10.4.2018 Liikenne Asvalttireiästä aavistus, päällystevauriosta ei päivääkään – tarkkana tiellä! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tuttu tieosuus tai lähiristeyksen lätäkkö voi sisältää ikävän yllätyksen, sillä öisin jäätyvä sulamisvesi tekee tuhojaan teiden päällysteille varsinkin tänä keväänä. Talven väistymisen myötä autoilijoita odottaa usein ikävä yllätys, sillä öisin jäätyillyt sulamisvesi runnoo asvalttiteiden pintoja melkoisella tahdilla tänä keväänä. Tutulle tieosuudelle ilmestyvät reiät voivat aiheuttaa ajoneuvovahinkojen lisäksi rengasrikkoja ja jopa onnettomuuksia.Monet autoilijat yllättyvät herkästi routavaurioista, sillä tien pintavaurioita voi nähdä jopa hoidetuilla ja tiheästi liikenneöidyillä valtatieosuuksilla. Myös urapaikkausten reunat ja tien reunaan jyrsityt heräteurat ovat otollisia vaurioiden kannalta. Kuoppa ulottuu usein syvälle, sillä varsinkin yksikerroksisen pinnan puhkeamisen jälkeen vesi vie mennessään tien kantavan pohjan.Myös sulamisvesistä kerääntyvät suuret vesilätäköt kätkevät helposti pintansa alle ikävän yllätyksen, joten maltti on valttia lätäköitä lähestyttäessä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHelpoimmin tieto eteenpäin 112-sovelluksellaSatakunnan Kansan haastattelema Heikki Ikonen Pirkanmaan ely-keskuksesta neuvoo, että autoilijalle näppärin tapa ilmoittaa tiessä vauriosta on soitto Liikenneviraston Tienkäyttäjän linjalle (0200 2100). Vuorokauden ympäri päivystävä linja puolestaan löytyy näppärimmin 112-sovelluksesta (Android tai iOS -älypuhelimet), jolloin soittajan täsmällinen paikkatieto saadaan samalla kerralla. Tienkäyttäjän linjalle voi soittaa tieilmoituksia myös esimerkiksi tielle kaatuneesta puusta, tiellä olevasta vedestä tai pölyävästä soratiestä.Mikäli ajoneuvo vaurioituu tien huonon kunnossapidon takia, voi korvausta hakea ely-keskukselta. Parhaiten tähän toimii Ikosen mukaan ely-keskuksen verkkosivuilta löytyvä sähköinen lomake, jonka yhteydestä löytyvät myös täyttöohjeet. Ajoneuvon vaurioiden kuvaamisen ja korjauskulujen käypän arvion lisäksi lomakkeella pitää kertoa missä, milloin ja miten vahinko tapahtui. Myös mahdollisten silminnäkijöiden lausunnot kannattaa lisätä lomakkeelle.– Vahinkojen korvausasiat on keskitetty Lapin ely-keskukselle. Jos korvaus hyväksytään, maksaja tarvitsee alkuperäiset kuitit, Ikonen kertoi Satakunnan Kansalle.Lähde: Satakunnan Kansa Kuva: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 17.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: kamerapeilit pienentävät katveeseen jäämisen riskiä – eivät kuitenkaan kaikissa tapauksissa 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Uutinen Nissanille miljarditappiot – luvassa lisää tehtaiden sulkemisia ja irtisanomisia 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.5.2025 Lentokoneet Ryanair ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan kiinalaisia matkustajakoneita - amerikkalaiset lähettivät heti vakavan varoituksen 18.5.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Mitä yhteistä on Citroën C3 Aircross -katumaasturilla ja Alpine A110 -urheiluautolla? 18.5.2025 Koeajo Maistiainen: Ford Puma Gen-e – sähköä puuman geeneihin 18.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin sisätilat tarjoavat todellista arjen luksusta 17.5.2025 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900 – teknisempi lähestyminen klassikkoon 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi?