6.12.2021 Ajoneuvot BMW XM Concept – heille, jotka valitsevat tehon vaikka silmät kiinni Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hammaspiikittely sen kun jatkuu ja se on aina vaan yhtä hauskaa. Mutta mihinkään ei pääse siitä, että kyseessä on M-historian toinen vain siihen tarkoitukseen tehty malli, eikä siitä, että se on lajissaan tehokkain. BMW:n M-mallit ovat tunnetusti niitä hurjimpia, joita baijerilaisvalmistaja käsistään päästää. Ne ovat kaikki muokattuja versioita BMW:n perusmallistosta. Kaikki paitsi yksi, sillä vuodelta 1978 muistamamme Italdesign Giugiaron piirtämä M1 oli vain ja ainoastaan M-malli. Tämä keskimoottorinen, kulttiasemansa ansainnut urheiluauto oli oman aikansa tuote. Vahvasti sitä on myös XM, kaikkien aikojen toinen varta vasten M-Bemariksi tehty malli. Sen sijaan, että BMW M olisi tehnyt seuraa Mercedes-AMG GT:lle tai Porsche 911:lle, päätti se seurata todellista megatrendiä, ja esitellä urheilusuvin, tässä vaiheessa konseptin tasoisena.Lopputulos on suorastaan järkälemäinen urheilumaasturi (perustuu X7:aan), jonka ilmiasusta löytyy sangen voimakkaita linjoja ja yksityiskohtia. Sentään kaikki niistä eivät todennäköisesti päädy ainakaan sellaisenaan tuotantoversioon, mutta liikenee XM Conceptista varmasti oma osansa siihenkin, vähintään maski takuuvarmasti. Lukijatietokilpailun kysymyksenä esitettäköön, mikä yksityiskohta auton perässä (se on itse asiassa pari) on suora tribuutti M1:lle? Vastaus selviää jutun lopussa.Auton muodoista vastaa BMW:n nykyinen päämuotoilija Domagoj Dukec, joka tavoitteli sanojensa mukaan "raakaa monoliittimaista olemusta". Huomattavasti perinteisemmät sisätilat on puolestaan piirretty muistuttamaan "katedraalista".Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTuhannen newtonmetrin kerhoonVoimalinjaltaan BMW XM on lataushybridi, mikä on sekin erittäin trendikästä. Tummahkon savupilven sen yläpuolelle luo kuitenkin (ilmeisesti melko kookas) V8, jonka yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin. Ilmeisesti kyse ei ole ainakaan suoraan valmistajan nykyisestä 4,4-litraisesta, vaan jostain uudesta. BMW:n oman määritelmän mukaan auto on ” ensimmäinen sähköistetty BMW M High-Performance -malli.” Yhdistelmä tekee joka tapauksessa erittäin hyvää työtä siellä konepellin alla. 750 hevosvoiman (552 kW) teholukema ja pyöreän tuhannen newtonmetrin vääntömomentti puhuvat puolestaan.Ekoautopuolta pönkitetään puolestaan mahdollisuudella ajaa nykylataushybrideille tyypillisesti 80 kilometrin osuus pelkällä sähköllä. Monia muita suorituskykylukemia BMW M pitää vielä toistaiseksi vakan alla.Monien toisistaankin riippumaton mielipide on, että XM:n sivuprofiili tuo mieleen Škoda Kodiaqin. Takakulman sekamelska puolestaan tuo mieleen joulusiivouksen.Tuotantoversiota kohtiBMW XM näyttää toki konseptiautolta, mutta melko lailla valmiilta sellaiselta. Erityisesti sisätiloissa ollaan ilmiselvästi lähellä tuotantoautoa, ainakin joistain kulmista katsottuna. Se ei olekaan ihme, sillä myyntivalmista BMW XM:ää saamme ihmetellä ilmeisesti jo ensi vuonna. Ja M1:stähän muistellaan tosiaan tyylikkäästi perässä. Sen tupla-BMW-logot ovat löytäneet uudet koloset takalasin yläreunalta.Tietojen mukaan BMW Concept XM:n tuotantoversio nähdään siis vain ja ainoastaan BMW M -mallina, joten kyseessä lienee elämäntapasporttimaasturi hinnaston yläpäähän.Lähteet: BMW, Top Gear Kuvat: BMW Teksti: Benjamin HelanderLisää aiheesta40 vuotta Andy Warholia: BMW M1 Art Car juhlii uusin kuvin 50 vuotta kolmiraitaa: BMW M tuo juhlavuoden kunniaksi retromerkit autoihin Suurperheen kanssa vaikka ratapäiville – BMW Alpina XB7 350 kappaleen synttärikakku: BMW M5 Edition 35 Jahre juhlii keski-ikäistä BMW Vision M Next – Ajajalle autonomian aikaan Huutokauppahelmet – BMW M1 ProcarMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”