Viron ilmailumuseossa mieleen nousee synkkiä ajatuksia, mitä jos…

Viisi tuntia lautalla ja autolla Helsingistä – 10 minuuttia pommikoneella. Viron ilmailumuseo Tartossa on hieman kotikutoinen, mutta se tarjoaa mielenkiintoisen kattauksen kalustoa – etenkin itä-sellaista.

Ruoho kasvaa villinä hangaareiden välissä. Niissä – sekä ruohokentillä niiden ulkopuolella – on Viron ilmailumuseon koti: 26 lentokonetta, kuusi helikopteria, kuusi liitokonetta, erinäisiä lentokoneiden osia sekä sekalaista ilmatorjuntakalustoa aina toisen maailmansodan aikaisesta 88-millisestä ilmatorjuntatykistä melko nykyaikaisiin ohjuksiin. Jälkimmäiset ovat luonnollisesti peräisin Neuvostoliiton miehitysajalta.

Ja tietenkin ihmisten rakentamat vanhat sotiin tehdyt koneet ja aseet ovat aina muistutus ihmisen luonteesta.

Kylmän sodan henkäys

Juuri tämä Neuvostoliiton kaluston määrä tekee vierailusta museoon suomalaiselle ajatuksia mieleen nostattavan. Mitä jos? Täällä pystyy tuntemaan sitä uhkaa, mikä itärajan takana on aina lymynnyt. Noin 15 kilometriä ilmailumuseosta pohjoiseen, aivan Tarton kupeessa sijaitsi Raadin lentotukikohta. Se oli Neuvostoliiton suurin lentotukikohta Baltiassa ja yksi suurimpia sotilaskenttiä Itä-Euroopassa.

Raadin kentällä palveli mm. Neuvostoliiton nimekkäitä ja ydinaseita kantamaan kykeneviä Tu-22M pommikoneita. Siksi Tartto oli yksi Neuvostoliiton suljetuista kaupungeista. Tu-22:n lentoaika Tartosta Helsinkiin lienee jälkipolttimilla vajaan vartin luokkaa… No, tuota pommikonetta ei valitettavasti museon kokoelmissa ole, mutta esimerkiksi vaikuttava Mig-25 löytyy.

Kylmän sodan aikaisesta kartasta voi myös tarkistaa, minkälaista kalustoa missä kaikkialla Virossa on ollut.

Tuttuja ja tuntemattomia

Museon lentokalustosta löytyy monille suomalaisillekin tuttuja koneita, kuten vielä Suomen ilmavoimien tunnuksia kantava ja Kuorevedellä koottu Hawk HW-326.

Niin ikään suomalaisille tuttu kone Mig-21Bis löytyy. Saab J35 Draken on puolestaan lahjoitus Ruotsin ilmavoimien museosta. Ruotsalaista kalustoa edustaa myös Saab JA 37 Viggen.

Tunnettuja venäläisiä koneita edustavat muutamien Migien lisäksi myös mm. Suhoin rynnäkkökoneet Su-22M4 ja Su-24. Nekin ovat molemmat yliääninopeuteen kykeneviä.

Mielenkiintoinen on myös Yakolev Jak-28PP, Neuvostoliiton ensimmäinen elektroniseen sodankäyntiin erikoistunut ja siten aseistamaton kone.

Länsikalustoa edustavat puolestaan mm. sellaiset tunnetut koneet kuin Harrier GR.3, F-104 Starfighter, F-4C Phantom II, Mirage IIIRS ja Panavia Tornado F3. Niitä on saatu lahjoituksina ympäri Eurooppaa.

Varsinaisen sotilaskaluston lisäksi esillä on myös lukuisia harjoituskoneita, kuten 1960-luvun puolalainen TS-11 Iskra – ensimmäinen Puolassa suunniteltu ja valmistettu suihkuhävittäjä.

Tai L-29 Delfin, tšekkiläinen ja niin ikään siellä ensimmäinen siellä paikallisesti suunniteltu ja valmistettu suihkuhävittäjä.

Helikoptereista tutuin monelle lienee Suomessakin palvellut Mil Mi-8. Muita itäkoptereita ovat Mil Mi-2RL ja Kamov Ka-26.

Heppoiset puitteet

Koneet majailevat pääosin ns. kevythangaareissa eli avonaisissa joskin toki plekseillä tai muilla muoveilla katetuissa halleissa. Tämä talvisin kylmä ja kostea säilytystila näkyy tietysti kalustosta, yksikään koneista tuskin on lentokelpoinen – tai ainakaan allekirjoittanut ei välttämättä kyytiin lähtisi.

Hangaareissa on myös kaikenlaista muuta sekavaa tavaraa, myös useampi lentokonemoottori, mm. ison IL-76-kuljetuskoneen voimala eli Solovjovin D-30KP-suihkumoottori.

Ja toki esillä on myös muuta kuin sotilaskalustoa. Jotkut suomalaisetkin aikoinaan lienee matkustaneet Tupolev TU-134:lla. Ja jos et ole matkustanut sillä, museossa pääsee kurkkaamaan nyt ainakin sen sisälle. Jokainen voi miettiä, mistä on mahdollisesti jäänyt paitsi. Allekirjoittanut muistaa Aeroflotin lennon Tallinnasta Moskovaan kohta 40 vuotta sitten, koko kone haisi hapankaalilta ja mahorkalta.

Toinen mielenkiintoinen kone on aikoinaan Ukrainan pääministerinä kahteen otteeseen toimineelle Julia Tymoshenkolle kuulunut Jakolev Jak-40.

Monille laskuvarjohyppyä harrastaneille museosta löytyy tuttu yksimoottorinen mutta kaksitasoinen Antonov An-2.

Historia taas tutuksi

Myös ilmailun historiaa esitellään – ja varsin perinteisesti: analogisesti eli vanhoihin infotauluihin niitatuin tulosteiden avulla. Sama pätee esillä olevaan kalustoon, infotaulut seisovat koneiden vieressä. Helppolukuisuus on tavallaan plussaa, mutta ihan hirveästi infoa ei yhteen tauluun mahdu; toki kaikki tarvittava. Ja lisätietoahan on nykyään netti pullollaan.

Ja jos ette sitä tienneet, Viron ilmavoimat perustettiin 21.11. 1918 eli vain noin puoli vuotta Suomen ilmavoimien jälkeen. Virossa oma toiminta oli tietysti keskeytettynä useamman vuosikymmenen ajan vuodesta 1939 aina vuoteen 1991 asti.
Ilmailusta kiinnostuneille museo on riittävä syy ajaa pari tuntia Tallinnasta Tarton eteläpuolelle – riippuen tietysti siitä, mitä kaikkea sitä on ehtinyt ilmailumuseoiden maailmassa jo nähdä ja kokea.

Puitteet Viron museossa ovat vain valitettavan karut. Kaikesta näkee, että museo taistelee jo pelkästään ylläpidon ja olemassaolonsa kanssa. Rahaa toiminnan kehittämiseen ei lienee juuri jää.

Jos ilmailu ei kiinnosta ihan hirveästi, museo toimii kuriositeettina ja kurkistuksena sellaiseen maailmaan, jonka olemassaoloa ei välttämättömästi moni ole tullut ajatelleeksi. Tarton seudulla liikkuvien kannattaa siis piipahtaa siellä jo sen vuoksi.

Ja koska museon puitteet ovat sellaiset kuin ne ovat, se on suljettu talvisin eli marraskuusta toukokuulle.

Museon kotisivut: https://www.lennundusmuuseum.ee/en/