22.7.2017 Ajoneuvot Pikakiillokkeella vauhtia autonhoitoon Suojaa tarjoavat pikakiillokkeet levitetään mikrokuidulla tavallisesti noin puolikkaan oven kokoiselle alueelle kerrallaan. Ensisijaisesti tulee aina noudattaa valmistajan suosituksia. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pikakiilloke (engl. quick detailer) helpottaa ja nopeuttaa esimerkiksi auton suojaamista, kuivaamista tai ovenvälien puhtaanapitoa. Oikean tuotteen valitseminen kuhunkin käyttötarkoitukseen vaatii kuitenkin hieman tietoutta. Nimellään pikakiilloke lupaa ajansäästöä ja sitä on myös saavutettavissa. Tuotevalikoima pikakiillokkeiden nimen alla on kuitenkin laajentunut kattamaan useita eri alueita, joten sopivan tuotteen löytäminen on nykyään hankalaa. Pikakiillokkeiden nimen alle on kerääntynyt useita erilaisia tuotteita, joiden toiminnan ymmärtäminen on avainasemassa onnistuneeseen lopputulokseen. Valitettavasti pikakiillokkeen nimellä myydään myös tuotteita, jotka ovat oikeammin esimerkiksi pikavahoja tai kuivausapuja - perinteinen pikakiilloke ei ole oikeastaan kumpaakaan näistä. Tuoteryhmä tarjoaa hajonnasta johtuen paljon mahdollisuuksia erilaisiin käyttötarkoituksiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pikakiillokkeen taustat Näyttelyautojen pölyyntyminen halleissa messujen aikana on ongelma, johon haettiin apua pikakiillokkeilla. Paksu mikrokuituliina mahdollisimman paljon pintaa liukastavan pikakiillokkeen kanssa on varsin hellävarainen, mutta nopea, ratkaisu auton maalipinnan pitämiseen kiiltävänä koko näyttelyn ajan. Samalla pikakiillokkeesta maalipinnalle jäävät ainesosat korostavat auton kiiltoa. Dodo Juice Red Mist Tropical tarjoaa nopeaa lisäsuojaa sekä öljyistä kiiltoa maalipinnalle pesun jälkeen. Ainetta tulee käyttää erittäin säästeliäästi. Näistä syistä pikakiilloke sopii täydellisyyttä tavoittelevalle tavalliselle kuluttajalle hyvin esimerkiksi heti pesun jälkeen havaitun sormenjäljen poistamiseen. Toki pikakiillokkeella voi myös pyyhkiä koko auton ympäri pesun jälkeen sen viimeisimmän kiillon toivossa. Likaista pintaa ei kuitenkaan tule mennä pyyhkimään, sillä hiekkapöly ja kura tekee rumat jäljet maalipintaa vasten hangattaessa. Likaisen auton tapauksessa on suositeltavaa kääntyä tavalliseen autonpesun pariin. Erityisesti luonnonvahojen kanssa käytettäväksi suunniteltu Sonüs Carnauba Spritz palauttaa vahan ominaisuuksia ja jatkaa hieman sen kestoa. Se sopii siten esimerkiksi harrasteautoille, joita käsitellään puhtailla luonnonvahoilla. Toisinaan pikakiilloketta saatetaan myös käyttää kiillotuksen yhteydessä kiillotuslaikan kostuttamiseen. Tämä on kuitenkin monimutkaisempi aihe, sillä kaikki kiillotustahnat eivät pidä kosteudesta. Asiaan paneutuneet harrastajat tuntevat sopivat yhdistelmät. Ovenvälit puhtaaksi Pölyjen pyyhkimiseen suunniteltujen pikakiillokkeiden tarjoama liukkaus on avuksi ovenvälien puhdistamisessa, kuten aiemmassa aihetta käsitelleessä artikkelissa todettiin. Tämä on oiva käyttökohde pikakiillokkeille, ja tähän käyttöön sopivia tuotteita onkin aivan valtavasti. Puhtaana pidettävien ovenvälien pölyjen pyyhkimiseen saattaa riittää pesujen yhteydessä pelkkä pyyhkäisy pikakiillokkeella kostutetulla mikrokuituliinalla. Tästä mahdollisesti aiheutuva hento mikronaarmu ei tavallisesti erotu ovenväleistä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kuivausapua Nanolex Final Finish helpottaa tummien autojen omistajia onnistumaan kuivauksessa ilman kalkkitäpliä. Muutama suihkaus kuivausliinaan ennen kuivauksen aloittamista riittää. Myös useat kuivausavuksi tarkoitetut tuotteet kantavat pikakiillokkeen nimeä. Näistä monet syystäkin, sillä ne soveltuvat useampaan tehtävään. Esimerkiksi Nanolex Final Finish poistaa tehokkaasti kuivuneista vesipisaroista seuraavia kalkkijäämiä maalipinnalta ja on siksi hyvä apuväline tumman auton kuivaamiseen. Vain muutama suihkaus liinaan ennen kuivauksen aloittamista riittää koko auton läpikäymiseen. On myös olemassa pelkästään kuivausavuksi tarkoitettuja tuotteita, kuten Dodo Juice Time To Dry. Ne rikkovat veden pintajännityksen, jolloin vesi valuu pinnalta tehokkaammin pois. Valitettavasti tämä vaikuttaa hieman myös pesun jälkeen veden käytökseen pinnalla eikä vesi enää helmeile aivan yhtä näyttävästi. Suojaa pinnalle Suojaa tarjoavat pikakiillokkeet levitetään mikrokuidulla tavallisesti noin puolikkaan oven kokoiselle alueelle kerrallaan. Ensisijaisesti tulee aina noudattaa valmistajan suosituksia. Pikakiillokkeista puhutaan usein myös silloin kun kyseessä ovat joko synteettiset (engl. spray sealant) tai vahapohjaiset suihkutettavat pikasuojat (engl. spray wax). Nämä olisi usein hyvä jakaa omaan ryhmäänsä, erityisesti mikäli ne eivät sovellu käytettäväksi märällä pinnalla. Myös märälle pinnalle suihkutettavia suojatuotteita (engl. wet wax) on olemassa. Helpoin tapa käyttää näitä suoja-aineita on suihkaista kerran mikrokuituliinaan, jolla tuote levitetään pienelle alueelle. Sopiva alue voi olla esimerkiksi puolikkaan oven kokoinen. Tämän jälkeen mikrokuituliinasta käännetään kuiva puoli, jolla kaikki loppu aineylijäämä pyyhitään kunnes pinnassa ei ole minkäänlaisia rantuja. Levityksen jälkeen mikrokuituliinasta käännetään kuiva puoli, jota hyödynnetään kaiken mahdollisen aineylijäämän pyyhintään. Maalipinnan tulee jäädä täysin kiiltäväksi ilman ylimääräisiä rantuja tai haamuja. Näin edetään kunnes koko auto on suojattu. Tähän kuluu aikaa noin 15 minuuttia. Valitettavasti sumutettavilla suojatuotteilla ei tavallisesti ylletä kiinteiden vahojen tarjoamaan kestoon, mutta levittäminen on vastaavasti huomattavasti nopeampaa. Esimerkiksi Sonax Xtreme Brilliant Shine Detailer on synteettinen suojatuote, jolla saavutetaan useiden kuukausien kesto. Sonax Xtreme Brilliant Shine Detailer suojaa maalipintaa usean kuukauden kertalevityksellä. Yksi ainoa suihkaus riittää puolikkaan oven kokoisen alueen käsittelyyn. Teksti ja kuvat: Henri Posa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 22.7.2026 Testit Pikakoe: Sonax Display Cleaner ja taistelu sormenjälkiä vastaan 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 13.8.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 47: BMW R1200RT:n mittarissa 187 000 km – Moottorin käyttötesti selvittää tuntuvatko kilometrit 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla