85 vuotta sitten käytiin yksi merkittävimmistä toisen maailmansodan operaatioista

Operaatio Dynamo, paremmin tunnettu Dunkerquen evakuointina – tai ihmeenä, käytiin pienessä ranskalaisessa rannikkonkaupungissa ja sen rannoilla 26.5.–4.6.1940.

Tuuli puhaltaa mereltä pöllyttäen pehmeää rantahiekkaa, joka muodostaa rantatörmälle sinisen taivaan alla kultaisena hohtavia dyynejä. Kitukasvuiset pensaat heiluvat tuulessa.

Hetki on rauhallinen. On vaikea kuvitella, millainen tunnelma oli tässä samassa paikassa 85 vuotta sitten, kun näillä rannoilla odotti yli 300 000 sotilasta evakuointia turvaan Englannin kanaalin yli, valkoisten kallioiden äärelle Doveriin.

Ei niin kovin kaukana rannasta sijaitsee tuosta pelastusoperaatiosta kertova museo.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Pieni mutta fiini

Operaatio Dynamolle omistettu museo ei ole kovin iso, mutta siitä näkee, että se on tehty rakkaudella ja pieteetillä. Ajankuvaa maalataan autenttisilla uniformuilla, aseilla sekä kalustolla. Historialliset valokuvat auttavat myös oikeanlaiseen tunnelmaan virittätymisessä.

Museo ei luonnollisestikaan keskity vain itse Dynamoon vaan myös taustoittaa siihen johtaneet tapahtumat alkaen Saksan hyökkäyksestä Puolaan. Myös sekä Norjan ja Tanskan antautumisten vaikutus tilanteeseen länsirintamalla käydään läpi.

Tietoa kävijöille jaetaan sekä informaatisten seinätaulujen avulla (ranskaksi ja englanniksi) tai audio-oppaan avulla. Opeeration tapahtumat tulevat hyvin selväksi tarkan ja selvän aikajanan avulla.

Museossa on myös useampi dioraama eli pienoismalli tilanteesta rannoilla. Yhdessä vanhojen valokuvien kanssa ne auttavat maalaamaan kuvan siitä, millainen tilanne rannoilla 85 vuotta sitten on ollut.

Myös seinillä roikkuvat isot kartat auttavat hahmottamaan tilanteen kokonaiskuvaa. Historiasta innostuvia hemmotellaan. Tarjolla on paljon pikkutarkkaa tietoa.

Museossa luodaan myös esimerkiksi realistisempi kuva tilanteesta itse Dunkerquen kaupungissa kuin mitä elokuvista välittyy. Christopher Nolanin visuaalisesti upea elokuva maalaa alussa hyvin rauhallisen kuvan kaupungista. Autenttisuuden vuoksi elokuva on kuvattu oikeasti Dunkerquessa, mistä pisteet. Ja tunnelma on painostava; jotain pahaa on tapahtumassa. Todellisuudessa jotain pahaa oli jo tapahtunut, sillä kaupunkia pommitettiin jatkuvasti. Osa kaupungista oli jo raunioina evakuointien käynnistyessä.

Eikä museon anti lopu päivämäärään 4.6.1940, kun evakuointi saatiin päätökseen. Museossa käydään läpi myös aikaa sen jälkeen. Rannat säilyivät miehitettyinä. Liikkuminen alueella oli erittäin rajoitettua. Lokakuussa 1940 Dunkerquessa asui vielä 10 000 ihmistä, mutta maaliskuussa 1944 enää vain 3000. Saksa alkoi valmistautua liittoutuneiden maihinnousuun, ja oli ranskalaisten siviilien vuoro joutua evakuoiduksi.

Liittoutuneiden maihinnousu Normandiaan käydään tietysti läpi, kuten myös eteneminen muualle Ranskan rannikolle. Ja joukkojen priorisointi. Liittoutuneiden voimavarat eivät riittäneet kaikkialle ja kaikkien saksalaisten miehittämien alueiden vapauttamiseen.

Museon viimeisimmät esineet ja kertomukset koskevat lopulta kaupungin vapautumista, kun tšekkiläiset sotilaat vapauttivat sen pitkien lähes puoli vuotta kestäneiden taisteluiden jälkeen. Dunkerque pysyi itse asiassa saksalaisten hallussa sodan loppuun asti ja vähän ylikin. Saksalaiset antautuivat vasta 9.5.1945.

Tuttu ja tuntematon

Dunkerquen tarina on kaikille historiaa lukeneille tai aiheesta kertovia elokuvia katsoneille tuttu. Saksan armeija yllätti liittoutuneiden joukot ja näiden armeijoita uhkasi saartaminen. Paniikki alkoi levitä. Sotilaat ja siviilit täyttivät tiet, kaaos kaikkialla. Belgian armeijan antautuminen 28.5. sinetöi liittoutuneiden kohtalon.

Kun rintama romahti, ja saksalaisten panssarit murtautuivat läpi, Ranskan rannikolle jäi saarroksiin noin 400 000 liittoutuneiden sotilasta; iso osa Britannian siirtoarmeijan (BEF eli British Expeditionary Force) vahvuudesta. Tilanne oli littoutuneiden kannalta kriittinen, sillä BEF käsitti valtaosan koko Britannian armeijan tuon hetkisestä vahvuudesta. Ilman onnistunutta evakuointia Englannin puolustaminen olisi hyvin vaikeaa ellei peräti mahdotonta. Epäsuotuisaan rauhaan suostuminen olisi todennäköisesti ainoa vaihtoehto englantilaisille.

Britit alkoivat suunnitella evakuointia jo 20.5. mutta eivät informoineet ranskalaisia tästä. Valmisteluja toki tehtiin, mutta aivan liian hitaasti. Saksalaisten salamasota tuli liittoutuneillekin yllätyksenä. Näin siitä huolimatta, että BEF oli hyvin motorisoitu ja mobilisoitu armeija.

Lopulta BEF oli saarroksissa Dunkerquessa, ja armeija oli joutunut hylkäämään jo ison osan raskaasta kalustostaan. Miehet seisoivat rannalla odottamassa pelastumista, kun taivaalta satoi ensin pommeja lentokoneista, ja 30.5. alkaen myös tykistötulta. Lisäksi monen takaraivossa takoi varmasti myös uhka siitä, että Saksa saattaisi käyttää kaasua, koska hyvin pienellä alueella oli niin paljon sotilaita.

Tunnelma oli varmasti siis kauhea. Kaikkialla oli pulaa ruoasta ja juotavasta, ja kaiken tämän lisäksi pelastajia odottavia ja yliväsyneitä sotilaita nakersi jatkuva pelko siitä, saapuisiko pelastus liian myöhään vaiko lainkaan. Suotuisampaa ympäristöä paniikille on vaikea keksiä.

Myytit ja niiden murtajat

Sodat synnyttävät sankaritarinoita, ja nuo tarinat elävät ja muuttuvat legendoiksi voittajien kertomina. Historiankirjoista löytyy varsin erilaisia tarinoita, kuka teki evakuoinnin aikaan mitä, ja miten suuri rooli noilla teoilla oli kokonaisuuteen.

Kaikilla teoilla oli yksinkertaisesti merkitystä, myös niillä, jotka eivät kuulosta ehkä niin sankarillisilta. Siksi tällaiset museot ovat tärkeitä. Ne eivät välitä Hollywoodin maailmalle myyvää kuvaa vaan kertovat historian sellaisena kuin se on histroriankirjoihin tallennettu.

Monilla on esimerkiksi sellainen mielikuva, että brittiläisten siviilihenkilöiden pienveneet ja näiden omistajat olivat pääroolissa pelastusoperaatiossa. Tai että iso osa sotilaista kapusi laivoihin hylätyistä ajoneuvoista muodostettuja laitureita pitkin. Tai että rannoilta pelastettiin vain brittejä, ranskalaisilta evättiin pääsy laivoihin.

Pelastusoperaatioon osallistuneiden alusten kokonaismäärä on kieltämättä hyvin epäselvä. Sota-alukset kyllä tiedetään, mutta siviilialusten määrää ei. Niitä oli ehkä reilut 800, ehkä 1200, ehkä enemmän. Virallinen arvio siviilialusten määrästä on 1176–1588. Aikamoinen haarukka siis.

Kovin montaa siviiliä ei noiden siviilialusten ruorissa myöskään ollut, sillä monia aluksia operoi jo laivaston henkilökunta, koska hallitus oli takavarikoinut veneet. Niin tai näin, merkittävää on se, että operaation osallistuneita huviveneitä on yhä olemassa, ja osa niistä seilaa perinteisesti Dunkerquen vuosipäivänä kanaalin yli.

Se on kuitenkin fakta, että valtaosa sotilaista kuljetettiin turvaan sotalaivoilla. Monet huviveneistä tosin auttoivat kuljettamaan sotilaita rannoilta kauempana odottaviin isompiin laivoilla. Ranta Dunkerquessa on erittäin matala, joten jopa pienemmät veneet joutuivat odottamaan usein sadan tai jopa useamman sadan metrin päässä rannasta, kunnes sotilaat pääsivät kahlaamaan niihin. Jotkut sotilaista joutuivat kahlaamaan jopa 1,5 kilometriä ennen kuin he pääsivät nousemaan veneisiin.

Rannoilta pelastettiin yhteensä noin 100 000 sotilasta; aallonmurtajilta ja laitureilta noin 2,5 kertaa enemmän. Ranskalaisia sotilaita evakuoitiin noin 120 000 eli noin kolmannes kaikista pelastetuista oli ranskalaisia. Moni heistä palasi Ranskaan taistelemaan vielä ennen kuin Ranska antautui 22.6.1940.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Sota jatkui

Yhteensä Dynamossa sekä jo sitä edeltävinä päivinä Dunkerquesta saatiin evakuoitua noin 366 000 henkeä, joista iso osa pystyi jatkamaan sotaa. Tärkeimmät evakuointipäivät olivat 29.–31.5. ja 1.6.

Brittien kannalta operaatio oli ehdoton menestys, sillä he olettivat pystyvänsä pelastamaan ehkä vain noin 45 000 sotilasta. Se, miten ja mistä sotilaita pelastettiin, mikä oli siviilien ja mikä armeijan, ilmavoimien tai laivaston rooli, silläkään ei ole isossa kuvassa merkitystä. Varmaa on vain se, että ilman tuota kanaalin yli talteen pelastettua armeijaa toisen maailmansodan kulku olisi saattanut olla hyvin erilainen.

Kun operaatio oli saatu päätökseen, Iso-Britannian pääministeri Winston Churchill piti kuuluisan puheensa.

Vaikka suuri osa Euroopasta ja monet vanhat valtakunnat ovat sortuneet tai voivat joutua Gestapon sekä natsikoneiston kouriin, me emme horju tai epäonnistu. Me taistelemme loppuun saakka. Me taistelemme Ranskassa, me taistelemme merillä ja valtamerillä, me taistelemme kasvavalla luottamuksella ja kasvavalla voimalla ilmassa, me puolustamme saartamme, maksoi mitä maksoi. Me taistelemme rannoilla, me taistelemme lentokentillä, me taistelemme pelloilla ja kaduilla, me taistelemme kukkuloilla; me emme koskaan antaudu. Ja vaikka – mitä en hetkeäkään usko – tämä saari tai iso osa siitä alistuisi ja joutuisi nälänhätään, silloin merentakainen imperiumimme, Englannin laivaston aseistamana ja suojaamana, jatkaisi kamppailua siihen asti, kunnes uusi maailma koko voimallaan ja mahdillaan aikanaan astuisi pelastamaan ja vapauttamaan vanhaa maailmaa.

Churchillin kunniaksi museon myymälästä voi ostaa tämän suuren herran kipsipatsaan. Toki myymälästä löytyy myös paljon muutakin, esimerkiksi paljon mielenkiintoista kirjallisuutta.

Museon kotisivut (vain ranskaksi): http://www.dynamo-dunkerque.com/