Erikoiset ateriat: Pädasten kartanon ravintola Alexander – 9 ruokalajin sinfonia makuaisteille

Pädasten kartano Virossa on upea kokonaisuus Saarenmaan kupeessa olevalla Muhun saarella. Siellä yöpyvän paras nautinto osuu ilta seitsemän ja kymmenen väliin.

Kävimme hiljattain yöpymässä upeassa Pädasten kartanossa, tuo juttu on luettavissa tästä linkistä. Kartano tarjoaa hulppeat puitteet rauhoittumiseen, mutta on tunnettu myös kansainvälisesti kuuluisasta erinomaisesta Alexander-ravintolastaan. Erilaisia palkintoja ja kunniamainintoja löytyy runsaasti, ja jatkuvuus on myös hienojen ravintoloiden kohdalla tärkeä osa perinnettä. Kokit ja keittiömestarit ovat Pädastessa vuosien varrella vaihtuneet, mutta laatu on säilynyt.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yhdeksän ruokalajia ja pari bonusta

Maistelimme yhdeksän ruokalajin illallisen läpi kolmessa tunnissa. Kokemus oli juuri niin hieno kuin olettaa saattaa. Valitsimme menun kylkeen neljästä eri viinistä koostuvan juomalistan, sillä yhdeksän olisi ollut yksinkertaisesti liikaa. Toki tarjolla on myös alkoholiton juomalista, mutta pelkästään senkään valitseminen ei tuntunut oikealta.

Liikkeelle lähdetään alkuleivillä. Niitä on kolme erilaista, ja niiden seurana yksi dippi. Kaikki yksinkertaisesti esille asetettuna. Yksinkertaiset asiat ovat tunnetusti usein niitä parhaita. Kuivattu ruisleipä osuu parhaiten makuhermoon. Toki myös miedosti hiillostetun purjon ja valkosipulin makuiset leivät maistuvat.

Leipiä seuraa kolme alkupalaa. Niiden maut sopivat saumattomasti yhteen.

Nokkakala on maultaan vahvin, hieman hapan – ei silliin asti, mutta sopivasti. Annos on tehty hieman aladobin tapaan. Pelin henki on heti selvä. Ruokalijoiden uteliaisuutta ruokitaan myös. Annosta katsellessa ja maistellessa sopii arvuutella pöytäseurueen kesken, mitä kaikkea annoksesta löytyy.

Ja makuaistien lisäksi myös näköaistia hemmotellaan. Esillepano ja annosten koristelu on harkittua, ja tähän kaikkeen on käytetty aikaa. Tomaattipaistos on täyteläinen, pehmeä, suussa sulava. Tomaatti soi harmonisesti räväkämmän nokkakalan kanssa. Herneestä valmistettu kokonaisuus on sitten neutraalein.

Seuraavaksi sukelletaan toden teolla fuusiokeittöön. Pienellä lautasella on kolme rukiista tehtyä pientä pyöreää keksiä. Niiden vieressä on kupissa ramenlientä. Esillepano on silkkaa japanilaista estetiikkaa. Makuyhdistelmä on sopivan jännä. Ramen voittaa makukisan. Näin saadaan ateriakokonaisuuteen mukaan nykyään paljon joka paikassa esillä olevaa umamia – ja ehkä myös uusi idea siihen, miten umamia voi käyttää perinteisempien ainesosien kanssa...

Sitten seuraa lisää leipää, Viron paras leipä tulee tunnetusti Muhusta. Leivän kanssa on kolmea levitettä. Itse tehtyä (luonnollisesti) voita, erään toisen eläimen rasvaa sisältävä versio sekä luuydintä kananmunan keltuaiseen sekoitettuna. Viimeksi mainittu vie kielen mennessään. Luuydin toimii myös muistutuksena, miten perinteinen keittiö käyttää kaikki ravintoaineet ehkä paremmin kuin mitä nykyisin monesti monessa paikkaa tehdään.

Sitten seuraa klassikko. Lämpimän briossin kera on hanhenmaksaa. Sitä on tarjolla perinteisempään tyyliin mutta suussa sulavasti kirsikan sekä erinomaisen kastikkeen kera. Yllätyksenä lautasen laidalla on vielä hanhenmaksajäätelöä. Se vie pisteet kotiin. Osittain vain yllätyksellisyyden ja erilaisuuden johdosta, mutta kuohkea koostumus ja kylmyys lämpimän briossin kanssa toimii kivasti.

Sitten sukelletaan kellariin. Karamellisoidun sipulin ja mustatorvisienipaistoksen päälle raastetaan vuoden verran pimeässä kellarissa pidettyä mukulaselleriä eli se on kovettunut lähes tryffelin tapaiseksi. Annoksen maistuu suussa yllättävän täyteläiseltä hanhenmaksan jälkeen. Poltettu voi eli beurre noisette toimii kaiken yhdistävänä makusiltana kivasti.

Sitten on aika antaa makuaisteille hieman lepoa, tarjolla on viiriäistä sopivan perinteisesti valmistettuna – mutta toki pienellä twistillä sekin. Lautaselta löytyy myös kilohailia. Juurekset ja tuoreet yrtit harmonisoivat ja raikastavat kokonaisuuden.

Sitten on haudutettua haukea kirnupiimäheraliemessä. Miellyttävä tuttavuus sekin, ei liian hapan. Ja korostaa paikallisuutta. Kokonaisuuden täydentävät pari suolayrtin vartta sekä leivän korvaavat haarapääskysen muotoiset maustetut keksit. Haarapääsky on Viron kansallislintu. Hieno yksityiskohta. Pisteet kotiin myös lautasista, jotka toimivat hienosti osana silmänruokaa.

Sitten tulee raikastetta juoman muodossa. Samppanja keventää aterialla kuin aterialla kivasti – ja raikkautta makukokemukseen tuovat tällä kertaa siihen sekoitetut murskatut persiljan lehdet. Kuulostaa erikoiselta, mutta suosittelemme kokeilemaan. Samppanja on juhlava juoma, joka voi olla myös herkullinen makunautinto illanistujaisissa yllättäviin raaka-aineisiin sekoitettuna.

"Pääruokana" on sitten kaurista, ja sen kylkeen on perunaa parissakin eri muodossa ja ruusunmarja toimii puolestaan nyt sopivana yllärinä. Ja kartanon omasta kasvihuoneesta on taas yrttejä sekä makuja nostattamaan että silmänruokana. Ja kaikki on koko ajan niin nätisti aseteltua, että tekee ihan pahaa hajottaa nämä annokset suuhun pistettäväksi.

Jälkiruokana on metsämansikkaa, raparperia ja ranskankermaa. Annos on jälleen kuin koru. Metsämansikka ja raparperi ovat tunnetusti kaksi kovin erilaista kaveria, jotka muodostavat yhdessä hyvän tiimin. Metsämansikoissa riittää hienon kesän jälkeen makeutta.

Loppuun tulee vielä kolme pientä makeaa suupalaa. Tyrnisosetta keksien välissä, hasselpähkinävanukasta sekä omena-anis-leivos.

Tyrni jää makukisassa yllättävästi kakkoseksi, kun omena-anis-annos vie pisteet. Anis maistuu vahvasti. Hasselpähkinäparka ei tässä kisassa pärjää.

Lopussa kiitos seisoo

Aikaa on kulunut noin kolme tuntia, ja itse asiassa maistella olisi voinut kauemminkin. Nyt ruokalajit tulivat eteen välillä jopa aavistuksen turhan nopeasti. Joskus elämyksiä ei saisi hoputtaa.

Menusta teki erityisen mielenkiintoisen ja miellyttävän se, että annoksista löytyi sopiva sekoitus perinteitä ja yllätyksiä. Makuaisteja hemmoteltiin, kiusoiteltiin ja kokeiltiin. Sopivassa suhteessa. Ja sopivasti rytmitettynä.

Myös se on hienoa, että valtaosa raaka-aineista oli paikallisia. Se kuuluu meistä nykyisin tällaisiin maistelumenuillallisiin, jotka tuovat matkailuun hienon lisäsäväyksen.

Illallisen hinta on 176 euroa, mikä on tietysti melkoisesti, mutta ei kuitenkaan vielä hätkähdyttävän paljon. Viinit aterioiden kylkeen maksoivat 110 euroa. Koimme saaneemme sijoitetulle rahalle hyvän vastineen, tällainen illallinen on kuitenkin sellainen harvoin itselle suotu hemmottelu. Näinä aikoina jos koskaan sellaiselle on myös tarvetta – kuten myös Pädasten kartanon upeissa maisemissa rauhoittumiselle. Jos esimerkiksi laittaa joka päivä euron säästöpossuun, vuoden lopussa on jo kasassa kiva hemmottelukassa.

Pädasten kartanon kotisivut: https://padaste.ee/