3.8.2023

Käyttötestin loppuraportti: Polestar 2 ja länsinaapurin geenit

Polestar 2 loppuraportti käyttötesti kokemuksia

Polestarin käyttötestistä ei voi kertoa ilman Volvoa. Ruotsalaisautot ovat aina olleet suomalaisille rakkaita, ja nyt uusi sisarmerkki on saapunut sähköistymiskuumeen noustessa. Ei ihme, että Pohjantähti on ollut kiinnostava – ja osin mielipiteitä jakavakin.

Geely-konserniin kuuluvina ja Göteborgissa samalla kampuksella asustavina merkkeinä Polestarilla ja Volvolla on paljon yhteistä. Sähköisen tulevaisuuden sisarmerkiksi perustettua Polestaria myös johtaa Volvon nykyisestä renessanssista vastaava muotoilija Thomas Ingenlath.

Myös Polestar 2 sai alkunsa Volvon konseptiautona, mutta ison Veen keskittyessä katumaastureihin ja crossovereihin jäivät hiljaa takaisin muotiin hiipivät sedanit vapaaksi Polestarille. Merkki aikoo hyödyntää tätä korimallivapautta tulevina vuosina jopa avoautolla, joten Polestar vaikuttaa napanneen mielenkiintoisen diilin.
 Polestar on saanut vapautta myös auton toteuttamisessa. Vaikka polttomoottoripohjainen CMA-perusrakenne jaetaan Volvo XC40:n ja C40:n kanssa, on sen ympärille loihdittu paikoin jopa sitä toista, jo edesmennyttä ruotsalaismerkkiä henkivä sedan. Myös tietoviihdejärjestelmässä ja yksityiskohdissa Polestar on kulkenut vapaammin omaa tietään, vaikka monessa suhteessa näkee, että ajatukset ovat kulkeneet samaa rataa samasta pisteestä.

Polestar 2 loppuraportti käyttötesti kokemuksia

Mutta millainen auto Polestar 2 on puolen vuoden käyttötestikokemusten perusteella? Ja onko vaivan arvoista, että lähes jokaiselle vastaantulijalle joutuu selittämään, että kyseessä ei sittenkään ole Volvo?

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Salasanat mukaan liikkeeseen

JMU-359 näyttäytyy ensimmäisen kerran Polestarin omassa showroomissa Helsingin Herttoniemessä lokakuun alussa syysmyrskyisenä aamupäivänä. Ilahduttavasti autoon tutustuminen alkaa perusteellisella luovutustuokiolla. Muutamien ergonomisten seikkojen lisäksi tuotespesialistin neuvot tietoviihdejärjestelmästä ja erilaisista palveluista ovat arvokkaita.

Auton Jupiter-väri ja Polestarin logoon viittaavat 19-tuumaiset vanteet erottuvat positiivisesti liikennevirrasta. Värivaihtoehto tarkoittaa samalla sitä, että auto kuului Polestarin eräänlaisen pienemmän kasvojenkohennuksen piiriin, kun varsinainen merkittävämpi mallipäivitys esiteltiin auton käyttötestiaikana.

Polestar 2 Long Range Single Motor MY24 RWD takaveto 2024 facelift
Polestar 2 sai käyttötestiaikana merkittävämmän päivityspaketin, joka on saapumassa liikenteeseen näihin aikoihin.

Thorin vasara -etuvalojensa lisäksi Polestar erottuu leveällä karbiinihaka-takavalollaan. Mustien Aja B-pilarien ansiosta paksu C-pilari korostuu, mikä sekin antaa autolle tiettyjä saabmaisia piirteitä. Noin 15 000 kilometriä näkyy tosin auton keulassa muutamana kiveniskemänä.

Kuljettajan ympäristö on tuttu nykyisiä Volvoja kuljettaneille. Minimalistisesti merkitty ohjauspyörä on selkeä, kunhan siihen tottuu ja mittariston logiikka tulee tutuksi. Rattipainikkeet ovat vasteeltaan harmittavan muoviset, joten niiden painalluksen perillemeno täytyy välillä varmistaa, mutta ainakaan kyse ei ole trendikkäistä hipaisusäätimistä.

Mittariston näkymiä on oikeastaan kaksi, tavallinen ja karttanäkymällä varustettu. Oranssit yksityiskohdat tuovat jälleen mieleen Saabin. Jostain syystä mittaristossa oleva toimintamatkanäyttö laskee ajotilanteesta riippumatta, että 1 % varausta tarkoittaa 4 km ajomatkaa, eli 100 % merkitsee 400 kilometriä.

Polestar 2 loppuraportti käyttötesti kokemuksia

Varsinainen toimintamatka-arvio löytyy hiukan mutkan takaa, toimintamatka-avustimen alta. Sovellus osaa myös neuvoa energiansäästökohteita ja kerää samaan näkymään yleisimpiä säästöasetuksia, kuten ilmastoinnin ekoasennon.

11,2 tuumaa kosketusta

Android-pohjainen tietoviihdejärjestelmä mahdollistaa myös sovellusten asentamisen sovelluskaupasta, mutta esimerkiksi suosittu A Better Route Planner ei toisaalta aktivoi auton navigaatiopohjaista akun esilämmitystä laturille saavuttaessa. 
Perusnavigaattori tulee Google Mapsin kautta ja hyödyntää sujuvasti kuljettajan omaa Google-tiliä navigaatiohistorian suhteen, joten auto saattaa tarjota esimerkiksi lomasuunnitelmien kohteita seuraavaksi ajopaikaksi.

Navigaattorin arvio auton akun varauksesta kohteeseen saavuttaessa on yleensä viiden prosenttiyksikön sisällä toteutuneesta. Googlen pilvestä tuleva karttadata on myös varsin ajantasaista, joten auto pystyy suosittelemaan melko hyvin erilaisia laturivaihtoehtoja pitkillä matkoilla.

Ruudun erikoisin puoli on sen kehykseen piilotettu kotipainike, josta kerrotaan vain pienellä muovilistalla. Ratkaisu johti käyttötestin aikana tilanteisiin, jossa muutamat auton

vaihtuvista käyttäjistä pistivät näytön tietämättään putsaustilaan pitämällä painiketta pohjassa.

Hansikaslokerosta löytyy mikrokuituliina näytön sormenjälkien putsailuun vaikkapa pikapesun tai lataustauon aikana. Eräs ruutuun liittyvä erikoispiirre on myös se, että käden saattaa tukea hätävilkkujen painikkeeseen kuljettajan paikalta ruutua käyttäessä.

Päivityksiä lennosta

Polestar 2:ssa ei ole käynnistyspainiketta, joten auto herää kyytiläisten saapuessa ja havainnoi varsinkin kuljettajan istumisen. Varsinainen käynnistys tapahtuu vaihdevalitsimella, joka on kompakti mutta voisi olla pienempikin.
 Autoa ei voi jättää niin sanotusti tyhjäkäynnille ikkunoiden skrapailun ajaksi, mutta onneksi lämmitystä voi käskyttää muuten.

Huurteenpoistolle löytyy omat painikkeet vaihdevalitsimen vierestä, ja penkinlämmittimet voi ohjelmoida asetusten kautta automatiikalle. Kylmimpinä talvipäivinä autoa tosin moitittiin hitaasti lämpeneväksi, ja ekoilmastointi soveltuu lähinnä yksin ajamiseen.

Auton tilanteen tarkastelu ja perustoimintojen hoitaminen sujuu Polestarin älypuhelinsovelluksella. Alkuvaiheessa sovellusta vaivannut paikannusongelma ratkesi, kun tietosuojaluvat naksuteltiin pois ja takaisin päälle. Sovelluksen toiminta parani päivitysten myötä, mutta esimerkiksi heti käynnistettävä esilämmitys täytyy kytkeä useita kertoja, jotta viesti todella menee perille ja sen kuittaus saapuu paluupostissa.

Polestar 2 loppuraportti käyttötesti kokemuksia

Käyttötestijakson aikana autoon asennettiin neljä versionumerollista päivitystä kahdessa erässä. Polestarin päivitysten asentaminen tapahtuu kohtuullisen kivuttomasti valitsemalla ruudulta päivitys ja poistumalla autosta, lukit
semalla ovet ja odottamalla puolitoista tuntia. Toisella kerralla päivityspaketti asensi itsensä lentokentän parkkihallissa työmatkan aikana, ja palattaessa odotti vain iloinen kuittaus päivityksen onnistumisesta. Erinomaista!

Asentamattomista päivityksistä voisi tosin huomauttaa toistamiseenkin, ettei vaihtuvilta kuljettajilta tulisi aina auton mukana saatetta “ai niin jotain se sano”.
 Kaikkiaan volvomainen ergonomia ja enimmäkseen suomenkieliset ohjetekstit ilmeisesti riittivät käyttötestikuljettajille, sillä kyselyitä auton toiminnoista tuli allekirjoittaneelle yllättävän vähän.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kilometrit tuntuvat

Ergonomian kannalta Polestar 2 on hiukan erikoinen tapaus. Oviaukko on melko matala, mutta sisällä mahtuu mainiosti istumaan. Jos asento on kovin leveä, nousee kookas keskitunneli esteeksi. Istuma-asento on joka tapauksessa edessä hiukan korkea. Istuinten muoto on perushyvä, mutta niiden litteähkö olemus puuduttaa tuhansien kilometrien aikana. Istuinlämmitys toimii hyvin ja ohjauspyörän lämmitys suorastaan loistavasti.

