2.3.2016 Ajoneuvot DS E-Tense – 400 hevosvoimaa sekopäistä ranskalaisuutta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ranskalaisen luksusmerkin konseptiauto osoittaa, että DS on perinyt Citroënilta ainakin terveen hulluuden. Citroënin alta omaksi merkikseen ponnistanut DS on selvästi oppinut konseptiautojen tekemisen yhdeltä parhaista. DS E-Tense esittelee urheilullisen sähköauton, jonka suunnittelun yksityiskohdat vaihtelevat vitsikkäistä pähkähulluihin.Urheilullisista lähtökohdista mainittakoon alustarakenne, sillä alumiinisten apurunkojen välissä on hiilikuidusta valmistettu keskirunko. Pyöräntuenta on toteutettu niin ikään kunnianhimoisesti päällekkäisillä kolmiotukivarsilla.Voimaa autosta löytyy 402 hevosvoimaa, joka tuotetaan kahdella taka-akselille sijoitetulla Siemensin sähkömoottorilla. Moottorit pyörittävät yhteistä akselia, josta aktiivinen tasauspyörästö jakaa sen tilanteen mukaan takarenkaille. Logiikkana tässä on se, että kaksi pienempää sähkömoottoria on kuulemma helpompi paketoida kuin yksi iso. Lisäksi käytössä on kolmivaihteinen automaattivaihteisto. Painoa konseptiautolla on 1 800 kiloa, josta akuston osuus on noin 500 kilogrammaa. Yhdistetyn kulutuksen toimintasäteeksi luvataan noin 310 kilometriä. 0–100 km/h suoriutuu noin 4,5 sekunnissa.Hulluus kuitenkin ulottuu paljon, paljon pidemmälle. Takaikkunaa ei ole ollenkaan, peruutuskameran hoitaessa sen tehtäviä. Vaikka DS E-Tense on ulkoa hiukan tavallisen näköinen supercoupe, ovat sisätilat sulaa designia. Vinoneliöiden hallitsema sisusta on kokoelma vihreää nahkaa ja avaruusaluksen suunnittelua, unohtamatta ranskalaista designia. Suuret näytöt mittaristossa ja keskikonsolissa yhdistettynä erikoiseen ohjauspyörään tuovat enemmän mieleen lentämisen kuin ajamisen. Keskitunnelin kennomaisissa koloissa on oma pidike auton mukana tulevalle BRM Chronographesin rannekellolle. Sähköauton hiljaisuutta torjuu Focalin suunnittelema äänentoistojärjestelmä.Oma lukunsa on myös auton yhteyteen suuniteltu kypäräkotelo, josta on vastuussa perinteinen ranskalaisfirma Moynat. Käsityönä vasikannahasta valmistettu kotelo voidaan kiinnittää kuljettajan penkkiin ajon ajaksi tai sillä voi kantaa kypärää mukanaan laukkuna. Inspiraationa laukun suunnitteluun toimivat kuulemma Y-muotoiset hihnat, joilla kiinnitettiin tavaratilassa sijaitseva vararengas.Näillä näkymin E-Tense jää vain konseptiautoksi, mutta aggressiivisesti kasvua hakeva DS saattaa palata suunnitelmiin mikäli se huomaa kaipaavansa niin sanottua halo-mallia. Ainakin E-Tensessä olisi aineksia säväyttämiseen.Lähde ja kuvat: DSMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 15.6.2025 Matkailu Autoliike, jossa ei myydä lainkaan autoja – ainoastaan aatetta 14.6.2025 Ajoneuvot Renault saattaa alkaa valmistamaan aseita ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan 14.6.2025 Uutinen Yhden konsernin tuotteet ylivoimaisia sähköautotestin lataustehoissa – joko lataustauot ovat tarpeeksi lyhyitä kaikille? 14.6.2025 Uutinen Prätkällä töihin -päivä haluaa motoristit pyöriensä päälle 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 13.6.2025 Ajoneuvot Opel Grandland Electric AWD on saksalaismerkin tehokkain malli ja sen ensimmäinen sähköneliveto 12.6.2025 Uutinen Kiina ja EU sopimassa tariffit korvaavasta minimihintajärjestelmästä – mutta neuvoteltavaa on vielä 11.6.2025 Uutinen Ranskalaiset Tesla-kuljettajat haastavat tehtaan oikeuteen Muskin aiheuttamasta mainehaitasta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 17.6.2025 Ajoneuvot Audi Q3:n kolmas sukupolvi sai ensi-iltansa, ja se uppoaa kuin puu metsään isosisartensa sekaan 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 16.6.2025 Lentokoneet KLM aikoo vaihtaa vanhat Boeing 737:nsa uusiin, hiljaisiin ja taloudellisiin Airbuseihin - A321neo nähty jo myös Helsingin-reitillä 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 10.6.2025 Käyttötesti käytetyllä Teimme huollon Toyota Priuksen 300 000 kilometrin kunniaksi ja löysimme öljyiset sytytystulpat – varsinaiset viat jäivät vielä odottamaan vuoroaan 16.6.2025 Kuluttajat Merkkihuolletun Opelin moottori rikkoutui takuukorjauksen jälkeen – maahantuoja ei halunnut korvata, koska kuluttaja reklamoi vasta vuoden kuluttua 14.6.2025 Traktorit Päivän kuva: Allis-Chalmers D 21 vetää nöyräksi 13.6.2025 Kuluttajat Uusi Nissan Qashqai ei miellyttänyt ostajaa millään tavalla, ja oli tarpeettoman isokin – vaati myyjältä kaupan purkua 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster