2.3.2025 Matkailu Ars Electronica -tiedekeskus Linzissä – koko perheen löytöretki Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola, Ars Electronica Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Itävallassa sijaitseva Ars Elecronica on hieman erilainen tiedekeskus. Se pistää oikeasti ajattelemaan, etenkin kun keskuksen ytimessä on uusi teknologia ja sen mahdollisuudet – mutta myös haasteet. Autoloman varrelle on aina hyvä pistää korvan taakse hienoja kohteita sadepäivien varalle. Erilaisia teknologioita käytännöllisin esimerkein hienosti esittelevä Ars Electronica soveltuu hienosti koko perheen kohteeksi: se ei pelkästään kerro teknologian mahdollisuuksista vaan myös kyseenalaistaa monia etenkin tekoälyyn liittyviä asioita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTieteen ja taiteen liittoArs Electronica on perustettu vuonna 1979, kun maailma alkoi ottaa entistä isompia teknisiä kehitysaskeleita parantuneiden ja ennen kaikkea edullisemmaksi muuttuneen tietotekniikan myötä.Tieteen ja taiteen liitto on kiehtova, ja Ars Electronica keskittyy vahvasti taiteen, teknologian ja yhteiskunnan välisiin yhteyksiin. Keskus myös hallinnoi monialaista mediataiteen tutkimus- ja kehittämislaitosta, joka tunnetaan nimellä Futurela.Nykyisin keskus toimii upeassa vuonna 2009 avatussa komeassa ja Tonavan varrella sijaitsevassa rakennuksessa. Rakennus ei ole jättikokoinen, mutta tarjoaa kuitenkin erilaisia näyttelytiloja noin 3000 neliömetrin verran.Tähän päälle tulevat vielä tutkimus- ja kehitystoiminta, työpajat sekä konferenssitilat. Alakerrassa sijaitseva suurin näyttelytila on kooltaan noin 1000 neliömetriä. Siellä keskitytään mm. bioteknologiaan, robotiikkaan, nopeaan prototyyppien rakentamiseen ja ihmiskehoon. Tila on jaettu neljään ns. laboratorioon. Brain-Lab keskittyy ihmisen aivoihin, havaitsemiseen ja lääketieteen edistysaskeliin. Bio-Lab keskittyy biotekniikkaan ja sen sovelluksiin. Fab-Lab käsittelee 3D-tulostimia ja uusien raaka-aineiden luomia mahdollisuuksia luoda nopeasti prototyyppejä. Ja Robo-Lab käsittelee tietenkin robotiikkaa. Vaateteollisuudessa älyvaatteet ovat puolestaan kasvava trendi. Tulevaisuudessa vaate muokkautuu yhä enemmän käyttäjänsä tarpeiden ja tyylin mukaan.ArsVarsin taiteellisessa (Ars) ja elektroniikkaan keskittyneessä tiedekeskuksessa kun ollaan, moneen näyttelyyn liittyy vahva näkökulma teknologian käytöstä taiteessa. Esimerkkejä tietokoneiden käyttöä taiteen luomisessa valaistaan mm. David Bowien ja hänen kehittämänsä Verbasizer-teknologian avulla. Elektronista ja konemusiikkia esitellään useiden esimerkkien avulla. Kuulokkeista voi herkistellä vanhoja muistoja mm. Kraftwerkistä, Brian Enosta, Jean Michel Jarresta, Pink Floydista… Mukana on myös vanhempia esimerkkejä jo 1950- ja 60-luvuilta. Teknologian ja tietokoneiden kehitystä musiikin ja taiteen luomisessa käydään läpi myös kronologisesti pidemmältä ajanjaksolta. Voin luvata, että ahaa-elämyksiä tapahtuu…Ja jos ette sitä tienneet, jo Mozart loi satunnaista musiikkia. Kahden arpakuution avulla luotiin lyhyitä nuotteja yhdistelemällä satunnaisia sävellyksiä.Ja paras tapa tutustua uusiin luoviin työkaluihin on tietysti kokeilla niitä itse. Tätä varten on Open Soundstudio. Kokeile tietokoneella säveltämistä ja tuota omaa musiikkia tai uusia äänimaisemia. Teknologia mahdollistaa uudenlaisen luovuuden.Vierailija voi luoda myös satunnaista musiikkia, johon virtuaalinen robotti reagoi ja tanssii sen mukana.Teemana tekoälyPäänäyttelytilassa keskitytään tällä hetkellä vahvasti tekoälyyn. Mitä se itse asiassa on? Ja mitä me tiedämme ihmisälystä? Kuinka älykäs tekoäly voi olla siihen verrattuna? Ja mikä tärkeintä: millaisia vaikutuksia tämän alan kehityksellä on yhteiskuntaamme?Se on kuitenkin varmaa on, että tekoäly on jo muuttanut arkeamme – vaikka olemmekin vielä isomman muutoksen edessä. Algoritmit ovat jo pitkään tukeneet/hallinneet meitä monilla eri aloilla, kuten autonomisessa ajamisessa, turvatekniikassa, markkinoinnissa – sekä ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa.Näitä ilmiöitä käydään läpi havainnollisin esimerkein; kuten esimerkiksi, että kasvojen tunnistus toimii eri tavoin erilaisissa ihmisryhmissä. Järjestelmän todennäköisyys osua oikeaan vaaleaihoisen ihmisen kohdalla on selvästi suurempi kuin tummaihoisen kohdalla.Tieto lisää tuskaa, mutta myös vähentää sitä. Teknologian ymmärtäminen auttaa siihen sopeutumisessa siihen. Kävijä voi tutustua mm. siihen, miten koneet näkevät maailman, mikä auttaa hahmottamaan, miten koneoppiminen tapahtuu. Myös syväväärennökset (deep fake) aukeavat Ars Electronicassa uudella tavalla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKaikki yhdessäLuonto ja ilmasto puhuttaa ihmisiä myös. Tätä aihetta lähestytään Connected Earth -näyttelyn avulla. Sen lähtökohtana on ymmärrys siitä, että kaikki on yhteydessä toisiinsa: maapallo, luonto, teknologia, materiaalit, kasvisto ja eläimistö – sekä tietysti myös me ihmiset; kaikki syvästi toisiinsa kietoutuneina sekä jatkuvasti toisiaan muokaten.Näyttely kokoaa yhteen taideteoksia ja tieteellisiä hankkeita, jotka käsittelevät luonnon, ihmisen infrastruktuurin, ilmastonmuutoksen ja energiamurroksen välisiä monimutkaisia suhteita. Näyttely antaa paljon pohdittavaa mm. valtamerien ja jäätiköiden tilasta. Koralliriuttojen tila ei esimerkiksi Suomessa ole kovin isosti esillä, mutta tällä on iso vaikutus valtamerien tilaan. Näyttelytilan vaikuttavin esine on kuitenkin pieni kuutio, jonka sisällä on kasveja. Tiiviin kuution sisällä kasvit muodostavat hengitettävän ilman. Kävijä voi hengittää tätä ilmaa pienen luukun kautta. Samalla kasvit saavat ihmisiltä hiilidioksidia. Elämme symbioosissa. Aihe on tietenkin etenkin nyt erittäin ajankohtainen, kun maailma muuttuu vauhdilla – eikä välttämättä maapallon kannalta hyvään suuntaan. Vallalla on tällä hetkellä hyvin itsekeskeinen kulttuuri. Siksi erilaisten näyttelyjen herättämät ajatukset ovat tärkeitä. Kun näemme itsemme osana suurempaa kokonaisuutta, löydämme ehkä motivaation toimia – paitsi itsemme myös maapallon sekä tulevien sukupolvien hyväksi. Visuaalinen pläjäysKeskuksen vaikuttavinta antia on iso 16 x 9 metrin kokoinen, kolmiulotteinen, 50 miljoonan pikselin resoluution tarjoava projektio: Deep Space 8K. Se tarjoaa uudenlaisen näkökulman ja ulottuvuuden virtuaalitodellisuuteen. Seinälle ja lattialle heijastetaan eri kellonaikoina erilaisia projektioita. Kokemus on melkoinen. Ars Electronica on useine erilaisine näyttelyineen vaikuttava kokemus, joten siellä käymiseen kannattaa varata aikaa useampi tunti. Keskittyminen on tunnetusti nykypäivänä vaikeaa, ihmisten huomiosta ja mielenkiinnosta kilpaillaan niin monilla asioilla. Siksi paljon löydettävää ja elämyksiä tarjoava tiedekeskus on hieno kohde. Ja jaettu kokemus on tunnetusti paras kokemus.Ars Electronican kotisivut: https://ars.electronica.art/news/en/ Lue lisää Kaikki artikkelit 20.6.2025 Matkailu Skandaalien sävyttämä klassikkoauto saapui Vehoniemen harjulle 19.6.2025 Laivat Vapaaehtoinen meripelastus on upea harrastus, joka tarjoaa veekaseja ja vastuuta vesillä 17.6.2025 Matkailu Salattu helmi: Tiittalan Kartano – piilossa mäen harjalla 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 15.6.2025 Klassikko Klassikkotaivas Concorso d’Eleganza Villa d’Este on parhaista parhain 13.6.2025 Matkailu Algarven viinit tutuiksi kodikkaasti sukutilalla, jonka juuret ulottuvat 1800-luvulle 8.6.2025 Matkailu Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos… 5.6.2025 Matkailu Italian Rivieran helmet – Camogli ja Portofino 4.6.2025 Matkailu OnniBus tuo premium-bussit Suomen kaukoliikenteeseen yhteistyössä Lux Expressin kanssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton? 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ã…landsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 20.6.2025 Matkailu Skandaalien sävyttämä klassikkoauto saapui Vehoniemen harjulle 18.6.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi julkisti brutaalin dieselkäyttöisen superauton, R8 V12 TDI:n 20.6.2025 Sähköpyörät Sähköpyörän koeajo: Canyon Grand Canyon:On – laadukasta ajokokemusta kohtuuhintaan 19.6.2025 Laivat Muistatko Viking Linen Ã…landsfärjanin? - 53-vuotias entinen Ahvenanmaan lautta on romutusvaarassa päättyneen napa-alueiden komennuksen jälkeen 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster