22.8.2017 Liikenne Ennennäkemätön tehoisku luvassa aamulla – poliisi valvoo nopeuksia koko kalustollaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Poliisi toteuttaa 24 tunnin mittaisen nopeusvalvontamaratonin, joka alkaa keskiviikkoaamuna kuudelta. Koko maan laajuiseen ponnistukseen osallistuu koko nopeusvalvontakalusto. Vastaavaa operaatiota ei ole Suomessa ennen nähty. Suomen poliisi kertoo toteuttavansa 24 tunnin mittaisen nopeusvalvontamaratonin alkaneella viikolla. Tehovalvontaisku toteutetaan keskiviikon ja torstain aikana 23.–24.8. klo 06.00–06.00. Nopeuksia valvotaan erityisesti siirrettäviä automaattivalvontayksiköitä käyttäen. Samanaikaisesti poliisipartiot suorittavat myös tavanomaista nopeusvalvontaa ja tarkkailevat autoilijoiden ajotapaa. – Valvontaa kohdennetaan alueille, missä on sattunut onnettomuuksia ja käytetään runsaasti ylinopeuksia. Valvontaa pyritään suuntaamaan myös kanaslaisten poliisille antaman palautteen perusteella. Valvontapaikkoja ovat esimerkiksi koulujen alkamisen aikaan oppilaitosten ja päiväkotien lähistöt, poliisitarkastaja Jouni Takala Poliisihallituksesta kertoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Koko valvontakalusto käytössä Poliisin liikenneturvallisuuskeskus asettaa päälle kaikki käytössä olevat automaattivalvontakamerat ja kaikki 24 liikuteltavaa valvonta-autoa ovat liikkeellä. – Valvomme samanaikaisesti noin 120 kameralla. Tämä on teknisen kaluston osalta suurin määrä mitä koskaan on ollut yhtä aikaa käytössä nopeusvalvonnassa Suomessa, Liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja ylikomisario Dennis Pasterstein sanoo. Poliisi on luvannut julkistaa ennalta 40 kameran paikan ja tiedottaa lisää valvontamaratonin yksityiskohdista. Ennätystä ei haluta rikkoa Aiempien valvontamaratonien aikana on syntynyt noin 5 000 kameranvälähdystä vuorokauden aikana. Poliisi toivoo, ettei tuota rajaa rikottaisi tänä vuonna, vaan nopeudet pysyisivät maltillisina. Poliisihallitus julkaisee valvontamaratonin tulokset tuoreeltaan 24.8.2017. Lähde: Poliisi Kuvat: Antti Hentinen/Moottorin arkisto https://moottori.fi/liikenne/jutut/poliisin-tehoisku-yli-4-130-autoilijaa-jai-kiinni/ Lue lisää Kaikki artikkelit 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 17.7.2024 Autoilu Kysely: käytettyjen autojen suosio vahvassa kasvussa 16.7.2024 Autoilu Liikenteen teoriakokeiden vilpistelyä kitketään tallentavalla kameravalvonnalla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan