11.1.2022 Ajoneuvot Auton pesu pakkasella – varo virheitä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Auton pesu pakkasella onnistuu hyvin, mutta tällöin on huomioitava muutama asia. Virheet voivat koitua suureksi harmiksi. Talviajokelit ovat kovemmilla pakkasilla usein parhaimmillaan, sillä taivas on kirkas ja siten näkyvyys hyvä. Pakkasten kiristyessä olisi mahtavaa saada auto puhtaaksi. Auton pesu pakkasella palkitsee, sillä suola ei enää välttämättä pure ja näin auto pysyy pidempään puhtaana. Talvella lukot tai oven tiivisteet saattavat jäätyä kiinni. Ongelmaa esiintyy erityisesti pesun jälkeen. Vesi ja pakkanen tuovat mukanaan kuitenkin jäätymisongelman. Siksi pesemisessä ja sen jälkitoimissa tulee huomioida muutamia tärkeitä seikkoja, joista ei kesällä niin tarvitse välittää. Pieniä asioita oikein tekemällä onnistuu takuulla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Auton pesu pakkasella Sinällään auton pesu sujuu kylmässäkin varsin normaalisti. Moottorin autonhoitojuttusarjassa on käyty rutiineihin kuuluvan ylläpitopesun ohjeet läpi. Näistä ei ole napistavaa koleassakaan. Kylmää autoa pestessä on varottava liian lämmintä vettä. Turhan suuri lämpötilaero pinnan ja veden välillä on erityisen vaarallinen laseille, jotka saattavat jopa haljeta tulikuumaa vettä kohdatessaan. Mitään syytä näin kuuman veden käyttämiseen ei toki muutenkaan ole. Talven suolakurasta johtuen ovenvälit likaantuvat nopeasti. Niiden peseminen on osa auton muuta pesua. Nollakelillä auton pesu sujuu vaikkapa kotipihalla painepesuria käyttäen. Pesupaikka on tarpeen jos ulkona ollaan päästy pakkasen puolelle. Lämpimiä pesumahdollisuudella varustettuja halleja voi vuokrata ainakin suuremmilla paikkakunnilla. Oman alueen tilanne kannattaa tarkistaa erikseen. Monet autopesulat palvelevat säästä riippumatta. Jos omaa pitkän suhteen yrittäjään, niin on varmasti mahdollista sopia tarkemmin pesusta. Pienistä asioista kannattaa maksaa hieman lisää. Lukot jäätyvät jumiin Talvikeleillä tärkeimmässä roolissa ovatkin auton pesun jälkeen tapahtuvat toimet. Vesi kulkeutuu pesun aikana useampaan paikkaan, joten kuivaamisen kanssa on hyvä olla tarkkana. Tämä ei kuitenkaan aivan vielä riitä. Lukkomekanismeja voitelemalla välttää jäätymisen. Aseöljy sopii tähän tarkoitukseen hyvin. Kosteus löytää pesun aikana tiensä myös lukkopesiin, mikäli autossa vielä sellaiset peittämättöminä löytyy. Tämä tietenkin aiheuttaa jäätymisen riskin. Auton seisottaminen pesun jälkeen kuivassa ja lämpimässä tilassa helpottaa, mutta ei välttämättä poista, ongelmaa. Paras apu on lukkojen voitelu. Lukkopesiin soveltuu hyvin mahdollisimman juokseva, eli viskositeetiltaan alhainen, voiteluöljy. Aseöljy toimii hienosti lukkopesissä. Lukkoja olisi hyvä voidella tasaisin väliajoin muutenkin, mutta erityisesti apua olisi ennen pakkasia tehtävästä voitelusta. Toisinaan apu on myöhässä ja lukot pääsevät jäätymään. Tätä varten on hyvä olla lukkosulaa. Lukkosula tuppaa viemään vanhan voitelun mukanaan, joten jatkuvasti sitä ei kannata käyttää. Nykyään on tosin saatavilla myös voitelevaa lukkosulaa. Sekään ei auta jos se sijaitsee lukkoon jäätyneessä autossa. Ovenvälit on syytä kuivata huolellisesti, jotta jäätyvä kosteus ei aiheuta ongelmia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ovenvälit kosteina ja tiivisteet jäässä Ovet saattavat pahimmassa tapauksessa myös jäätyä koriin, tai ainakin tiivisteisiin, kiinni. Talvella on siis erityisen tärkeää kuivata ovien välit ja tiivisteet pesun jälkeen. Tähän voi käyttää erillistä, hieman pienempikokoista, mikrokuituliinaa. Pieni suihkaus pikakiilloketta mikrokuituliinaan kuivauksen yhteydessä pitää pinnat liukkaana. Tiivisteet tulisi saada pesun jälkeen puhtaaksi ja kuivaksi. Niitä voi myös huoltaa kumille tarkoitetulla hoitoaineella. Kosteat tiivisteet ovat hankala ongelma ja tietynlaiset tuppaavat hieman jäätymään kiinni huolellisesta kuivaamisesta huolimatta. Tähän auttaa tiivisteille levitettävä hoitoaine, jonka valinnassa kannattaa painottaa vain kumille tarkoitettuja aineita. Kumi ja muovi ovat siinä määrin erilaisia materiaaleja, että sama aine toimii harvoin molemmille. Teksti ja kuvat: Henri Posa Jutun alkuperäinen versio on julkaistu helmikuussa 2018. Lue lisää Kaikki artikkelit 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 9.7.2026 Testit Pikakoe: Voiko pelkkä mikrokuituliina helpottaa hyönteisten poistoa? 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 30.6.2026 Sähköautot Porsche Taycan siirtyy vuoteen 2027 – lisää tunnetta nappia painamalla 27.6.2026 Ajoneuvot Ajoavustinsyynissä ”tipaton Rellu” eli Renault 4 E-Tech Electiric 23.6.2026 Hyötyajoneuvot Stellantiksen hyötyajoneuvokokoonpano laajenee – kuljettajalle käytännöllisempi ja jopa 3000 euroa halvempi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 8.7.2026 Viikon arkistopoiminto Vuosimallin 2001 Cadillac Seville STS oli tehty vakavasti otettavaksi haastajaksi euroluksukselle, miinuspuolenaan 70 litran tankin 300 kilometrillä tyhjentänyt moottori 8.7.2026 Moottoripyörät Moottori selvitti: moottoripyörävakuutuksissa jopa 3000 euron eroja, yksi vakuutusjätti ei jättänyt edes tarjousta 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 6.7.2026 Testit Gasell GM 2026 – kattoteltta, jossa käytännöllisyys on hiottu pitkälle 6.7.2026 Lentokoneet KLM:n ensimmäisiä Airbus A350 -koneita vaivaa muun muassa Finnairin ja Lufthansan tauti, joskaan se ei ole äitymässä yhtä pahaksi kuin jälkimmäisellä 5.7.2026 Laivat Seuraavaa ylijättiläistä pukkaa Suomen Turusta: Hero of the Seas on juuri saanut yli 330-tonnisen "kruunun" otsalleen [päivitys] 4.7.2026 Koeajo Koeajossa vuosimallin 1999 Toyota Land Cruiser J90, jossa on varmasti yksi automaailman hienostuneimmista manuaalivaihteisista voimalinjoista 5.7.2026 Koeajo Maistiainen: Honda Prelude on neronleimaus, joita tarvitaan lisää 3.7.2026 Laivat Näistä kuvista pääset itse vertaamaan, mitkä asiat yhdistävät ja erottavat toisistaan Polarista ja Sampoa - jäänmurtajien kehitystä 55 vuoden ajalta 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!