18.1.2023 Ajoneuvot Elämänsä vedossa – Nissan GT-R tuo ripauksen nostalgiaa vuosimalliin 2024 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Harva automalli säilyy tuotannossa 16 vuoden ikään, ja vielä harvempi näyttää 16 vuoden iässä näin freesiltä. Nissan GT-R katsoo vuosimalliin 2024 edetessään myös vähän taaksepäin. Urheiluautojen kunniagalleriaan itsensä jo ajat sitten leimannut R35-sukupolven GT-R on uudistunut lanseerausvuotensa 2007 jälkeen monta kertaa, muttei vielä kertaakaan kovin perusteellisesti. Näin siis myös mallivuoden 2024 edustaja on lopulta hyvinkin sama tuote, kuin GT-R silloin 16 vuotta sitten.Tokyo Auto Salonissa ensi-iltansa saanut '2024 GT-R säilyttää tälläkin kertaa 3,8-litraisen tuplaturbo-V6:nsa, käsityönä kasattuna ja samoilla spekseillä. Muutokset keskittyvätkin lähinnä ulkokuoreen, johon saaduista uudistuksista osa palvelee urheiluauton suorituskykypäämääriä, kun taas toisissa keskitytään ulkonäköasioihin - nekin tuiki tärkeitä, kun tämänkaltaisesta autosta puhutaan.Keulan ilmeessä huomionarvoista on ensinnäkin nyky-Nissaneille tunnusomaisen V-kuvion häipyminen maskista. Edeltäviä sukupolvia jollain tasolla enemmän muistuttava etusäleikkö on nyt myös läpäisevämpi, paremman jäähdytyksen ja aerodynamiikan nimissä.Ei niin kaukaa menneisyydestä paluun mallistoon tekee nyt GT-R T-spec, joka lainaa ajonvakautus- ja jarruteknologiaa NISMO:lta, ja jonka voi tunnistaa kullanväristen RAYS -vanteiden lisäksi hyvin esimerkiksi kahdesta erityisestä värivaihtoehdostaan. Midnight Purple III on kunnianosoitus vuoden 1999 Skyline GT-R V-Specille. Millenium Jade on puolestaan suoraan peräisin Skyline GT-R V-Spec II Nür -mallista vuodelta 2002. Sisätiloissa tunnelmaa luo puolestaan tummanvihreä verhoilu sekä totta kai T-spec -tunnukset.GT-R on Nissanille erinomainen PR-veturi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNISMO edelleen parasta mitä rahalla saaMallivuoden 2024 päivitykset koskivat myös GT-R NISMO:a, tuota malliston 600-hevosvoimaista ykköstykkiä. Jos nyt edelleenkin kaikki perusasiat GT-R:n ratakireimmässä versiossa säilyvät ennallaan, on hiottavaa löytynyt niin aerodynamiikasta kuin ajoteknologiastakin.NISMO on päivittänyt GT-R:n korin aerodynamiikkasarjoja keulan, takadiffuusorin sekä etusiipien osalta. Malli saa myös uuden, aiempaa 10 prosenttia suuremman takasiiven, joka kiinnittyy paikalleen joutsenenkaulakannattimilla. Nämä ominaisuudet parantavat downforcea, mutta valmistajan mukaan myöskään ilmanvastuskerroin ei ole niistä kärsinyt, vaan lukema on sama kuin ennen, 0,26.NISMO:ssa hyödynnetään nyt ensi kertaa etuakselin kitkalukkoa.NISMO appearance package on sekin päivittynyt. Paketti sisältää hiilikuituidusta valmistetun konepellin, tunnusomaisen moottorikopan sen alla sekä punaisella korostetut 20-tuumaiset RAYS -vanteet.Alkuperäisiä Skyline GT-R:iä ei myyty koskaan virallisesti Japanin ulkopuolella, ja tämä nykyinen GT-R olikin erilainen muun muassa juuri siltä osin, että sitä on valmistettu myös vasemmanpuoleisella ohjauksella ja vientimarkkinoille. Edelleenkin GT-R:ää viedään Japanin ulkopuolelle, ja jopa muille mantereille, mutta valitettavasti Eurooppa ei niihin mantereisiin myöskään mallivuonna 2024 kuulu. GT-R:ssä on kuitenkin kyse sellaisen hintaluokan autosta, että mikäli sellaiseen on varaa, on varmasti myös mahdollisuus järjestää auto tyylikkäällä tavalla maahan.Lähde ja kuvat: Nissan Teksti: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric - puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle