Autoilun aikakone: muuttoauton paperisotaa Suomeen palattaessa

Verovapaan muuttoauton tullaus oli 1990-luvun Suomessa tarkkaa puuhaa – joka ikinen dokumentti syynättiin yksityiskohtaisesti lävitse.

Muutto takaisin Mazdan Saksan-komennukselta Suomeen vaati kaksi eri reissua: ensin asunnon muuttotavaroiden ja katalysaattorien kuljetus Suomeen kuorma-autolla,

Vuodenvaihteessa läksin ajamaan omalla autolla Saksan Oberurselista takaisin Suomeen. Ajoin tuttua ja suosittua reittiä Tanskan ja Ruotsin kautta, välissä kolme laivaa, Puttgarden–Rødby, Helsingør–Helsingborg ja lopuksi Tukholma–Helsinki. Pohjois-Saksan ja Tanskan loskakelit likasivat mersun perusteellisesti, kuten Tukholman Silja-terminaalista otetuista kuvista näkyy.

Pikkutarkka tarkastaja

Muuttoauton tullaus oli tuolloin tosi tarkkaa puuhaa, ja ihan syystäkin. Vielä vuonna 1993 muuttoauton tuonnin verovapaudelle ei ollut mitään auton hintarajaa – ainoastaan ostajan tulojen määrittämät rajat. Tuolloin oli järkevää tuoda tulorajojen puitteissa kalliimman luokan hyvin varustettu auto.

1990-luvun alussa verovapaan muuttoauton hintaetu oli todella suuri: Mercedes-Benz 190 E 2.6 lisävarustein maksoi Suomessa verollisena 2,8 kertaa verovapaan auton hinnan verran.

Ei siis mikään ihme, että tullissa syynättiin pilkuntarkasti, että tulli- ja verovapauden ehdot todella täyttyvät.

Yksityiskohtaisilla määräyksillä ja niiden tarkalla valvonnalla oli tarkoitus ehkäistä muuttoautoilla tapahtuvaa keinottelua.
Tullauksesta muistelen, että Vehon tietojen mukaan minulle sattui kaikkein pikkutarkin tullitarkastajarouva syynäämään muuttoautoni papereita. Ihmettelivät sitä, miten saatoin selvitä ”kuulustelusta” kertakäynnillä läpi. Olin kuitenkin varustautunut huolellisesti: minulla oli sentin paksuinen puntta papereita.

Ensiksi selvitettiin palkkakuiteista, miten olin rahoittanut autoni hankinnan. Tämä oli kohdallani helppo nakki, sillä olin asunut ja työskennellyt Saksassa neljä vuotta. Vain vuoden ulkomailla työssä olleelle rahoitus saattoi olla kriittinen kohta. Käsittääkseni tätä kohtaa on sittemmin lievennetty ja poistettu.

Ratkaiseva kapselikuitti

Tullitarkastajalle kaikkein tärkeintä tuntui olevan se, että omistaja ja etenkin auto ovat olleet riittävän kauan ulkomailla. Auton liikkeitä tarkasteltiin melkein sekuntikellon tarkkuudella, ja tositepino täytyi kaivaa esiin. Pelkät laivaliput eivät riittäneet: piti olla pino muita todisteita siitä, että auto on tosiaan ollut käytössä kyseisessä maassa.

Tarkastajatäti tiukkasi laivalipun lisäksi muita todisteita auton olosta Saksassa. Kävi hyvä tuuri, kun minulla oli pyöränkapselien ostokuitti. Koska olin tilannut autooni valinnaisvarusteena kevytmetallivanteet, mersun talvipyörät (teräsvanteilla) olivat Saksaan lähdettäessä ilman kapseleita, kuten kuvasta Vehon myymälän edustalla ja Helsingin Katajanokan laiturilla Finnjet-terminaalin edustalla näkyy. Ilman pyöränkapseleita auto näytti mielestäni rumalta, niinpä heti Saksaan päästyäni ostin kapselit lähimmästä Mercedes-Benz -liikkeestä Dr. Werner Voglerilta Bad Homburgista.

Kapseleiden ostokuitti tammikuulta 1992 osoittautuikin liki kullan arvoiseksi tarkastajatädin huudahtaessa: ”Tämähän on hyvä todiste!” Tuntui siltä, että Finnjetin laivalippu ei yksinään riittänyt todisteeksi siitä, että auto oli todella tullut Saksaan.
Myös Dr. Werner Voglerilta ostamani kattotelineen ja siihen liittyvien polkupyörien kuljetustelineiden ja kanoottitelineiden ostokuitit olivat tärkeitä todisteita, samoin huhtikuussa 1992 Dr. Werner Voglerilla teetetyn ensimmäisen määräaikaishuollon kuitti ja leima huoltokirjassa.

Mersun valinnaisvarustelistalla olleet laadukkaat Becker-radiot olivat vuonna 1991 autoa tilattaessa verovapaanakin järkyttävän kalliita (halvin Becker Europa 2000 maksoi 875 Saksan markkaa, ja kallein Becker Mexico Diversity CD 3 970 DEM!). Siksi tilasin auton Vehosta ilman radiota ja hankin sellaisen vasta Saksassa.

AssCarfi-niminen liike Frankfurtissa asensi Pioneer-radion, bassobuusterin ja alkuperäistä paremmat kaiuttimet. Myös tämän firman kuitti radiolaitehankinnoista oli hyvä ja tärkeä todiste auton olemassaolosta Saksassa. Lopulta mersu kesti, mutta Pioneer ei. Paukahteleva ja yskähtelevä radio täytyi vaihtaa vain 15 vuoden käytön jälkeen uuteen Blaupunkt radio/navigointilaite -yhdistelmään.

Suomeen vain rajoitetusti

Kesälomareissulla heinäkuussa 1992 Vehossa 10 680 kilometrin kohdalla teetetyn huollon lasku ja leima huoltokirjassa olivat niin ikään tullille tärkeitä todisteita siitä, että auto tosiaan on ollut käytössä. Kun muutin Suomeen, auton matkamittarissa oli yli 19 000 km, mikä viimeisteli myönteisen veropäätöksen.

20 000 km:n huolto tehtiin Vehossa 19 720 kilometriä ajettuna 12.1.1993. Ymmärsin tuolloin niin, että vähäinen, alle 10 000 km:n ajomäärä vuodessa saattaisi herättää tullin epäilyksiä auton käytöstä kyseisessä maassa.

Suomeen suuntautuneen kesälomareissun laivalippuja ja aikaa syynättiin tarkasti, koska oleskeluaika Suomessa oli tarkkaan rajoitettu, muistaakseni tuolloin enintään 60 päivää vuodessa. Talvilomalla käväisin Suomessa lentäen. Eräänä vuonna olin talvitestissä Suomessa. Tulin ajamalla Lappiin, mutta minun oli lähdettävä kesken talvitestin lentäen pois, jotta tuo maaginen vuorokausiraja Suomessa ei ylittyisi.

Kaikki lentoliputkin tarkastettiin huolellisesti varmistaen, että sallittu oleskeluaika Suomessa ei ylittynyt. Viimeisen vuoden ajalta kaikki Suomeen suuntautuneet matkat piti selvittää yksityiskohtaisesti tarkkoine päivämäärineen ja kellonaikoineen.
Kesälomareissun laivalippuja oli peräti kuusi kappaletta, koska ajoin Saksasta Suomeen ja takaisin Tanskan ja Ruotsin kautta reittiä Puttgarden–Rødby, Helsingør–Helsingborg, Kapellskär–Naantali ja päinvastoin.

Saksan pestin aikana Suomen passini oli vaihtunut uuteen. Siksi passiin leimattuja oleskelu- ja työlupia ja niiden päivämääriä syynättiin erityisen huolellisesti. Paksu paperipino lukuisine tositteineen viimeisteli muuttoautolleni myönteisen tullipäätöksen ja verovapauden vain yhdellä käyntikerralla. Huolellinen valmistautuminen siis palkittiin.

Kahden vuoden omistuskarenssi

Muuttoautojen verovapaudella oli todella tarkat määräykset 1990-luvun alkupuolella.

Lain selityksissä todettiin muun muassa näin: ”Ajoneuvojen tullittomuuden ehtojen on tarpeen olla yksityiskohtaisia ja täsmällisiä: Nykyisten tulliverolain 14 ja 14 a §:ään sisältyvien säännösten mukaan maahan muuttavan henkilön yksityistalouteen kuuluvat ajoneuvot ovat tullittomia näissä pykälissä säädetyillä ehdoilla. Pääasialliset muuttoauton verottomuuden edellytykset ovat, että muuttaja on välittömästi ennen muuttoaan ollut ulkomailla vähintään vuoden, että henkilöauto tai moottoripyörä on ollut hänen tai hänen aviopuolisonsa omistuksessa tai omistukseen johtavassa hallinnassa sekä hänen käytössään vähintään vuoden. Verottoman tuonnin edellytyksenä on, että ajoneuvo on hankittu tai olisi voitu hankkia muuttajan tai hänen puolisonsa välittömästi ennen muuttoa edeltäneen ulkomailla oleskelun ansaitsemilla varoilla.

Jos muuttaja on aiemmin tuonut maahan muuttoauton, tämän verottoman luovutuksen määräajan on tullut kulua umpeen ennen kuin muuttaja uudelleen tuo ajoneuvon. Mainittu määräaika, jonka kuluessa ajoneuvoa ei verotta saa myydä tai muutoin luovuttaa tai antaa muun kuin muuttajan tai hänen perheenjäsenensä käytettäväksi, on kaksi vuotta luettuna muuttajan maahantulopäivästä.”

Muuttoauto oli Suomeen muuton jälkeen siis vielä kaksi vuotta tullivalvonnassa, ja sen sai myydä eteenpäin ilman veroseuraamuksia vasta kolmivuotiaasta alkaen. Muuttoautolla ei tullivalvonnan eli omistuskarenssin aikana ei saanut ajaa muut kuin muuttaja ja hänen perheenjäsenensä.

1990-luvun alkupuolella muuttoauto oli järkevä hankinta, sillä autoverollisen auton hinta Suomessa oli hintaluokasta riippuen (Mersun vuosimallin 1991 halvin ja kallein malli) noin 2,6–3,2-kertainen verovapaaseen hintaan verrattuna.
1990-luvun alussa Suomen ankara autoverotus nosti jo keskiluokan auton hinnan erittäin kalliiksi, mikäli halusi autoonsa runsaasti valinnaisvarusteita tai isomman moottorin. Mitä kalliimpi auto, sitä suurempi hintaero muuttoauton ja verollisen Suomi-auton välillä. Kun olin ollut neljä vuotta ulkomailla töissä ja tienannut tarvittavat rahat, olisi ollut tyhmää jättää muuttoauto hankkimatta.

Veroetu pääasiassa poistunut

Edellä mainittu oli 1990-luvun alkupuolen tilanne. Tuolloin muuttoauton saattoi omistuskarenssin jälkeen myydä jopa voitolla, koska suomalaiset automarkkinat olivat aika sulkeutuneet ja verottoman ja verollisen auton hintaero oli suuri. Meikäläinen ei hankkinut muuttoautoa vaurastuakseen vaan puhtaasti omaan käyttöön useiksi vuosikymmeniksi.
Vastaavaa muuttoautolla vaurastumista ei enää nykyään tapahdu. Sijoituksena uusi auto on kehno hankinta: Sen arvo putoaa reippaasti parin ensimmäisen käyttövuoden aikana.

Muuttoautojen tulli- ja veromääräyksiä on muutettu ja kiristetty moneen kertaan. Viimeisin voimassa ollut muuttoauton autoveroalennus, enintään 13 450 euroa, poistettiin vuoden 2015 alussa. Tuon veronalennuksen saadakseen täytyi auton tilaussopimus tehdä viimeistään vuoden 2014 lopussa, asua ulkomailla vähintään vuosi ja auton piti olla käytössä ulkomailla vähintään puoli vuotta. Myös ajoneuvon käytössä ja myynnissä oli rajoituksia. Ajoneuvo oli kolme vuotta tullivalvonnassa: auton piti olla muuttajan tai perheenjäsenten käytössä vähintään kolme vuotta. Tästä ajasta piti auton olla vähintään yhden vuoden ajan Suomessa.

Autovero on nykyään merkittävästi keveämpi kuin 1990-luvulla, etenkin pienissä ja keskikokoisissa vähäpäästöisissä autoissa. Ilmoitettu vähäpäästöisyys pienentää autoveroa merkittävästi myös isoissa autoissa. Automarkkinat ovat myös vapautuneet, ja muutaman vuoden ikäisistä niin sanotuista premium-luokan autoista on runsaasti tarjontaa.

Niinpä muuttoauton autoveroetu on poistunut, ja edellä mainituista seikoista johtuen muuttoauton aikoinaan ylivoimainen hintaetu on merkittävästi heikentynyt. Ulkomaille määräaikaista muuttoa harkitsevan kannattaa kuitenkin edelleen harkita muuttoauton hankintaa kotimaasta tai ulkomailta ja selvittää asiaa esimerkiksi arvonlisäveron suhteen. Ainakin muutamalla premium-autojen maahantuojalla, esimerkiksi Veholla (Mercedes-Benz) ja Bilialla (Volvo), on edelleen muuttoautoja koskevaa palvelua.

Muuttoautoista ja niiden verotuksesta on netissä runsaasti sekavaa, vanhentunutta ja harhaanjohtavaa tietoa. Muuttoautoja koskevien veroasioiden neuvonta siirtyi Tullilta Verohallinnolle 1.1.2017 alkaen. Verohallinnon sivuilta asiasta on hankala saada mitään selvää.

Teksti: Timo Turkula Kuvat: Timo Turkulan arkisto