27.3.2026 Uutinen Autoveron poisto liipaisimella – mutta miten muuten liikenteen verotus mullistuu? Teksti Marko Jokela Kuva Marko Jokela Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikenteen verotuksen mullistuksen ensivaihe on tänään julkistettu virkamiesraportti, joka ei vielä tuo julki tarkkoja ehdotuksia. Vaikeat päätökset sysätään seuraavalle hallitukselle. Autoilun verotus on mullistumassa – lähivuosina. Siihen ajaa yksistään liikenteen sähköistyminen, joka vie veropohjaa autojen päästöihin perustuvalta nykymallilta. Onko tulevaisuuden ratkaisu esimerkiksi ajettuihin kilometreihin perustuva verotusmalli, jää nähtäväksi. Uusia verotus- ja rahoituslinjauksia odotellaan. Esimakua antaa tänään julkistettu raportti, jonka tärkeimmän arvon voi kuvata kahdella sanalla: ajantasainen tilannekuva. Kyseessä on siis liikenne- ja viestintäministeriön ja valtiovarainministeriön yhteinen virkanäkemys liikenteen verotuksen ja rahoituksen nykytilasta ja uudistamisesta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vastauksia odotellessa Autoilijoita kiinnostaa se, muuttuuko autoilu nykyistä kalliimmaksi. Ja miten vero kohtelee esimerkiksi eri käyttövoimia. Verotuksen muutokset voivat tarkoittaa sitä – ja hyvin todennäköisesti tarkoittavatkin – että esimerkiksi sähköautoilua aletaan verottaa nykyistä rankemmin. Kaikki kotitaloudet eivät kuitenkaan kykene hankkimaan käyttöönsä sähköautoa, johon ei vain ole varaa, jonka on aiemmin ottanut kriittisesti esiin myös Autoliitto. Verotuksen muutosten on pelätty luovan pitkien etäisyyksien maassa liikenneköyhyyttä eli kulkemisen kallistumisen mukanaan tuomia arjen liikkumismahdollisuuksien rajoituksia ja esteitä. Tästä on esimerkiksi Autoliitto ollut huolissaan kuten Moottori kertoi otsikolla Autoliitto: liikkumisen hinta voi johtaa liikenneköyhyyteen. Tietopohjaa, ei vastauksia Tänään julkistettu raportti ei vielä anna konkreettisia vastauksia. Liikenneministeriön mukaan raporttiin ”koottu tietopohja ja arviot toimivat materiaalina hankkeen toisen vaiheen valmistelulle.” Tietopohja koostuu tilastotiedoista, politiikkaselvitysten ja tutkimusten tuloksista sekä asiantuntija-arvioihin perustuvista skenaariolaskelmista. Esitetyt arviot ovat virkanäkemyksiä asetettujen politiikkatavoitteiden edistämisen mahdollisuuksista ja priorisoinnista. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ministeri: Autovero pois Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps) arvioi tuoreeltaan Iltalehdelle raportin merkitystä korostamalla, että mitään ei ole vielä poliittisesti päätetty eikä ole olemassa yksityiskohtaisia liikennettä ja autoilua koskevia veroehdotuksia. Ranne tuo esiin, että esimerkiksi autoveron tuotto on laskenut viime vuosina selvästi ja on enää alle 300 miljoonaa euroa. Se on valtiontalouden kannalta mitätön summa liikenteen verotuksen kokonaispotista. Tieliikenteen merkitys on erittäin tärkeää valtion talouden kannalta: tieliikenteestä kerätään vuosittain lähes 8 miljardin euron verotulot. Ranne toistaa Iltalehdessä saman kannan, minkä hän toi helmikuun puolivälissä esiin Moottorin artikkelissa otsikolla ”Autovero on jäänne, joka pitäisi poistaa.” Ministeri Lulu Ranne on myös aiemmin todennut, että ”kansalaisten ostovoimasta huolehtiminen on tärkeää, autoilun kustannukset eivät saa nousta nykyisestä.” Seuraavien päättäjien päänsärky Liikenne- ja viestintäministeriön ja valtiovarainministeriön yhteinen virkanäkemys eli nyt julkistettu raportti on ensimmäinen osa pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitusohjelmaan sisältyvästä liikenteen verotuksen ja rahoituksen kokonaisuudistushankkeesta. Ministeriöt ovat arvioineet nykytilaa ja uudistamista neljän politiikkatavoitteen pohjalta: Suomen kilpailukyvyn tukeminen kansalaisten ostovoimasta huolehtiminen kansallisten ja EU:n päästövähennystavoitteiden saavuttaminen kustannustehokkaasti sekä julkisen talouden kestävyyden varmistaminen Raportissa esitetään, että ”työn toisessa vaiheessa arvioidaan tarkemmin nykyisten liikenteeltä perittyjen vero- ja maksutulojen sekä liikenteen julkisten menojen ja haittakustannusten kustannusvastaavuutta koko liikennesektorilla ja liikennemuotokohtaisesti.” Ministeriöt esittävät, että liikenteen verotuksen ja rahoituksen uudistamisen tietopohjaa parannetaan ja vaihtoehtoja määritellään vuoden 2026 aikana niin, että ”tulokset ovat käytettävissä seuraavan hallitusohjelman laatimisessa.” Seuraavan hallituksen linjauksiin on siis ladattu tukku poliittisesti vaikeita ja tulenarkoja päätöksiä, jotka koskevat suoraan kansalaisten kukkaroa, liikkumista ja liikkumistapojen valinnan vapautta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 31.8.2026 Käytetyt autot 13-vuotias Audi S5 joutui korjaamolle kolmessa viikossa autokaupoista – ostaja vaati lähes kymppitonnin korvausta 31.8.2026 Testit Pikakoe: Black+Decker auton tavaratilan järjestäjä – yllättävän paljon tavaraa kapeaan tilaan 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 24.8.2026 Käytetyt autot Kahdeksanvuotiaan Audin moottori hajosi – autokaupan maksettava 3 500 euroa 24.8.2026 Liikenne Romutuspalkkio edisti sähköpyöräilyä – vaikutukset näkyvät vielä vuosia myöhemmin 23.8.2026 Uutinen Kuka korjaa vanhan sähköautosi? Tulevaisuudessa korjaamoiden erot korostuvat Kommentit (1) En voi ymmärtää, miksi autoveroa ei voi poistaa välittömästi? Ei asiaa tarvitse lykätä seuraavalle hallituskaudelle. ”Autoilun kustannukset eivät saa nousta”, toteaa liikenneministeri Lulu Ranne. Hyvä näin. Ne eivät nouse, jos yksinkertaisesti autoveron poisto kompensoidaan nostamalla hieman autojen vuosittaisia ”käyttömaksuja”. Uusi auto on aina turvallisempi liikenteessä kuin vanha ja myös päästöt ovat pienemmät kuin vanhoilla autoilla – riippumatta auton käyttövoimasta! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 3.9.2026 Käyttötesti Käyttötesti: Kia K4 on bensafarkku, joka ei tykkää hipaisuista 2.9.2026 Viikon arkistopoiminto Ennen taisi sittenkin olla paremmin: "lentävät autolautat" kuljettivat parhaimmillaan vuosittain jopa 50 000 henkilöautoa omistajineen Englannin kanaalin yli ilmateitse 3.9.2026 Koeajo Sivistynyttä sähkövoimaa miljoonan kilometrin turvalla – Lexus ES 500e AWD 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 28.8.2026 Lentokoneet Tel Avivissa on hangaari, jonka viimeisin huipputuote saa sekä Airbusin että Boeingin upouudet rahtikonemallit vapisemaan 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel