinillä ajelusta tulee hyvin kallista. Kaksi käyttövoimaa yksissä kuorissa vaatii kuljettajaltakin hybridiajattelua, jotta hyödyt saadaan käyttöön. Siinä missä hybridiratkaisu autossa voi kuulostaa kätevältä, on se paljon ajavalle kuljettajalle kuitenkin tuplavaiva. Pitää ladata jatkuvasti, jotta bensiinin kulutus pysyy hallinnassa, mutta toisaalta lataamisella saavutettava vain noin 40 kilometrin toimintamatka turhauttaa sekin, jos edessä on päivittäistä ajoa parisataa kilometriä. Paljon ajavan sähköautoilijan silmissä tuomio on siis selvä. Kun sähköauto latailee kotona ja töissä kaiken tarvitsemansa energian samalla kun kuljettaja tekee töitä tai nukkuu, on autoilu erittäin vaivatonta ja mukavaa. Peugeot 308 Hybrid ei kykene tätä tilannetta haastamaan edes selkeästi reilummalla kokonaistoimintamatkalla. Täyssähköautoilijalle siirtymä hybridiin merkitsisi taka-askelia, mutta useimmille autoilijoille Peugeot 308 Hybrid tarjoaa monta askelta eteenpäin. Farmarikorinen auto vastaa suomalaisten autoilijoiden mieltymyksiä korinsa puolesta, mutta tarjoaa samalla helpon tavan tutustua ja opetella sähköautoilua. Jos päivittäiset ajot pyörivät kodin lähipiirissä, Peugeot 308 Hybrid liikkuu käytännössä lähes sähköautona, kunhan kuljettaja muistaa vain laittaa auton aina kotona lataukseen. Helppoa ja huoletonta, koska turvana on aina myös se bensiini siellä tankissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Taas hymyilyttää Hymy palautuu huulilleni toisenkin kerran. Tällä kertaa aavistuksen ironisena. Juuri kun olen kääntymässä kotikadulleni, katseeni harhautuu vasemmalle. Siellähän se. Kylmäasema, jota käytin runsaat neljä vuotta sitten säännöllisesti. Nytkin tankkaus olisi sujunut siellä mallikkaasti, ilman mitään ylimääräisiä mutkia reittiin. Aika ja asennoituminen sähköautoiluun vain olivat pyyhkineet mielestäni tämän alle kilometrin päässä kotoa sijaitsevan tankkausaseman, kun ei sitä ole tarvinnut käyttää. No, tuskinpa bensiini- ja diselautoilijatkaan niitä kodin lähellä olevia latauspisteitä muistavat. Teksti: Eila Parviainen Kuvat: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 15.11.2025 Ajoneuvot Bentleyn tuleva sähköauto saanee Bentaygan tuntumaan keijukaiselta, mutta uusi Continental GT Supersports on kevein Bentley 85 vuoteen 14.11.2025 Ajoneuvot Audin ensiesiintyminen autourheilun kuninkuusluokassa lähestyy – R26 Concept näyttää Audin tulevan F1-identiteetin 13.11.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Å koda Elroqin näyttö kerää kehuja, mutta kahvimuki ja kännykkä tappelevat elintilasta 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo – eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 27-litrainen V12-Beast 14.11.2025 Moottori 100 vuotta Moottori 100 vuotta: keväällä 1949 oman auton sai valita näiden 24 sallitun mallin joukosta - jos vain sattui saamaan autolle ostoluvan 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 14.11.2025 Yleinen Koeajo: BYD Dolphin Surf – Suomen halvin sähköauto, mutta millä hinnalla? 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Å kodaan tulleista korjauskustannuksista