Näkyvyys on niin ikään hyvää tasoa, ja auton mittojen hahmottaminen eteenpäin vaivatonta. Lisäetua tulee 360 asteen kameranäkymästä. Peilit ovat tyylikkään “karmittomat”, mutta ne toimivat tavallisesti. Polestarin ajovalot eivät ole mukautuvat, mutta niiden valoteho ja kuvion tasaisuus ovat subjektiivisesti arvioituna hyvät vakiovaloiksi.

Kokonaisuutena sisustus on kokoelma erilaisia tummia materiaaleja. Polestarin käyttämät kankaat ovat hyvätasoisia, mutta osa niistä lupaa enemmän skandinaavista huopaisuutta kuin mitä ne lopulta pystyvät tarjoamaan. Muovien taso ei myöskään täysin vastaa auton imagoa, ja keskitunneli natisee helposti polvea vasten. Kojelaudan tyylikäs puulistakin on käsitelty harmittavan muoviseksi.

Keskitunnelista löytyy erikoiseen suuntaan kallistettu langaton lataustaso älypuhelimelle, pari usb:tä, yksi mukiteline ja keskilokero. Myös keskitunnelin alla on säilytystilaa, mutta se on melko huolellisesti koteloitu.

Polestar 2 loppuraportti käyttötesti kokemuksia

Takaistuimilla on mukava olla kaksistaan, mutta kolmas on jo liikaa. Keskitunnelin lisäksi haasteena on voimakkaasti sisään kaartuva kattolinja, joka syö kolmen takamatkustajan pääntilan. Takapenkin istuinlämmitys kuuluu kuvaan. Kattoikkuna antaa valon myötä avaruutta, mutta kieltämättä verho tai sähkötoiminen maitolasi olisi tervetullut optio,
sillä lasi hohkaa pakkasella kylmää ja päästää kirkkaina päivinä turhan paljon aurinkoa ohjaamoon.

Tavaraa perään ja keulaan

Tavaratila on hyvä niin kooltaan kuin muodoltaankin. Liftback-korimallin ansiosta kontin saa myös lastattua ja tyhjennettyä kätevästi. Jopa takaluukun avaus jalan heilautuksella toimi käyttötestissä luotettavasti. Tavaratilan organisointi on ratkaistu pohjasta nousevalla väliseinällä, joka sisältää pari kassikoukkua. Lauta myös ottaa tukea hattuhyllystä. Vain sivunauhojen sijoitus on hankala, sillä koukkuihin kiinnitettävät kassit ovat helposti painamassa väliseinää kiinni.

Polestariin sisältyy myös etutavaratila. Kompakti lokero soveltuu kokonsa puolesta vaikkapa latauskaapeleille, ja lisäksi keulatilasta löytyy muun muassa renkaan paikkaussarja. Tavaratilalla ei ole erillistä kantta, vaan se on pelkästään hyvin toteutetun konepellin suojassa. Moitteet kohdistuvat kuitenkin konepellin avausvipuun kuljettajan jalkatilassa ja perinteiseen viimasalpaan vasemman ajovalon luona. Lisäksi talvikelit voivat jäädyttää konepellin kiinni, mutta onneksi ajovalon kohdalla on sen verran lippaa, että siitä saa kunnon nosto-otteen.

Volvolta suoraan lainattu varsinainen avain aiheutti ongelmia toimituksemme ikänäköosastolle, sillä mustat kiiltävät merkinnät mustissa painikkeissa mustassa muoviavaimessa saivat käyttötestin aikana ylleen tarralaput “Auki” ja “Kiinni”. Vara-avaimena toimii usb-tikkua muistuttava painikkeeton ”urheiluavain”, jonka kanssa keskuslukitusta täytyy käyttää ovenkahvojen avulla.

Kolmas optio on älypuhelinavain, mutta sen käyttö rajoittui lopulta yhteen kertaan. Älypuhelinavaimen luomista varten molempien varsinaisten avaimien täytyy olla paikalla autossa, joten ylimääräisten avaimien tekeminen jää helposti tekemättä.

Lisää ensi jaksossa

Varsinaiseen sähkövoimalinjaan, latauskokemuksiin ja auton käyttäjien kommentteihin tutustutaan piakkoin julkaistavassa loppuraportin toisessa osassa. Tutustu sillä välin Polestar 2:n käyttötestin yksittäisiin raportteihin esimerkiksi auton talviajettavuudesta, auton yhteyksiä kiusanneesta viasta, räjähtäneestä sivuikkunasta tai aloittelevan sähköautoilijan mietteistä.

Polestar 2 sai käyttötestiaikana isomman päivityspaketin, jonka yhteydessä esimerkiksi auton akkukokoja päivitettiin, yksimoottorimalli siirtyi etuvedosta takavetoon ja auton olemusta hienosäädettiin pehmeämmäksi ja energiatehokkaammaksi. Voit lukea takavetoisen facelift-mallin koeajon täältä.

Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Jari Saarentaus ja Aake Kinnunen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat